Tulossa jännittävä toinen osaottelu

m_tuwe_semi_2010_10

Ykkösen nousukarsinnan ensimmäinen osaottelu pelattiin Raunistulan kentällä lauantaina. Arvottuna otteluparina toisensa kohtasivat TuWen ja SeMin naisten edustusjoukkueet. Keskinäinen ottelu oli joukkueiden ensimmäinen laatuaan kautta aikojen. Toisistaan ryhmät olivat kuulleet vain toisen käden tietoja. Ottelusta tuli erittäin vauhdikas ja yleisöystävällinen. Pelillisesti se sujui melkoisen tasaisissa merkeissä, kuten lohkovoittajien ottelun ehkä pitääkin.

Vierasjoukkue onnistui maalinteossa yhden osuman verran kotijoukkuetta paremmin vieden ensimmäisen ottelun niukasti 1-2 (1-1).

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun selkeästi pelaamalla, eikä minkäänlaisilla varmistelutaktiikoilla. Naisten Kakkosen C-lohkon voittajajoukkue Seinäjoen Mimmiliiga hieman tunnusteli pelin alkuminuuteilla tuntemattoman vastustajan elkeitä. Myös turkulaisten pelistä huomasi samanlaisia elementtejä. Kumpikin sulki pelitilan toisiltaa keskikentällä varsin tehokkaasti ja tarkasti.

SeMin avausmaali pääsi syntymään kymmenen peliminuutin tienoilla kuin varkain. TuWen pieni merkkausvirhe kostautui kohtalokkaasti ja Petra Pöntinen (9’) pääsi puskemaan pallon melko vapaasti TuWen maalin oikeaan alanurkkaan. Tilanne syntyi niin yllättäen, että kotijoukkueen maalivahdin torjunta jäi hieman vajaaksi.

Pelin muodollinen hallinta aaltoili joukkueelta toiselle, olematta selkeästi kummallakaan. Hyviä tilanteita syntyi muutamia kumpaankin kenttäpäätyyn. Puoli tuntia ennätettiin peliä käydä, kun TuWen Meri Tuomisto harhautteli useita SeMin pelaajia ja syötti hyvällä paikalla päivystäneelle Jenni Sibeliukselle (31’), joka laittoi pallon kauniisti vierasjoukkueen oikeasta alakulmasta sisään.

Ottelun toinen puolisko aloitettiin jälleen tasaisella väännöllä. Heti alkuminuuteilla SeMi onnistui rakentamaan tilanteen kotijoukkueen maalin suulle. TuWen puolustus ei saanut palloa kunnolla puretuksi pois alueeltaan. Sen seurauksena Teija Saari (48’) onnistui laittamaan pallon maaliin vieden SeMin 1-2 johtoon.

TuWe nosti jonkin verran hyökkäyslinjaansa ylöspäin, mutta toivottua tulosta ei muutoksella saatu aiakiseksi.Molempien tarkka pelaaminen ei avannut kovinkaan monia maalintekotilanteita. TuWe oli lähellä onnistua kokeneiden Tuomiston ja Sibeliuksen hienolla yhteispelillä nopeasti annetusta vapaapotkusta, jonka rannekelloaan tutkinut avustava tuomari näki paitsioksi. Myös SeMillä oli toisella puoliskolla vielä yksi varteenotettava tilanne, jonka TuWen puolustus yhdessä maalivahti Anna Tammisen kanssa sai mitätöityä.

Pelin päätyttyä kerrankin molemmat joukkueet kiittelivät ottelun johdonmukaista tuomarityöskentelyä. Tästä kiitos päätuomari Gazman Al-Amarahille, joka antoi kahdelle fyysiselle ja pelaavalle joukkueelle riittävästi tilaa pelata karsien kuitenkin suoranaiset rikkeet pois.

Ottelun parhaina palkittiin SeMistä Iida Paulamäki ja TuWen rämäkkä toppari Tiia Vaittinen.

SeMin kaksi ja TuWen yksi jäivät illan maalisaldoksi. SeMi pelasi taustahenkilöidensä mukaan kauden parhaan pelinsä. TuWe pelasi ehkä kauden toiseksi parhaansa. Kilpailu jatkuu viikon kuluttua Seinäjoella. Etu jäi SeMille, mutta ”Raunistulan Rambot” ovat tottuneet pelaamaan aika ajoin veitsi kurkulla. Näissä tilanteissa on usein myös tulosta syntynyt.

 

SeMin otteluraportti:

Ensimmäinen ykkösdivarin karsintapeli pelattiin Turussa 2.10. Bussimatkan aikana ja pukukopissa oli aistittavissa hieman jännittynyt tunnelma. Jännitys johtui pitkälti siitä, että vastassa oli meille vastustajana aivan uusi tuttavuus, jonka pelityylistä oli vähän ristiriitaistakin tietoa.

Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että vastassa oli kaksi fyysistä ja pelaavaa joukkuetta. Molempien prässipeli on tehokasta ja tila keskikentällä oli vähissä. Vaikka SeMin ensimmäinen maali syntyi Petran puskumaalilla jo 10 minuutin pelin jälkeen, oli peli erittäin tasaista ensimmäisen 30 minuutin ajan. Tämän jälkeen pallollinen hallinta siiryi SeMille ja pelin rakentelu sujui mallikkaasti aina puoliajan loppuun saakka, huolimatta TuWen kavennuksesta noin puolen tunnin kohdalla.

Toiselle puoliajalle TuWe pääsi jälleen pelirytmiin mukaan ja peli tasoittui jälleen. Onneksemme Tende sai viimesteltyä "maalinedushässäkän" jälkitilanteesta viileästi SeMi:lle 1-2 voittomaalin jo toisen puoliajan alkuhetkillä. Vaikka TuWe pääsi toiselle puoliajalle jälleen paremmin peliin mukaan , sillä ei kuitenkaan ollut juurikaan todellisia maalintekopaikkoja. Tähän oli syynä se, että SeMin puolustuspelaamisen pelikuri säilyi hyvänä myös koko toisen puoliajan. SeMillä sen sijaan oli yksi loistava paikka siirtyä jo 1-3 johtoon mutta viimeistelyssä maalinedessä ei sillä kertaa onnistuttu.

Turusta haettiin siis tärkeät kolme pistettä ja kaksi arvokasta vierasmaalia. Nyt vastusta on nähty ja koettu ja seuraavaan otteluun onkin huomattavasti helpompi lähteä.

Sanomalehti Ilkka:

Saari iski SeMin voittomaalin

Turku. SeMi otti maukkaan vierasvoiton jalkapallon naisten 2-div.nousukarsinnassa. TuWe kukistui lauantaina kotiareenallaan 1-2 (1-1).


Petra Pöntinen vei Semin johtoon jo kymmenen minuutin pelin jälkeen puskemalla pallon vapaapotkusta maaliin. Tuwe tasoitti 32 minuutin kohdalla, mutta SeMi oli terävänä jälleen toisen puoliajan alussa. Pallo pomppi vapaapotkun jälkitilanteen maalinedushäslingissä Saarelle, joka pisti pallon pömpeliin.

-Oli kova kamppailu. Tiesimme, että vastassa on fyysinen joukkue, mutta samalla myös pelaava, Semin valmentaja Kari Reinilä luonnehti.


Alun 35 minuuttia oli molemmilla hyvää vääntöä keskikentällä molempien ottaessa tilan pois vastustajan pelinrakentajilta. Viimeistä kymmenminuttista SeMi hallitsi selvästi, mutta toisella puoliajalla TuWe tuli vahvasti päälle. Ottelun loppupuoliskolla kotijoukkue nosti hyökkäystään ja hetkittäin semi oli helisemässä, mutta pelikuri piti ja vieraat pystyivät vastaamaan TuWen rynnistykseen.


Ratkaiseva toinen osaottelu noususta 1-divisioonaan pelataan seinäjoella ensi lauantaina.
-Kaksi vierasmaalia oli kova juttu, mutta kauden päätöspelistä tulee taatusti raju vääntö, Reinilä mietti.

 

Naisten Ykkösen nousukarsinta 1. osaottelu:

TuWe-SeMi 1-2 (1-1)

  9' 0-1 Petra Pöntinen

31' 1-1 Jenni Sibelius (Meri Tuomisto)

48' 1-2 Teija Saari

TuWe: Rebecca Niiniaho (-> 31' Elli Vähätalo-> 46' Joanna Juti), Jenni Sibelius, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, (Malyun Hassan, Jenna Juti).

SeMi: Mila Soini, Enna Hakala, Marika Eerikäinen, Marjo Taipalus, Paula Niemi (-> 65' Iida Paulamäki), Teija Saari, Essi Reinilä (C), Pia Korg, Sanni Reinilä, Petra Pöntinen, Sara Pöntinen (-> 87' Emmi Välimäki), (Amanda Goman, Meeri Nimell, Emmi Reinilä)

Tuomarit: Gazman Al-Amarah, Tomi Keipi, Leevi Mehtäjärvi

Yleisöä: 98

m_tuwe_semi_2010_16

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377