Naisille pisteet Raunistulan kaatosateessa

Vettä, vettä, vettä... Siinä tiivistettynä Naisten Kakkosen illan ottelu TuWe-NiceFutis/2. Kotijoukkue onnistui hoitamaan ottelun kuitenkin kunnialla kotiin lukemin 2-1 (1-0).

Raunistulan kentät uuden salaojat joutuivat todelliseen puntariin pilviverhon revettyä totaalisesti hieman ottelun alun jälkeen, ja erinomaisesti näyttivät toimivankin. Sitä ennen TuWen naiset pyörittivät peliä maltillisesti kohti porilaisten maalia.

Tällä kertaa olivat erikoistilanteet valttia. Ensimmäinen onnistunut kulmapotku nähtiin kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Meri Tuomiston  antamasta kulmasta Laura Yli-Arvela (10') laittoi pallon maalin perukoille.

Tämän jälkeen pelin tempo hyytyi molemmilta joukkueilta rankan vesisateen piiskatessa kenttää. Palloa ei saatu enää liikkumaan halutulla tavalla.

Toisella puoliajalla meno oli entistäkin nihkeämpää. Märkä pallo ja kentän pinnan vesikerros tekivät tepposen TuWen pelaajalle antaen yllättäen mahdollisuuden pelin tasoittamiseen. Eikä Eeva-Liisa Laaksonen (51') paljoakaan jäänyt tilannetta ihmettemään, vaan vetäisi illan komeimman laukauksen kaukaa korkealta suoraan TuWen maaliin.

Kelin vuoksi palloa jouduttiin pelaamaan ja siirtelemään paljon ilmassa. Tämä suosi enemmälti vierasjoukkuetta, joka pelasi muutenkin paljon korkeilla palloilla. Kotijoukkueen pallon kierrättäminen nurmen pinnassa ei ottanut luonnistuakseen.

Sade taukosi hieman ennen ottelun päättymistä ja kentän pinta kuivui nopeasti. TuWe sai pian taas kiinni pelin juonesta ja jatkoi ensimmäisellä puoliajalla nähtyä hyvää painostusta vastustajan päässä. Muutamaa minuuttia ennen loppuvihellystä Laura Yli-Arvela antamasta vapaapotkusta Meri Tuomisto (88') viimeisteli loppulukemiksi 2-1.

m_tuwe_nicefutis__2010_5

TuWe-NiceFutis/2:  2-1 (1-0)

10'  1-0 Laura Yli-Arvela (Meri Tuomisto)

51'  1-1 Eeva-Liisa Laaksonen

88'  2-1 Laura Yli-Arvela (Meri Tuomisto)

TuWe: Rebecca Niiniaho (65' Malyun Hassan), Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Essi Huhtala, Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Pauliina Tuloisela.

NiceFutis/2: Niina Päärnä, Mia Laismaa (36' Sanni Välilä), Suvi Lehto (C) (45' Eeva-Liisa Laaksonen), Henna Koponen, Lotta Haaslahti, Niina Sirviö (70' Suvi Virtanen), Riikka Turtiainen, Johanna Hämäläinen, Kirsi Pukkila, Eeva Kiviranta, Jonna Majamäki, Kaisu Mäkilä, Laura Mäenranta, Kaisa Pajunen.

Tuomarit: Anton Gabriel, Karim Elasyed, Veera Liimatta.

Yleisöä: 27

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377