Naiset vaikeuksissa Pullerin pellolla

m_hjs_tuwe_2011_8

Miesten ottelu jätti jälleen kerran naisten jalkapallon toiseksi Hämeenlinnassa. Kaurialan hyvällä nurmikentällä pelattavaksi tarkoitettu ottelu jouduttiin siirtämään Pullerin erittäin huonokuntoiselle nurmialueelle miesten divariottelun vuoksi.

Kotijoukkueelle pelialusta oli joltisenkin tuttu, mutta vierasjoukkueelle epätasainen kenttä ja kova puuskittainen tuuli teki tepposet. Hämeenlinnan Palloseura vei ottelun pisteet selvin lukemin 4-1 (2-1).

Ottelun alku oli melkoista hapuilua molemmilta joukkueilta. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Meri Tuomiston tarkka syöttö tavoitti Laura Yli-Arvelan (13'), joka vei vieraat riemukkaasti 0-1 johtoon.

TuWen riemua ei kauaa kestänyt, sillä hämeenlinnalaiset olivat lukeneet tunnollisesti läksynsä tiedostaen, että TuWen maalivahti kärsi edelleen punaisen kortin myötä tullutta pelikieltoaan, ja maalissa pelasi vähemmän pelituntumaa saaneita maalivahteja. Laukaisupaikkojen käyttäminen hanakasti työllisti TuWen maalivahtia ottelun alusta alkaen, eikä vierasjoukkueen puolustus pystynyt tilanteita täysin kontrolloimaan pallon pomppiessa ruohotupsuista arvaamattomiin suuntiin.

Suvi Saalimon kaltaiselle kokeneelle pelaajalle ei monia vapaita laukaisupaikkoja kannata jättää, sillä hän käytti ne kovalla prosentilla hyväkseen laittaen pallon peräti kolmasti TuWen maaliin (21', 34', 60'). Kotijoukkueen maali-iloittelua täydensi vielä ottelun loppuminuuteilla Senja Kyöstilän (88') tekemä 4-1 lopputuloksen sinetöinyt osuma.

TuWella oli mahdollisuuksia kaventaa ottelua useaan otteeseen, mutta pallo ei tänään pomppinut joukkueelle suopeasti sitten millään. Lähinnä onnistumista olivat Meri Tuomisto kolkutellessaan maalirautoja sekä Susanna Ranta vetäessään pallon niukasti ohi oltuaan kahden maalivahdin kanssa.

Lohkon jumboksi jämähtäneelle HJS:lle pisteet ottelusta tulivat tosi tarpeeseen ja harmittava tappio varmasti sisuunnuttaa turkulaisjoukkuetta parempiin suorituksiin seuraavissa otteluissa.

HJS-TuWe 4-1 (2-1)

13' 0-1 Laura Yli-Arvela (Meri Tuomisto)

21' 1-1 Suvi Saalimo

34' 2-1 Suvi Saalimo

60' 3-1 Suvi Saalimo

88' 4-1 Senja Kyöstilä

HJS: Laura Långvik, Elina Hämäläinen, Senja Jakobsson, Satu Hellemaa -> 71' Sonja Tanner, Taru Paavola, Monna Ranne -> 80' Suvi Saukkola, Suvi Saalimo, Senja Kyöstilä, Anniina Ponkkonen -> 73' Heidi Hänninen, Linda Norrena -> 67' Jenni Kuossari, Jenni Wiklund, (Veera Kaarela, Eveliina Ponkkonen).

TuWe: Martina Lerche, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Emmi Reinikainen, Laura Yli-Arvela, Johanna Rinne, Susanna Ranta -> 71' Rebecca Niiniaho, Niina Inkinen, Ninni Urpo -> 79' Essi Huhtala, Pauliina Tuloisela -> 46' Jannica Finnberg, Anniina Seljänne -> 46' Jenna Juti, (Anni Erlin, Malyun Hassan)

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377