Sami Konsteri World Cupin yhdeksäs

Sami Konsteri keilaa maailmancupissa Mexicossa

Henkilökohtaisilla Suomen mestareilla pitää kiirettä tänä syksynä: ensin Eurooppa-Cup Saksassa lokakuussa ja sitten maailman-cup marraskuussa Meksikossa.

Paikkakunta on Hermosillo, toivottavasti ei mene hermot hilloks. Suomea edustaa miehissä Sami Konsteri - naisten puolella edustajamme on Krista Pöllänen.

Miehiä on koolla 89, naisia 65. Kaikki keilaavat neljä kuuden sarjan blokkia, pelipäivät ovat sunnuntai, maanantai, tiistai ja keskiviikko. 24 sarjan jälkeen 24 parasta jatkaa torstaina 8 sarjaa saavutettuihin pisteisiin, jonka jälkeen enää kahdeksan parasta jatkaa. Nämä kahdeksan pelaavat jokainen jokaista vastaan ja tarkistussarjan bonuksin saavutettuihin pisteisiin perjantaina. Ja tästä jatketaan vielä perjantaina pudotuspeleihin: kolmas vastaan kakkonen, matsin voittaja finaaliin ykköstä vastaan.

Sami on asettanut tavoitteekseen 8 sakin, seurataan urakan etenemistä näillä sivuilla ja järjestäjän sivuilla www.qubicaamf.com.

***

Sunnuntai, Sami 18.

Ensimmäinen kuuden sarjan blokki sujui vaisuissa alkutunnelmissa, keskivaiheessa peli kulki mallikelpoisesti, ja päätös oli tyydyttävä. Sami Konsterin sarjat olivat:
* 178
* 158
* 268
* 263
* 189
* 214.

Yhteistulos 1270 oikeuttaa 18 tilaan.
Siis hyvin sisällä 24 joukossa, jotka jatkavat 4x6 sarjan jälkeen.
Mutta tähtäin on varmasti sijassa 3, jolta pääsee lopullisiin mitalipeleihin, ja välitavoitteena 8 parasta...

Krista Pöllänen aloitti naisissa erittäin väkevästi, hän on tuloksellaan 1373 kolmantena.

***

Maanantai, Sami nousi sijalle 12

Toinen kuuden sarjan blokki sujui hienosti, alussa peli kulki jopa mallikelpoisesti, keskellä peliä ongelmia ja päätös oli tyydyttävä. Sami Konsterin sarjat olivat:
* 257
* 257
* 213
* 169
* 229
* 201.

Yhteistulos 1326 oli blokin 4 paras
Kokonaistulos 2596 oikeuttaa 12 tilaan.
Siis hyvin sisällä niiden 24 joukossa, jotka jatkavat 4x6 sarjan jälkeen.
Mutta tähtäin on varmasti sijassa 3, jolta pääsee lopullisiin mitalipeleihin, ja välitavoitteena 8 parasta.
Ero kahdeksanteen on minimaaliset 15 pistettä, ja kolmanteen eritttäin pieni 70 pistettä.

Krista Pöllänen jatkoi naisissa erittäin vakuuttavasti, hän on oli blokin kolmonen tuloksellaan 1366. Pöllänen on kilpailussa kokonaistuloksissa toisena yhteistuloksellaan 2739.

***

Tiistai: Konsteri jatkaa kiipeämistä World Cupissa ylöspäin, nyt 9.

Kolmas kuuden sarjan blokki sujui keskivertosuorituksella, alussa peli kulki jopa mallikelpoisesti, mutta sen jälkeen "virkamiestä". Sami Konsterin sarjat olivat:
* 265
* 194
* 221
* 231
* 182
* 213

Yhteistulos 1306 oli blokin 11. paras
Kokonaistulos 3902 oikeuttaa 9. tilaan.
Siis melkein varmasti sisällä niiden 24 joukossa, jotka jatkavat 4x6 sarjan jälkeen.
Mutta tähtäin on varmasti sijassa 3, jolta pääsee lopullisiin mitalipeleihin, ja välitavoitteena 8 parasta.
Ero kahdeksanteen on minimaaliset 5 pistettä, mutta kolmanteen jo 128 pistettä. Toisaalta, sarjoja on vielä jäljellä PALJON (6+8+8)!

Krista Pöllänen notkahti huippupeleistään, hän on oli blokin 18. tuloksellaan 11243. Pöllänen on kilpailussa kokonaistuloksissa loistavasti kolmantena yhteistuloksellaan 3982.

***

Keskiviikko, Sami edelleen yhdeksäs

Neljäs kuuden sarjan blokki sujui loistavasti, varsinkin neljä ensimmäistä sarjaa. Sami Konsterin sarjat olivat:
* 217
* 235
* 248
* 257
* 195
* 204.

Yhteistulos 1356 oli blokin 8 paras.

Kokonaistulos 5258 oikeuttaa 9 tilaan.

Sisään 24 joukkoon siis väkevästi, jatkamaan saavutettuihin pisteisiin 8 sarjaa.

Mutta tähtäin on varmasti sijassa 3, jolta pääsee lopullisiin mitalipeleihin, ja välitavoitteena 8 parasta.

Ero kahdeksanteen on vaivaiset 2 pistettä, ja kolmanteen eritttäin pieni 68 pistettä.

Krista Pöllänen jatkoi naisissa erittäin vakuuttavasti, hän on oli blokin nelonen tuloksellaan 1363. Pöllänen on kilpailussa kokonaistuloksissa neljäntenä yhteistuloksellaan 5345.

***

Torstai, Sami lopputuloksissa yhdeksäs

Auts! Paikka kahdeksan joukkoon round-robin peleihin jäi aika lähelle - yhden pinnan päähän.

24 parhaan 8 sarjan blokki sujui tyydyttävästi, varsinkin kuusi ensimmäistä sarjaa. Seitsemännen notkahdus oli paha, sinne voi hyvin sen puuttuvan pinnan löytää - tai sitten parissa kuuden sarjan blokissa ylimääräisissä ruuduissa tehtyihin huonoihin avauksiin. Sami Konsterin sarjat olivat:
* 200
* 226
* 235
* 238
* 226
* 203
* 168
* 233.

Yhteistulos 1729 oli blokin 12. paras.

Kokonaistulos 6987 oikeutti 9 tilaan.

Sisään 24 joukkoon siis väkevästi, jatkamaan saavutettuihin pisteisiin 8 sarjaa.

Mutta tähtäin on varmasti sijassa 3, jolta pääsee lopullisiin mitalipeleihin, ja välitavoitteena 8 parasta.

Ero kahdeksanteen on vaivaiset 2 pistettä, ja kolmanteen eritttäin pieni 68 pistettä.

Krista Pöllänen jatkoi naisissa kahdeksan joukkoon, hän on oli blokin 13. tuloksellaan 1651. Pöllänen on kilpailussa kokonaistuloksissa viidentenä yhteistuloksellaan 6996.

***

Krista pölläsen lopullinen sijoitus oli viides.