Naisten Ykkösen nousukarsinnan toinen osaottelu pelattiin Seinäjoella Jouppilanvuoren tekonurmella loistavissa olosuhteissa säätiedotuksissa ennustetun lumimyräkän pyyhkäistyä Suomen halki osumatta Seinäjoen kulmille.
Joukkueiden toinen kohtaaminen jäi maalittomaksi. Ensimmäisessä osaottelussa Turussa SeMi onnistui tekemään yhden maalin (1-2) kotijoukkuetta enemmän. Karsinnoissa noudatettiin UEFAN vierasmaalisääntöä, joten TuWella oli kirittävänä vähintään kaksi maalia vieraskentällä. SeMille puolestaan riitti oman pään puhtaana pitäminen.
Ilahduttavan runsaslukuiselle ja molempia joukkueita kannustaneelle yleisölle tarjottiin vauhdikaan jännittävä ja viihdyttävä ottelu.
TuWen oli otettava ote ottelusta heti alusta lähtien saadakseen maaleja aikaiseksi. Hyvin vierasjoukkue ottikin tilan haltuunsa luoden muutaman vaarallisen tilanteen SeMin kenttäpäädyssä. Mutta ne tärkeät maalit jäivät puuttumaan.
Molempien joukkueiden puolustukset hoitivat tehtävänsä mallikkaasti ja kahden taitavan joukkueen peli pyörikin enimmäkseen keskialueella vapautuvia iskupaikkoja kytistellen.
Sen verran tiiviisti kotijoukkue onnistui ovet sulkemaan, ettei maaliverkko heilunut, vaikka TuWelta Laura Yli-Arvela, Meri Tuomisto, Noora Jokinen, Ninni Urpo ja Essi Huhtala pääsivät kukin vuorollaan muutaman kerran napakasti yrittämään.
Toisessa päässä TuWen pakka oli yhtä lailla hyvin koossa, eikä sielläkään varsinaisia vaaratilanteita syntynyt.
Ottelun päätyttyä maalittomana se tiesi sitä, että Turussa tehtyjen maalien ansiosta SeMi voitti nouskarsinnan. Harmi, että Palloliiton kesken kilpailun tekeminen sääntömuutoskiemuroiden jälkeen sarjan kärkijoukkueet joutuivat tiputtamaan toisiaan jatkosta.
TuWen parhaana pelaajana palkittiin kauden aikana peli peliltä otteitaan parantanut Paulina Nordström.
Kuten Turussa pelatussa pelissä, niin myös Seinäjoella oli kiinnitetty kiitettävästi huomioita ottelun tuomareihin. Molemmissa peleissä kolmikkojen työskentely oli erinomaista ja otteluiden luonteeseen hyvin sopeutettua.
Joukkue vetäytyy hetkeksi elpymään kauden päätteksi ja palaa kentille akut ladattuina päivien jälleen pidentyessä.
Turun Weikkojen Naisten Edustusjoukkue kiittää kaikkia uskollisia kannattajiaan ja yhteistyökumppaneitaan saamastaan loistavasta kannustuksesta ja tuesta koko pitkän ja vaiherikkaan kauden aikana.
SeMi - TuWe 0 - 0 (yhteistulos 2 - 1)
Kauden viimeinen peli. Panoksena paikka Ykkösseen kaudesta 2011 eteenpäin. Tasapeli riittäisi varmistamaan nousun.
Alkuviikon aikana luvattua lumisadetta ei Seinäjoella nähty ja peli pelattiinkin loistavassa lokakuisessa kelissä. Aurinko paistoi ja lämpötila oli hivenen plussan puolella.
Pelin alku oli molemmilta joukkueilta erittäin hermostunutta. TuWe:n oli käytännössä pakko tehdä kaksi maalia päästäkseen edes jatko-otteluun. TuWe saikin pelin juonesta nopeammin kiinni, ja muutama vaarallisen näköinen tilanne tulikin pystysyötöistä meidän linjan taakse, mutta maalissa pelannut Mila tuli loistavasti katkoihin. SeMi:n saadessa peliään käyntiin, alkoi TuWe:n puolustuslinja vapisemaan ja voimakkaasti maalille ajannutta Saraa rikottiin aivan 16-rajan tuntumassa. Vapaapotku erittäin hyvästä paikasta. Pallon taakse asettui tuttuun tapaan Marika. Tällä kertaa keskitys maalille ja Marjon pusku meni vain aavistuksen takatolpan väärältä puolelta. Muutamaa minuuttia myöhemmin TuWe:n puolustuslinja joutui jälleen rikkomaan SeMi:n painostaessa ja nyt vapaapotku tuli noin 25 metristä. Marikan veto suuntautui aavistuksen yli maalin. Puoliajan lopussa TuWe sai Tuomiston ristipallon jälkeen loistavan paikan, mutta Yli-Arvelan laukaus suuntautui lähemmäs SHS:n hiihtomajaa kuin SeMi:n maalia.
Toinen puoliaika ja 45 pitkää minuuttia pelaamatta kautta 20010. Puoliajan alkuun SeMi tuli terävästi ja laitojen kautta saatiin muutama hyvä tilanne rakennettua. Paras paikka tuli Saralle, mutta puolustajan ahdistamana laukaus jäi puolittaiseksi ja TuWe:n maalivahti sai torjuttua maalintekoyrityksen. Alun hyvän vaiheen jälkeen peli tasoittui keskikentän taisteluksi. Molemmilla joukkueilla oli tehokkas prässi, jolla tehtiin pelinrakentelu vaikeaksi, koska tilaa ja aikaa ei kentällä ollut yhtään. TuWe yritti edelleen päästä maalitilanteisiin pystysyötöillä, mutta nopea alusta vei kaikki pallot hyökkääjien ulottumattomiin. SeMi:n parhaat tilanteet toisella puoliajalla tulivat oikean laidan kautta. Ottelun loppua kohti TuWe nosti pelaajia enemmän hyökkäykseen, mutta SeMi:n läpi kauden varmasti pelannut puolustuslinja kesti kaikki yritykset. Lopulta vapauttava vihellys kaikui pitkin Jouppilanvuoren tekonurmea, jännitys vaihtui iloon ja riemuun ja nousu Ykköseen oli varmistunut!
Ottelua oli seuraamassa kauden ennätysyleisö, lähes 200 katsojaa, joka kannusti kotijoukkuetta koko ottelun ajan.
Tasapeli riitti SeMi:lle nousuun
Julkaistu: 16.10.2010 18:57
(Päivitetty: 16.10.2010 19:52)
SeMi:n Sara Pöntinen taisteli ansiokkaasti Turun Weikkojen puolustusta vastaan.
Kuva: Heikki Hakanen
Seinäjoen Mimmiliiga pelaa ensi kaudella jalkapallon naisten Ykkösessä. Nousu varmistui, kun SeMi pelasi nousukarsinnassa kotonaan 0-0-tasapelin Turun Weikkoja vastaan. Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Turussa seinäjokelaisten 2-1-voittoon.
Joukkueet olivat hyvin tasaisia, mutta ottelupari ratkesi lopulta SeMi:n parempaan viimeistelyyn ensimmäisessä osaottelussa. Tuomarin päätösvihellys käynnisti seinäjokelaisten villin nousujuhlan tanssin
Semi: Mila Soini, Enna Hakala, Marjo Taipalus, Marika Eerikäinen, Sanni Reinilä, Maija Ristimäki (-> 45' Ida Paulamäki), Essi Reinilä (C), Pia Korg (-> 86' Emilia Rantala), Teija Saari (-> 69' Emmi Välimäki), Petra Pöntinen, Sara Pöntinen, (Karoliina NIeminen, Paula Niemi, Emmi Reinilä,Meeri Nimell).
TuWe: Rebecca Niiniaho, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (-> 73' Pauliina Tuloisela), Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Ninni Urpo (-> 63' Malyun Hassan -> 87' Joanna Juti), (Anni Erlin, Jenna Juti)
Tuomarit: Tuomo Ojala, Perttu Leppä, Jarkko Kosola.
Yleisöä: 200