Kauniiden ja helteisten heinäkuun päivien uuvuttamat Piffenin ja TuWen naisten joukkueet kohtasivat toisensa Kakkosdivisioonan ottelussa Pajbackan nurmella. Lähes kävelyvauhtisen ottelun voitti TuWe lukemin 0-3 (0-1).
Puitteet olivat mainiot kenttää ja keliä myöden, mutta lämpömittarin lukemat pitivät huolen siitä, ettei tänään saatu kovin vauhdikasta ottelua aikaiseksi. TuWe piti kuitenkin huolen siitä, ettei sitä päästy yllättämään, ja teki myös tarvittavat maalit.
Ensimmäinen maali oli tulla reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Laura Yli-Arvela antoi mainion syötön Meri Tuomistolle, jonka mainio veto meni niukasti ohi maalin. Seuraavaan mainittavaan tilanteeseen kuluikin taas seuraavat kaksikymmentä minuuttia. Laura Yli-Arvela pääsi hyvään vetopaikkaan, mutta Lauran napakan vedon onnistui Piffenin maalivahti Milla Kykkänen täpärästi torjumaan. Tilanteesta tulleen kulmapotkun antoi Meri Tuomisto ja sen jälkitilanteesta Laura (41') viimeisteli TuWen ensimmäisen maalin.
Heti ottelun toisen puoliskon alkuminuuteilla rikottiin TuWen hyökkäyspäässä Elli Vähätaloa. Tilanteesta tuomitun rangaistuspotkun asettui vetämään Elli Vähätalo (4') itse. Hän sijoitti kylmän rauhallisesti pallon maalin oikeaan alakulmaan.
Ottelun loppulukemiksi 0-3 viimeisteli Malyun Hassanin syötöstä Meri Tuomisto (34').
Seuraavaksi TuWe kohtaa kotonaan lohkon kärkikamppailuksi luonnehditussa ottelussa Hämeenlinnan Palloseuran.
PIF-TuWe 0-3 (0-1)
42' 0-1 Yli-Arvela Laura (Tuomisto meri)
50' 0-2 Vähätalo Elli (rp)
79' 0-3 Tuomisto Meri (Hassan Malyun)
PIF: Milla Kykkänen, Katja Kallio, Kia Järvinen, Janina Wihlman (72' Mirka Lamppu), Emilia Suominen (60' Cecilia Katainen), Martina Lerche, Erica Söderholm (64' Hanna-Kais Sundqvist), Ida Bruun, Jennifer Dahla, Mirella Pahlman (85' Evelina Huhta), Tiina Vehmas.
TuWe: Elli Vähätalo (56' Essi Huhtala), Meri Tuomisto (85' Anni Erlin), Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura-Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma (66' Malyun Hassan), Pauliina Tuloisela (40' Rebecca Niiniaho).
Tuomarit: Lina Lehtovaara, Jami Virtanen, Jaakko Salonen