Naisten Suomen Cup 3. kierros
TuWe-FC-Kuusysi 3-2 (2-0).
8' 1-0 Jannica Finnberg
24' 2-0 Emmi Reinikainen (Meri Tuomisto, Jannica Finnberg)
48' 3-0 Jannica Finnberg (Meri Tuomisto)
57' 3-1 Maria Ruponen
75' 3-2 Hanna-Leena Mäkelä
Lahtelaiset ovat alkaneet tosissaan viihtyä Turun seudulla saapuessaan toistamiseen viikon sisällä Raunistulan areenalle. Naisten Suomen Cupin kolmannelta kierrokselta jatkoon selviytyi kotijoukkue lukemin 3-2.
Tuskin Kuusysin naiset olivat saaneet omaa peliään vielä kunnolla käyntiin, kun TuWen Jannica Finnbergin (8') kaunis yksilösuoritus vei kotijoukkueen heti kättelyssä 1-0 johtoon.
Reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen TuWe iski jälleen. Jannica Finnbergin ja Meri Tuomiston esityön jälkeen Emmi Reinikainen (24') siirsi turkulaiset 2-0 johtoon.
Toista puoliakaa ennätettiin pelata kolme minuuttia, kunnes Meri Tuomisto antoi maukkaan vapaapotkun Kuusysin maalille. Potin korjasi jälleen oikeaan aikaan paikalla ollut Jannica Finnberg (48') ja tilanne alkoi näyttää jo kohtuullisen hyvältä kotijoukkueen kannalta.
Mutta kuten useaan otteeseen kuluvan kauden aikana on todettu, kotijoukkue ei päästä katsomossa olevia kannattajiaan helpolla, vaan järjestää aina uudestaan kutkuttavia trillereitä kotikentällään.
Lahtelaisten jaloista oli pitkän bussimatkan aiheuttama kankeus kadonnut, ja joukkueen peli alkoi avautua pienen riskinoton uhallakin kotijoukkueen pelin muututtua jonkin verran passiivisemmaksi.
Tulostakin alkoi pikku hiljaa syntyä. Ensin Maria Ruponen (57') kavensi lukemat 3-1:een TuWen huolimattomasti hoitaman tilanteen ansiosta.
Seuraavaksi asialla oli FC Kuusysin Hanna-Leena Mäkelä (75'), joka onnistui laittamaan pallon maaliin kotijoukkueen jälleen hutiloidessa oman maalinsa edustan puhtaana pitämisessä.
Vieraiden tekemät pari kavennusmaalia havahduttivat TuWen naiset huolehtimaan, ettei vastustaja pääse aivan iholle saakka. Ottelun loppuminuutit käytettiin pallon kierrättämiseen hallitusti omalta pelaajalta toiselle.
Ottelu päättyi siis kotijoukkueen voittoon ja sen ansiosta turkulaiset jatkavat puolivälieriin neljännelle kierrokselle jääden odottamaan Palloliiton arvonnan tulosta seuraavasta vastustajasta.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin FC Kuusysin Outi Polvinen ja TuWen maalivahti Anna Tamminen. Hyviä suorituksia ja vahvaa pelaamista nähtiin tänään myös kotijoukkueen kaksi maalia tehneeltä Jannica Finnbergiltä sekä hyvin peliä rakentaneilta Meri Tuomistolta ja Susanna Rannalta.
TuWe: Martina Lerche, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Jannica Finnberg, Emmi Reinikainen -> 72' Johanna Rauma, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta -> 82' Pauliina Tuloisela, Niina Inkinen, Anna Tamminen, (Rebecca Niiniaho, Essi Huhtala, Jenna Juti, Anni Erlin, Malyun Hassan).
FC Kuusysi: Hanna-Leena Mäkelä, Kaisa Kallio, Jenni Hannula -> 66' Ida Mäkelä, Jessica James, Maria Ruponen, Taru Lindgren -> 46' Hanna-Leena Kokkonen, Iida Äijö -> 85' Minna Rantasalo, Heini Issakainen -> 66' Moona Nieminen, Outi Polvinen, Riina Raskunen, Jonna Kallio, (Julia Pusa, Ella Rautio, Terhi Kulju).
Yleisö: 73