Anni Varjonen HPS:stä TuWeen, jatkosopimuksia muille pelaajille

Uutena kasvona kaudelle 2020 pelaajasopimuksen on solminut Anni Varjonen.

Ennen Turun Weikkojen punaisen pelipaidan ylleen pukemista hän on pelannut Helsingin Palloseurassa, jossa hän pelasi jo kausilla 2015 ja 2016 syksyyn asti, jolloin hän siirtyi vuoden lopulla ison veden tuolle puolelle Yhdysvaltoihin. Siellä hän pelasi Robert Morris Athleticsin riveissä.

Ennen aikaa HPS:ssä Anni on pelanut HJK:ssa.

Toivotamme Anni lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme!

Kauden 2019 joukkueesta ovat jatkosopimuksensa ennättäneet jo allekirjoittaa kokeneemmasta kaartista Sanja Ketola, Heidi Marttila, Sanni Reinilä, Heidi Ristiluoma, Asta Valkama sekä nuoremmasta junioriryhmästä Nella Nevalainen ja Venla Luotonen.

Lisää uutisoitavaa pelaajasopimuksista on tulossa lähiaikoina, kunhan kaikki ehtivät kiireiltään hetkeksi pysähtymään kirjallisten tehtävien parissa.

Kauden 2020 harjoittelukausi pyörähti käyntiin kuluvan viikon maanantaina fysiikkatreenien merkeissä.

Pallolliset harjoitukset tiistaisin ja torstaisin ovat avoimia joulun aluspäiviin.

 

 

 

Pelaajaäänestyksen tulokset - kauden 2023 pelaaja

Ääniä annettiin 128 kappaletta. Kukin äänestäjä sai valita suosikkipelaajansa Naisten edustuksen joukkueesta.

Eniten ääniä saanut pelaaja:

  • Sanja Ketola (25% / 32 ääntä)

Seuraavaksi eniten ääniä saaneet pelaajat:

  • Julia Sainio (17,19%)
  • Roosa Hurmerinta (14,,06%)
  • Emmi Reinikainen (7,81%)

Kiitokset kaikille äänestykseen osallistuneille.

* (sulkeissa osuus kaikista annetuista äänistä)

Pelaajaäänestyksen tulokset - kauden 2019 pelaaja

Ääniä annettiin 187 kappaletta. Kukin äänestäjä sai valita suosikkipelaajansa Naisten edustuksen joukkueesta.

Eniten ääniä saanut pelaaja:

  • Heidi Marttila (13,90%)

Seuraavaksi eniten ääniä saaneet pelaajat:

  • Veronica Timlin (12,83%)
  • Asta Valkama (11,76%)
  • Sanja Ketola (11,23%)

Kiitokset kaikille äänestykseen osallistuneille.

* (sulkeissa osuus kaikista annetuista äänistä)

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377