KSF ei onnistunut kampittamaan sarjakärkeä

m_tuwe_ksf_2010_10

Sportpressen suomeksi:

Sarjakärki liian vahva KSF-naisille

Puoli tuntia KSF pystyi haastamaan Turun Weikot keskiviikkona. Mutta ylivoimaisen sarjakärjen siirryttyä 1–0-johtoon 32. minuutin kohdalla vierailevat kemiöläisnaiset eivät enää olleet lähellä tasoitusta. Emännät puskivat sisään toisen osumansa neljä minuuttia ennen taukoa ja ottelu oli käytännössä ratkennut.

Sofie Tuomelalle tarjottiin namupaikkaa viedä vieraat johtoon juuri ennen turkulaisten avausosumaa, kun hän vapaasti pääsi laukomaan maalin edessä. Mutta osuma palloon oli kehno ja tilanne kuivui kokoon.

– Alussa Soffanilla oli ylivoimaisesti vaarallisin paikka, mutta kun me epäonnistutaan sellaisista paikoista, niin virheitä tulee myös puolustuksessa, KSF-valmentaja Jan Lundström toteaa. 

Huolimaton peli ja kommunikaatiovirheet KSF-pakiston ja maalivahdin välillä edelsivät molempia takaiskuja.

– Virheitä tulee jokaisessa ottelussa mutta tänään ne tulivat väärissä paikoissa. Kun he saivat maalinsa, meidän oli kyllä kauhean vaikea päästä enää peliin mukaan, Lundström huokaa.

– Tämä oli naisjoukkue meidän nuoria tyttöjä vastaan. Meillä oli avauksessa kolme pelaaja jotka olivat vanhempia kuin heidän nuorimpansa ja se näkyi rutiinissa. Kyllähän TuWe oli parempi, mutta minusta vastasimme kuitenkin ihan ok esityksestä.

Loppunumerot kirjattiin 5-0 TuWelle, joka kasvatti sarjajohtonsa Kakkosessa jo kymmeneen pisteeseen. KSF:lle tappio oli kolmas peräkkäinen ja joukkueen on ryhdistäydyttävä ja otettava vielä muutama piste jotta sarjapaikka säilyy.

Meri Tuomisto laukoi kolme maalia TuWelle, joka näin korjasi kesäkuun kauneusvirheen kun Kemiössä päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Muut osumat laukoivat Ninni Urpo ja Malyun Hassan.

KSF:n seuraavassa ottelussa lauantaina 11. syyskuuta klo 13 sarjakolmonen Pallo-Iirot vierailee Amospuistossa. 

Sportpressen på svenska:

KSF-damerna chanslösa mot serieledaren 

I en halvtimme kunde KSF utmana TuWe i Åbo på onsdagen. Men efter att den suveräna serieettan lyfte in 1-0 vid spelade 32 minuter var de gästande Kimitodamerna aldrig riktigt nära en utjämning. Weikot nicklobbade in tvåan fyra minuter före paus och matchen var i praktiken avgjord.

Sofie Tuomela bjöds på en kalaschans att föra gästerna upp i ledning strax före Åbolagets öppningsbalja, när hon omarkerad framför mål fick sikta bössan. Hon fick dock en snedträff och tillfället rann ut i sanden.

– I början hade Soffan den överlägset farligaste chansen, men när vi missar såna chanser kommer missarna också i försvaret, säger KSF-tränaren Jan Lundström.

Båda bakslagen i första halvlek föregicks av slarv och kommunikationsmissar i KSF-försvaret inklusive målvakt.

– Missar kommer det i varje match men i dag kom de vid fel tillfällen. När dom fick sina mål var det nog hemskt svårt för oss att komma in i matchen igen, suckar Lundström.

Slutresultatet skrevs komfortabla 5-0 till TuWe som utökade sin ledning i damtvåan med tio poäng till tvåan HJS. För KSF var förlusten den tredje raka och laget måste lyckas bryta trenden och ta några poäng till för att säkra serieplatsen.

– Det var ett damlag mot våra unga flickor. Vi hade tre spelare som var äldre än deras yngsta i öppningen och det syntes i rutinen. Visst var TuWe bättre, men jag tycker ändå vi gjorde en helt stabil insats.

Meri Tuomisto blev tremålsskytt i TuWe, som därmed rättade till skönhetsfelet från inbördesmatchen i Kimito i juni som slutade oavgjort. De övriga målen sköts av Ninni Urpo och Malyun Hassan.

I KSF:s nästa match lördagen den 11 september kommer serietrean Pallo-Iirot på besök till Amosparken.

Skriven av:  JI

TuWe-KSF 5-0 (2-0)

31' 1-0 Ninni Urpo (Laura Yli-Arvela)

36' 2-0 Meri Tuomisto (Elli Vähätalo)

52' 3-0 Meri Tuomisto (Laura Yli-Arvela)

66' 4-0 Malyun Hassan (Laura Yli-Arvela)

89' 5-0 Meri Tuomisto

TuWe: Rebecca Niiniaho, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala (46' Anni Erlin), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C) (74' Jenna Juti), Niina Inkinen, Ninni Urpo (65' Malyun Hassan).

KSF: Sabina Lindberg, Anna Törnqvist, Mari Borman, Elin Sundblom, Netta Datta, Emilia Ekholm (71' Sofia Ekholm), Sofi Tuomela, Heidi Grönqvist (71' Johanna Henriksson), Tia Hyypiä (66' Cilla Nyman), Ida Gröning (66' Jennie Pohjavirta), Niki Korrström.

Tuomarit: Erika Manninen, Anton Gabriel, Joona Välilehto

Yleisöä: 72

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377