Juhannusviikon vapaapäivät olivat tehneet todella hyvää TuWen naisille, jotka järjestivät varsinaiset maalikarkelot kotikentällään Raunistulassa ottelussa porilaista Musan Salamaa vastaan. Kotijoukkue vei ottelun nimiinsä peräti lukemin 10-0.
Joukkueet kohtasivat muutamia viikkoja sitten Suomen Cupin ottelussa Porissa, jossa lukemat pysyivät paljon maltillisimpina TuWen voittaessa silloin niukasti 0-1.
Illan otteluun erinomaisesti latautunut ja vapautuneen hyväntuulinen ryhmä aloitti ottelun heti emännän ottein. Pallo pidettiin tiukasti hallussa, eikä sitä paljoakaan lainattu vastustajille. Ottelu ei ehtinyt vanheta paljoakaan, kunnes alkoi tapahtumaan porilaisten maalin suulla.
Illan maalikuningatar Tiia Vaittinen (5'), joka oli näköjään päättänyt latoa kauden kaikki maalit kerralla pakettiin, teki TuWen ensimmäisen osuman Meri Tuomiston syötöstä.
Tämän jälkeen saatiin seurata parinkymmenen minuutin ajan TuWen hallittua pelaamista. Palloa kierrätettiin pelaajalta toiselle ja luotiin hyviä tilanteita vastustajan maalille. Laura Yli-Arvelan syötöstä Malyun Hassan (26') pääsi viemään TuWen 2-0 johtoon ja kentän laidan ainoa vuvuzela pääsi ääneen.
Hieman myöhemmin pääsi Laura (37') itse maalin tekoon Noora Jokisen syötöstä. Viisi minuuttia ennen ensimmäisen puoliskon päättymistä turkulaispelajaa rikottiin ja tilanteesta tuomitun rangaistuspotkun laittoi kovalla vedollaan maaliin Tiia Vaittinen (40').
Toisella puoliajalla vaihdosta kentälle tullut, tällä kaudella ensimmäistä kertaa mukaan päässyt, Jenni Sibelius (46') näytti, että entinen maalivainu on edelleen tallella. Meri Tuomiston syötöstä ensimmäinen kosketus palloon ja pallo löytyi vastustajan maalista. Kolme minuuttia myöhemmin Meri (49') tälläsi pallon itse maaliin, joka oli jo kotijoukkueen kuudes.
Eikä tässä vielä kaikki, Meri Tuomisto (55') oli asialla myös hetkeä myöhemmin Jenni Sibeliuksen toimiessa syöttäjänä. TuWen kahdeksas maali syntyi kauniin syöttökuvion päätteeksi Tiia Vaittisen (61') toimesta Johanna Rinteen ja Johanna Rauman erinomaisen syöttöpelin ansiosta.
Muutama minuutti myöhemmin Jenni Sibelius vapautti Niina Inkisen (65') maalintekopaikkaan, josta Niina latasi kauniin maalin. Illan maalikimaran päätti Tiia Vaittinen (85') illan neljännellä maalillaan, jonka syöttäjänä oli jälleen Jenni Sibelius.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin MuSan Jenny Suojanen sekä tänään oikeutetusti kotijoukkueen uurastaja Tiia Vaittinen.
Porilaisten valmentaja Juhani Mäki saattoi vain ihmetellä ottelun päätyttyä, mitä merkillistä on tapahtunut kuluneiden viikkojen aikana turkulaisleirissä. Sen verran lujaa heitä vietiin.
Vaikka pelilukemat kertovat omaa kieltänsä on todettava, että MuSa pelasi tänään aivan kelpo peliä, mutta mihinkään onnistumisiin saakka eivät TuWelaiset heitä päästäneet. Kotijoukkueelta sen sijaan tuntui tänään onnistuneen kaikki.
Seuraavassa ottelussa TuWe kohtaa Piffenin Länsiturunmaan Pajbackan nurmella.
TuWe-MuSa 10-0 (4-0)
5' 1-0 Tiia Vaittinen (Meri Tuomisto)
26' 2-0 Malyun Hassan (Laura Yli-Arvela)
37' 3-0 Laura Yli-Arvela (Noora Jokinen)
40' 4-0 Tiia Vaittinen (rp)
46' 5-0 Jenni Sibelius (Meri Tuomisto)
49' 6-0 Meri Tuomisto (Jenni Sibelius)
55' 7-0 Meri Tuomisto (Jenni Sibelius)
61' 8-0 Tiia Vaittinen (Johanna Rinne, Johanna Rauma)
65' 9-0 Niina Inkinen (Jenni Sibelius)
85' 10-0 Tiia Vaittinen (Jenni Sibelius)
TuWe: Meri Tuomisto (58' Elli Vähätalo), Essi Huhtala (45' Johanna Rauma), Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Malyun Hassan (45' Jenni Sibelius), Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen 55' Anni Erlin), Niina Inkinen, Pauliina Tuloisela (45' Rebecca Niiniaho).
MuSa: Essi Keskinen, Sini Korkeakoski (C) (45' Ronja Lehtonen), Anu Leppänen, Karoliina Salminen, Leena Häyhtiö, Jenni Karjalainen, Mira Ravantti, Mari Linnala, Jenni Suojanen, Sanna Mäki, Emmi Mäkitalo.
Tuomarit: Vesa Nieminen, Karim Elsayed, Nora Tammi
Yleisöä: 71