TuWe-TuPy 1-2 (0-1)
38' 0-1 Heta Kauppinen
52' 1-1 Susanna Ranta
71' Tiina Saarimäki
Kauden odotetuimpia tapahtumia ovat kotijoukkueiden TuWen ja TuPyn kohtaamiset.Tällä kaudella ensimmäinen kamppailu osui heti kauden alkuun. Pyrkivä saapui ensimmäistä kertaa TuWen kotiareenalle Raunistulaan. Komeassa kevätillassa todella ilahduttavan runsaslukuiselle yleisölle tarjottiin vauhdikas ja jännittävä ottelu. Ensimmäisellä kierroksella pisteet menivät Pyrkivälle niukoin lukemin 1-2.
TuWen peli oli aivan toisen näköistä verrattuna viime lauantain avauskierroksella Lahdessa nähtyyn. Kotiläksyjä oli luettu oikein olan takaa. Pelaajien nappuloissa oli selvästikin hyvin ladatut uudet paristot. Hyvin peliin lähti mukaan myös Pyrkivä ja taistelua käytiin erittäin tasaisissa merkeissä.
TuWe oli lähellä onnistua tekemään illan avausmaalin, mutta Susanna Rannan onnistunut vapaapotku Pyrkivän maaliin hylättiin.
Reilun puolen tunnin väännön jälkeen Heta Kauppinen (38') onnistui Meri-Tuulia Reposen antamasta vapaapotkusta puskemaan pallon maaliin.
Toisella puoliajalla Susanna Ranta (52') kuittasi aikaisemman hylätyn maalinsa vetäisemällä pallon tarkasti maalin perukoille.
Pyrkivän vei tänään voittoon Tiina Saarimäen (71') kikkailu TuWen puolustajien seassa hänen laukaistessa Mirena Pihlin syötöstä pallon maaliin.
Kaukana ei ollut pisteiden jakaminenkaan tässä ottelussa. Harmi, että TuWen toinen maali hylättiin paitsiona.
Hyvin ovat Tuwen otteet parantuneet ensimmäisestä ottelusta. Odotettavissa on tiukka taistelu seuraavan kierroksen ottelussa, joka sekin on lähes paikallisottelu. Ensi viikon lauantaina vastassa on naapurikylän KaaPo.
TuWe: Martina Lerche, Jannica Finnberg (22') -> Malyun Hassan, Tiia Vaittinen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Susanna Ranta, Niina Inkinen, Johanna Rauma (1') -> Emmi Reinikainen (74') -> Elli Tuomi, Ninni Urpo (82') -> Rebecca Niiniaho, Anna Tamminen, (Jenna Juti, Pauliina Tuloisela, Anniina Seljänne).
TuPy: Kati Nummelin, Ida Luotonen (46') -> Tiina Saarimäki, Anette Pullinen (62') -> Johanna Tamminen, Mirena Pihl, Jenna Kottonen, Elina Leino, Heta Kauppinen (78') -> Maria Kallio, Anu Nummelin, Saana Kottonen (46') -> Sini Tuomi, Meri-Tuulia Reponen, Anni Rimpiläinen.
Tuomarit: Adnan Ibrahimi, Mikko Lehtinen, Joonas Salminen
Yleisöä: 111