Onnistunut perhekeilailuilta Kupittaalla

Järjestyksessään toinen perhekeilailu järjestettiin sunnuntaina 20.11. Kupittaan keilahallissa. Viime vuoden tapaan kaikki 16 rataa olivat käytössä ja tällä kerralla kaikki perheet eivät edes mahtuneet mukaan. Perhejoukkueessa on kolme keilaajaa, joista yhden on oltava TuWe Keilailun jäsen. Lisäksi yhden keilaajan on oltava alle 18-vuotias. 

Tällä kerralla keilattiin yhdeksän sarjaa niin, että jokainen heitti yhden ruudun vuorollaan. Käytössä oli luokkatasoitukset. M-luokkalainen ei saanut yhtään ja D-luokkalainen nainen sai 18 pistettä tasoitusta. Jokaisen sarjan jälkeen tulokset olivat näkyvissä, joka lisäsi paineita kärkipään joukkueilla. Paras tasoitukseton tulos oli 206 pistettä

Kolme parasta perhettä olivat Perämäki (1798), Sellman (1722) ja Timonen (1714), jotka saivat kunniakirjan ja mitalin. Muut perheet saivat kunniakirjan. Lopuksi juotiin kahvia ja limsaa munkin kera ja pelattiin tietysti jälkipelit.

Tapahtuma sai jälleen kiitosta osallistujilta ja ensi vuoden tapahtuman suunnittelu aloitettin jo heti sunnuntai-iltana. Yksi muutosta kaipaava asia on tasoitusjärjestelmä. Nyt nuorimmat lapset olivat alle kouluikäisiä ja osa ei ollut juurikaan aikaisemmin keilannut. D-luokkalaisen tasoitus on ehkä riittämätön tällaisessa tilanteessa!

Mutta pääasiahan oli mukava yhdessäolo ja ehkä joku sai kipinän harjoittelun aloittamiseksi / lisäämiseksi jo ensi vuoden kisaa varten!