GBK Matchrapport
Kolme pistettä kun TuWe kaatui. Tre poäng och vinst över TuWe.
Pientä hermoilua joka oli odotettavissa ja uuteen vastustajaan tutustumista oli ottelun alku tänään, sillä olihan tämä joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen. TuWe oli pelaava sekä organisoitu joukkue joka teki tästä ottelusta aika hyvä tasoisen. Molemmat joukkueet pyrkimys oli pelata hyvää jalkapalloa jota saatiin ajoittain nähdä. Ottelun alku oli päästä päähän mutta pikku hiljaa saatiin pienoinen yliote pelaamiseen joka johti myös kahteen maaliin ennen taukoa. Meillä oli ennen maaleja muutama vaarallinen kuti Tiia Laasasen Theresa Gominahn sekä Kerstin Williamsin toimesta jotka suuntautuivat hieman ohi. Myöskin TuWella oli paikka jossa Hassan Malyun epäonnistui avopaikasta. 37 minuutilla Hedvig Sandell siirsi pallon Linda Nymanille jonka kuti oli hyvin suuntautuva ja upposi verkkoon maalivahti Anna Tammisen näppien kautta.
Teimme ennen taukoa kaksi vaihtoa kun FC Sport pelissä polvensa loukannut Theresa Gominah nilkutti siihen malliin että vaihto oli tehtävä. Tilalle hyökkäykseen tullut nuori Emilia Grahn pelasi tänään pirteän pelin ja avasi peliämme hyvin sivuttais liikkeillä. Laidalle tuli tutuksi käynnyt myöskin nuori Alisa Jaakonaho joka pelaa yleensä Emilian aisaparina B-sm sarjassa. Alisa Jaakonaho ei kauan kerennyt kentällä hääräämään kun hän sijoitti rauhallisesti 2-0 osuman.
Tauon jälkeen GBK otti ohjakset käsiinsä ja rakensi vaarallisia tilanteita useammankin maaliin mutta lisä maaleja tänään ei nähty kotijoukkueelta. Tiia Laasasen voimakas kuti oli mennä takanurkkaan mutta TuWe maalivahti Anna Tamminen oli hyvä tänään. Jenna Sillanpää kolautti rimaan ja paluupallon Linda Nyman ampui yli. Myöskin 2v1 tilanteita saatiin aikaan kun TuWe satsasi kaikki ylöspäin. Kavennus 2-1 tuli sitten rankkarista kun Anna Tamminen asettui pallon taakse ja kavensi varmasti. Rangaistuspotkuun johtanut tilanne oli sitten se mikä nostatti selkäkarvoja ja ainekset katastrofiin. Onneksi pisteet jäivät kotiin ja sekä myös oikeuden mukaisesti.
Tänään oli joukkueemme hyvin latautunut . Kamppailtiin ja myös liukkarit olivat hyviä ja hyvin ajoitettuja. Syöttöpelikin oli suht koht hyvällä tasolla. Muutamia turhia hermoiluja nähtiin mutta sekin oli ymmärrettävää että nyt pelattiin uutta sarjaa ja uudet vastustajat vastassa.
Theresa Gominahn polvivamma on nyt siinä pisteessä joka vaatii jatkotutkimuksia ja pahimmassa tapauksessa pelaaja huilaa jonkun viikon. Positiivistä on se että pelaajat eivät lopu. 35-40 pelaajan ringistä löytyy aina pelaaja jokaiselle pelipaikalle. Myöskin Jenna Sillanpään saama polvivamma edellisessä pelissä oli luultua lievempi ja tyttö on hyvässä vireessä.
Seuraavaksi vastassa Viikingit venetsialais Lauantaina jonne toivottavasti Pendoliino ja junamatka lähtee ajallaan.
37' 1-0 Linda Nyman (Hedvig Sandell)
43' 2-0 Alisa Jaakonaho (Tiia Laasanen)
67' 2-1 Anna Tamminen (rp)
GBK: Lena Niininen -> 71' Jenna Sillanpää, Tiia Laasanen, Lotta Sorvisto, Hedvig Sandell, Linda Nyman, Jackie Bachteler, Josefina Broberg -> 37' Emilia Grahn, Kerstin Williams, Rebecca Rasmus, Theresa Gomina Oyarame -> 37' Alisa Jaakonaho, Jamie Gillis, (Emilia Timonen, Jennina Pennanen, Jenni Mahanen).
TuWe: Martina Lerche, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg, Jenna Juti -> 46' Niina Laakso, Malyun Hassan, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Anna Tamminen.