TuWe ja FC Sport naisten pikkufinaalissa
Naisten Pikkufinaaliin selvittivät tiensä naisten Ykkösessä pelaavat Turun Weikot sekä FC Sport Vaasasta. Vaikka joukkueet ovat Ykkösessä, pelasivat he alkukauden eri lohkoissa eivätkä ole vielä tällä kaudella kohdanneet toisiaan.
Tuntemattoman vastustajat
FC Sport aloitti cup-taipaleensa heti ensimmäiseltä kierrokselta, kun se kaatoi Pohjanmaan paikalliskamppailussa niin ikään Ykkösessä pelaavan SeMin. Toisella kierroksella vaasalaiset kaatoivat I-JBK:n ja kolmannella kierroksella Sportin kyydistä putosi Naisten Liigassa pelaava NiceFutis selvästi 6-2. Puolivälierissä kaatui jatko-ottelun jälkeen HJS ja cup-taival päättyi lopulta välieriin, kun Ilves voitti niukasti 1-0.
TuWe sen sijaan pääsi suoraan toiselle kierroksella jossa se kohtasi KSF:n. Kolmannella kierroksella kaatui niukasti FC Kuusysi 3-2, mutta neljännellä kierroksella lopulta Ilves oli vahvempi.
Pikkufinaali ei ole TuWelle uusi kokemus, sillä turkulaiset olivat Pikkufinaalissa myös kaksi vuotta sitten, mutta tuolloin liigaan noussut PK-35 Vantaa oli liian kova pala.
- Finaaliin kun on päästy, niin totta kai kultaa haetaan. Meillä on jo yksi Pikkufinaali taskussa, kun pelasimme PK-35:ttä vastaan ja sen me hävisimme, mutta mielestäni meillä on nyt realistisemmat mahdollisuudet voittaa tämä ottelu. Nyt joukkueet ovat ennalta tasaväkisemmät, TuWen päävalmentaja Marion Hälfors miettii.
TuWen kausi on mennyt kohtalaisesti, sillä se selvitti tiensä Ykkösen ylempään loppusarjaan ja kautta väritti myös hyvä cup-menestys. Nyt kaudelle on haussa lopullinen palkinto.
- Meidän tavoitteena oli päästä ylempään loppusarjaan ja siinä onnistuimme. Sen jälkeen pelimme ovat olleet vähän vaisumpia, sillä meillä ei ole enää vaaraa pudota eikä toisaalta noustakaan, joten peleissämme ei ole juuri ollut panosta. Tämä Pikkufinaali on ollut jo vähän aikaa meidän loppukauden ykköstavoite ja on kiva nähdä miten pelaajat heräävät tähän, Hälfors pohtii.
Sport taistelee jopa vielä noususta liigaan, mutta joukkueen päävalmentaja Kris Huckstepp vakuuttaa, että päätavoitteet ovat nyt Pikkufinaalin voitossa.
- Lähdemme finaaliin voittamaan ja pelaamaan parhaalla käytettävissä olevalla joukkueella. Me lähdemme aina voittamaan jokaista ottelua.
Tuleva vastus on molemmille varsin vieras.
- Ei ole lainkaan tuttu, Hälfors myöntää.
- En tiedä muuta kuin vähän mitä olen heistä kuullut. Kova peli varmasti kuitenkin tulossa. On ehkä helpompikin lähteä otteluun näin ja siten voi keskittyä täysin siihen omaan pelaamiseen sen kummemmin vastustajaa miettimättä, Hälfors jatkaa.
- En tiedä heistä mitään ja tuleekin mielenkiintoista kohdata heidät nyt ja sitten parin viikon päästä myös sarjassa. Olen kuitenkin erittäin luottavainen, että jos pystymme pelaamaan tasollamme, meillä pitäisi olla edellytykset voittoon. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan, Huckstepp puolestaan ennakoi.
Vaikka vahvassa vireessä viime aikoina ollut FC Sport on otteluun lähdettäessä hienoinen ennakkosuosikki, uskoo Hälfors omiensa mahdollisuuksiin.
- Jos saamme oman peli-ilmeen kuntoon ja pelaamme hyvää ja tiivistä puolustuspeliä, niin meillä on hyvät mahdollisuudet. Meillä on aika laaja maalintekovastuu eli moni pelaaja pystyy ratkaisuihin. Puolustus on kuitenkin meidän vahvuutemme ja sen kautta lähdemme pelaamaan. Jos pidämme oman maalin puhtaana ja teemme yhdestä paikasta maalin, niin se riittää. Emme lähde rakentamaan mitään kilpikonnapuolustusta vaan toivottavasti molemmat pelaavat viihdyttävää peliä.
Myös Huckstepp on luottavainen Sportin voittomahdollisuuksiin.
- Olemme pelanneet viime aikoina hyvin ja varsinkin maalintekijämme Grace Adisa on pelannut vahvasti.
Suomen Cupin naisten Pikkufinaali pelataan Pallokentällä kello 9.30 alkaen.