Kaksi uutta keilailun kilpailuvalmentajaa
Tuwe Keilailun valmennustoiminta on saanut vahvistukseksi kaksi uutta kilpailuvalmentajaa. Suomen Keilailuliiton järjestämän kilpavalmentajakurssin läpäisivät Marja Hongisto ja Harri Grönroos syyskuun puolivälissä. Vuosi sitten he valmistuivat perusvalmentajiksi.
Kilpavalmentajakurssille pääsyn edellytyksenä on perusvalmentajakurssin suoritus ja 100 tuntia käytännön valmennusta. Kilpavalmentajakurssi sisältää neljä kolmen päivän kurssia Kuortaneen Urheiluopistolla, kaksi keväällä ja kaksi alkusyksystä. Lisäksi kurssiin kuuluu etätehtäviä ja lopputentti. Kurssilta valmistui 20 kilpailuvalmentajaa tällä kerralla. Samalta kurssilta valmistui mm. miesten maajoukkueen valmentaja Teemu Raatikainen, nuorten maajoukkuevalmentaja Jussi Turtiainen ja tulevaisuuden ryhmän valmentaja Tuukka Tynkkynen.
Seuraava ja viimeinen SKL:n valmentajakoulutustaso on provalmentaja. Siihen vaaditaan kilpavalmentajakurssin lisäksi 200 tuntia käytännön valmennusta. Tämä kurssi järjestetään vain joka kolmas vuosi. TuWessa on kaksi provalmentajaa, Päivi Peltola-Ojala ja Teemu Mäkinen. Päivi vastaa TuWen juniori-, koulutus- ja valmennustoiminnasta ja Teemu on tulevaisuuden ryhmän yksi valmentajista.