Naisten harjoituspeli Kupittaan kevätauringossa

 

Etelä-Suomen hiihtolomaviikon lopulle sovitun harjoituspelin toteutumista Turun Palloseuran N2-joukkueen kanssa saatiin jännittää edeltävänä päivänä aina iltamyöhään asti.

 

Molemmat joukkueet onnistuivat kuitenkin saamaan Kupittaan aurinkoiselle keinonurmelle jalkeille yhtä paljon pelaajia, tasan kentällisten verran.

 

Kotijoukkue TuWe tosin tarvitsi hieman ”naapuriapua” maalitolppien väliin, koska oma maalivahti joutui jäämään tällä kertaa toipilaana kotiin. Tästä iso kiitos vastustajan leiriin!

 

Maalivahdin pestin toimitti tänään mallikkaasti Meri Hämäläinen.

Ensimmäiset ottelunsa TuWen joukkueessa pelasivat Heidi Ristiluoma sekä Venla Luotonen.

 

Tasaisessa ottelussa vauhti ei ollut päätä huimaava, ja loppua kohti vauhti hiipui lähes minimiin molempien joukkueiden väsähtäessä.

 

Kotijoukkueen kauden ensimmäinen maali kirjattiin Jenni Kaupille. Onnittelut Jennille!

 

Maalinteossa onnistui vierasjoukkue parin verran paremmin.

 

Harjoituspeli toi esiin paljon hyviä asioita ja antoi osviittaa seikoista, joihin pitää paneutua enemmän ja vähemmän.

 

TuWe-TPS N2 1-3 (0-1)

 

16’  0-1 Sandell Ebba

60’  1-1 Kauppi Jenni

90’  1-2 Oma maali

90’  1-3 Sandell Ebba (Saviluoto Milla)

 

TuWe: Aalto Kaisa, Marttila Heidi, Sjöblom Jessica, Nevalainen Nella, Totro Maj, Kauppi Jenni, Reinilä Sanni, Luotonen Venla, Valkama Asta, Ristiluoma Heidi, Meri Hämäläinen

 

TuWen naisten edustuksen kevät

  

Pikkulintujen laulujen voimistuessa ja valoisan ajan päivä päivältä lisääntyessä kuulostellaan vähän, mitä kuuluu TuWen naisten edustusjoukkueelle talven selän taittuessa.

Hyvää kuuluu! Marraskuun alkupuolella alkanut valmistautuminen tulevaan kauteen on edennyt suunnitelmien mukaan ja hyvin aikataulussa, kertoo joukkueenjohtaja Ari Jalonen.

Pelaajiston vaihtuvuus on ollut hyvin maltillista ja joukkueen runko on pysynyt pitkälti lähes samana. Tämä antaa hyvän perustan jatkaa joukkueena pelaamisen kehittämistä.

Ryhmä on tarkoitus pitää edelleen hyvin maltillisen kokoisena ja tiiviinä, mutta kuitenkin riittävänä huomioiden pitkän kauden (22 ottelua). Joukkueessa on silti kaiken aikaa tarjolla erilaisia rooleja muutamille uusille avainpelaajille,  jotka ovat kiinnostuneita lähtemään mukaan mukavaan joukkoomme.

Joukkueen maalivahtina jatkaa Linda Säätelä.  Kevään lopulla joukkueen mukaan lentää Atlantin takaa toiseksi maalivahdiksi viime kesän tapaan Roosa Hurmerinta. Viime kaudella toisena maalivahtina pelannut Nea Laine siirtyi opiskelujen myötä Kokkolaan ja edustaa tällä kaudella GBK:ta.

Paluun tuttuun punaiseen pelipaitaansa numero 2 on tehnyt Sanja Ketola. Uutena tuttavuutena Turun Weikkojen asuun pukeutuu Heidi Ristiluoma, joka pelasi viime kaudella GBK:n riveissä.

Muita kokeneesta pelaajakaartista kaudella 2019 jatkavia ovat Emmi Reinikainen, Taija Tomberg, Asta Valkama, Sanni Reinilä, Heidi Marttila, Jessica Sjöblom, Kaisa Aalto, Maj Totro, Jenni Kauppi, Peppi Saarinen, Reetta Varjo sekä Veronica Timlin.

Nuorempaa lahjakasta ikäpolvea joukkueessa edustavat jo viime kauden loppupuolella mukana olleet Nella Nevalainen ja Ada Rönnemaa. Seuran omasta B-tyttöjen ikäluokasta naisten edustusjoukkueeseen on noussut myös Venla Luotonen..

Kesän pelit jäänevät tällä erää väliin Meri-Tuulia Reposelta, joka on hyvää vauhtia toipumassa syksyllä kohdalle sattuneesta vammasta.

Puolustuspäästä ainakin tällä hetkellä sivuun ovat jääneet luunkova toppari Tiia Vaittinen sekä kokenut Paulina Nordström, jotka keskittyvät Eveliina Kivikosken tapaan perheidensä arkiin.

Saana Kallion opiskelut jatkuvat Lahden suunnalla ja hänen joukkueensa on tällä kaudella FC Kuusysi.

Muutamien pelaajien kanssa neuvotellaan vielä,  joten nimilistaan saattaa tulla vielä rivejä lisää lähiaikoina. Muun muassa Petra Nurminen liittynee joukkoon palattuaan keväällä Pohjois-Suomen työtehtävistään.

Joukkueen valmentaja Jouni Alénin yllättävien uusien työkuvioiden viedessä hänet toiselle puolen Suomea, on sydäntalven aikana valmennusvastuu ollut pitkälti joukkueen osaavan fysiikkavalmentaja Timo Viljasen vastuulla.  Harjoittelussa on panostettu erityisesti ryhmän fyysisen kunnon rakentamiseen ja sen huipun oikeaan ajoitukseen.

Pallollisissa harjoitteissa ovat suurena apuna olleet seuran valmentajat  Marion Hällfors, Susanna Ranta, Jari Pullinen ja Mika Salonen sekä valmennuskoulutuksissa mukana olleita joukkueen pelaajia.  Iso kiitos kaikille valmennuksessa mukana olleille!

Joukkueen uuden vastuuvalmentajan nimi on selvillä lähiaikoina.

Naisten edustusjoukkueen psyykkisenä valmentajana jatkaa Jannica Finnberg-Harju ja huoltajana Harri Tomberg.

Tulevana viikonloppuna, mikäli ilmojen haltijat ovat suopeita, joukkue kohtaa harjoitusottelussa Kupittaalla Turun Palloseuran Naiset 2-joukkueen.

Naisten Ykkösen sarja pyörähtää käyntiin huhtikuun puolessa välissä. Ottelutiedot ynnä muut ajankohtaiset asiat löytyvät totuttuun tapaan joukkueen kotisivuilta sekä niillä olevien linkkien kautta.

Myös joukkueen kannatuskausikortit ovat pian saatavilla. Muistakaa hankkia omanne ajoissa, muistuttaa lopuksi Ari Jalonen.

 

 

 

Kausi 2018 päätökseen klassikkoristeilyllä

Viime viikonloppuna TuWen naisten edustusjoukkue kokoontui muutamien viikkojen tauon jälkeen yhteiselle lähes klassikoksi muodostuneelle kauden päätösristeilylle m/s Amorellalle.

Aamupäivän aikana joukkue oli jakaantunut kolmeen eri ryhmään visaisten rikosvyyhtien pariin, joiden ratkaisemisissa jouduttiin hieromaan aivonystyröitä kerran jos toisenkin.

Rikoksista epäillyt onnistuttiin lopulta toimittamaan valamiehistön eteen ja hankittujen todistusaineistojen avulla oikea syyllinenkin saatiin toteen näytetyksi ja passitetuksi suorittamaan rangaistustaan julkisesti laivan tiloissa. 

Suuri kiitos laivan henkilökunnalle juonessa mukana olosta ja avusta leikkimielisen kisan järjestelyissä.

 

Kausi 2018 sinetöitiin lounaan jälkeen laivan konferenssitiloissa. Tilaisuudessa kerrattiin kuluneen kauden hyviä muistoja joukkueenjohtaja Ari Jalosen johdolla.

Kuten juhlamenojen perinteisiin kaavoihin kuuluu, muistettiin tänäkin vuonna pelaajia ja joukkueelle tärkeitä henkilöitä seuraavissa kategorioissa:

Aktiivisin 2018 Jessica Sjöblom
Maalit 2018         Janniina Haapaniemi
Syötöt 2018 Veronica Timlin
Tulokaspelaaja 2018 Peppi Saarinen
Yllättäjä 2018 Heidi Marttila
Luottopelaaja 2018 Maj Totro
Vuoden Pelaaja 2018 Paulina Nordström
Kunniamaininta 2018 Tiia Vaittinen
Kunniamaininta 2018 Nea Laine
TuWen Timantti numero 10 Jannica Finnberg-Harju
Kapteeniston valinta 2018 Paulina Nordström

 

Joukkueenjohtoa muistettiin niin ikään joukkueen toimesta.

Tlaisuuden päätteeksi kuultiin Anssi Kelan hittibiisistä "Ilves" uusi sovitus. Uudellen riimitellyssä musiikki-iloittelussa ei kukaan joukkueen jäsenistä jäänyt vaille huomiota. Musiikkiesityksestä vastasi joukkueen energinen ja idearikas "viihdetoimikunta" Emmi Reinikainen, Asta Valkama ja Sanni Reinilä apunaan Heidi Marttila.

Tilaisuus oli jälleen kerran ainutkertainen ja tunnelmaltaan lämmin jättäen hyvää mieltä sekä iloisia ilmeitä, toisaalta haikeitakin tuntemuksia joidenkin kohdalla.

Ilta jatkui vielä yhteisen illallisen ja laivan iltaohjelman parissa pitkään.

 

Jälleen on yhden monivivahteisen kauden kannet suljettu ja katseet suunnattu alkavaan uuteen kauteen.

Isot ja lämpimät kiitokset kaikille päättäjäistapahtuman järjestelyihin ja toteutukseen osallistuneille!

   
   
   
   
   
   
   
   
   
   

 

 

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377