Naiset pitivät tiukasti kiinni kärkipaikasta

 

m_tuwe_piirot_2010_syys_28

Naisten Kakkosen jännittävä kärkikamppailu käytiin Turun Weikkojen ja Rauman Pallo-Iirojen joukkueiden välillä Raunistulan kentällä. Vauhdikkaassa ottelussa kotijoukkue oli vahvempi numeroin 4-1 (1-0).

Sarjatilanne näytti ennen illan ottelua kovasti tasaiselta. Molemmat joukkueet olivat tasapisteissä, kumpaisellakin täsmälleen yhtä monta voittoa, tasapeliä ja tappiota. TuWe piti ykköspaikkaa hallussan erinomaisen maalisuhteensa (30-4) ansiosta.

Kamppailun tärkeys heijastui molempien joukkueiden otteissa pienenä jännittyneisyytenä. Kumpikin joukkue pelasi erittäin hyökkäävää ja näyttävää peliä heti alkuvihellyksestä lähtien. Ratkaisuihin pyrittiin nopeilla siirroilla ja kovalla vauhdilla, pelin pyöriessä silti lähinnä kentän keskialueella.

Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Laura Yli-Arvelan antama pallo asettui mainiosti Meri Tuomiston (9') tossujen eteen, ja hän vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Hyvin tarkasta pelaamisesta puolin ja toisin kertoo ehkä sekin, ettei muita tilastomerkintöjä pöytäkirjoihin saatu ensimmäisellä puoliajalla. Muutamia hyviä tilanteita avautui molemmille joukkueille, mutta hyvin pelanneet maalivahdit Anna Tamminen ja Noora Tallila torjuivat ne varmasti.

Heti toisen puoliajan alussa oli TuWella oiva mahdollisuus lisämaalin tekoon. Meri Tuomiston antamasta kulmapotkusta Tiia Vaittinen puski pallon niukasti yli maalin.

Tänään kauden parhaan ottelunsa pelannut, hienosti ylhäällä karvannut ja taistellut, Ninni Urpo syötti pallon Laura Yli-Arvelalle (54'), joka viimeisteli kotijoukkueen toisen maalin.

Tämän jälkeen painet alkoivat hieman kasaantua raumalaisten harteille ja pelaajien tunteet alkoivat nousta pikkuisen pintaan. Ottelun tuominut Tomi Keipi piti kuitenkin hyvin suitset käsissään ja suuremmilta kalabaliikeilta vältyttiin.

Noin vartin verran edellisestä osumasta, niin ikään erinomaista ottelua pelannut, Niina Inkinen (69') vei TuWen komealla maalillaan jo 3-0 johtoon. Maalin syöttäjäksi merkittiin Laura Yli-Arvela.

Pallo-Iirot ei ollut kuitenkaan heittänyt pyyhettä vielä kehään, vaan tuli vielä otteluun mukaan Sanni Kämäräisen (74')  kavennusmaalilla, johon hän ei tarvinnut kuin muutaman kosketuksen palloon.

TuWe tiivisti peliä välittömästi takaiskun jälkeen ottaen pelin tiukkaan kontrolliinsa. Loppulukemat 4-1 sinetöi Niina Inkinen (79'), joka sijoitti vapaapotkun jäätävän tarkasti yli muurin Iirojen maalin oikeaan yläkulmaan. Maalin jälkeen erittäin runsalukuista kotiyleisöä viihdytettiin edellisen perjantain saunaillassa treenatulla upouudella "junatuuletuksella"

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Pallo-Iirojen Kaisa Siivonen ja TuWen Anna Tamminen.

TuWen seuraava ottelu on jo tämän viikon lauantaina, jolloin Raunistulaan saapuu FC Nokia. 

TuWe-P-Iirot 4-1 (1-0)

 9'  1-0   Meri Tuomisto (Laura Yli-Arvela)

54'  2-0   Laura Yli-Arvela (Ninni Urpo)

69'  3-0   Niina Inkinen (Laura Yli-Arvela)

74'  3-1   Sanni Kämäräinen

79'  4-1   Niina Inkinen

TuWe: Rebecca Niiniaho (90' Pauliina Tuloisela), Elli Vähätalo, Meri Tuomisto (59' Johanna Rauma), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Ninni Urpo (89' Malyun Hassan), (Essi Huhtala)

P-Iirot: Noora Tallila, Pauliina Vahander (C), Sanni Kämäräinen, Kaisa Siivonen, Tytti Virtanen (69' Maria Merimaa), Janiina Jalonen (45' Helmi Sipilä), Katri Suistio (45' Sonja Heino), Enni Mäkitalo (85' Emmi Lehtonen), Katri Juhola, Heidi Moilanen (85' Jessica Arvo), Tatja Hussa

Tuomarit: Tomi Keipi, Veera Liimatta, Ville Laukka

Yleisöä: 102

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377