Naisten edustusjoukkue vahvempi kotikentällä

Kauden toisessa Kakkosdivisioonan kotiottelussa TuWen Naisten edustusjoukkue sai vieraita Raunistulan keinonurmelle Tammisaaresta. Turkulaiset pitivät pisteet varmoin ottein kotikaupungissaan lyöden EIF:n naiset lukemin 2-0 (1-0).

Heti ottelun alusta alkaen peliä pelattiin pääsääntöisesti EIFin kenttäpäädyssä muutamia vierasjoukkueen pistohyökkäyksiä lukuunottamatta. Kuten aiemmin keväällä Karjaalla pelatussa harjoitusottelussa, EIF aloitti ottelun kovalla temmolla, mutta vauhti jotenkin hyytyi jälleen kymmenen minuutin hyvän puhdin jälkeen.

Useista hyvistä paikoista eivät kotijoukkueen pelaajat onnistuneet viimeistelyssään riittävästi maalitilin avaamiseksi. Noora Jokinen pääsi kertaalleen kahden kesken vastustajan maalivahdin kanssa, mutta pallo jäi harmillisesti vastaantulleen maalivahdin jalkoihin. Hyviä tilanteita saivat aikaiseksi myös Laura Yli-Arvela, Meri Tuomisto ja Ninni Urpo.

Vajaa puoli tuntia oli pelattu, kun Tuwe sai kulmapotkutilanteen. Kulmasta pallo toimitettiin hyvin maalin eteen, josta aikaisemmin maalia paitsi jäänyt Noora Jokinen (27') osoitti hillitöntä tahtoa maalintekoon ja teki väkisin ottelun avausosuman. Tilanteen päätteeksi nähtiin vielä kauden toistaiseksi tyylikkäin ja vilpittömän iloisin tuuletus onnistumisen merkiksi.

m_tuwe_eif_0712_24

Ensimmäisen puoliajan ikävämpi ja tarpeeton episodi oli vierasjoukkueen kova isku kyynärpäällä TuWen pelaajan kasvoihin, joka aikaansai todella pahan näköistä jälkeä.

Ottelun toisella puoliajalla peli soljui edelleen enimmäkseen kohti EIFin maalia. Hyvistä tilanteista mainittakoon Johanna Rinteen ja Pauliina Tuloiselan komeat ja tarkat vedot lähes puolesta kentästä.

Tämänm_tuwe_eif_0712_19 päivän ottelussa TuWe onnistui maalinteossa erikostilanteista. Meri Tuomisto oli päästä läpi EIFin puolustuksen ja hänet kaadettiin rangaistusalueen sisäpuolella. Vierasjoukkueen maalivahti Malin Söderström kahlitsi vielä varmuuden vuoksi Merin kaksin käsin pihteihinsä estääkseen hänen aikeensa. Tilanteesta vaadittiin äänekkäästi rangaistuspotkua, mutta ottelun tuomari Julia Honkasalo päätyi ratkaisussaan TuWen kulmapotkuun. Päätös ei ollut Tuwen kannalta huono, sillä kulmatilanteesta Laura Yli-Arvela (71') teki kotijoukkueelle toisen maalin.

Kaksi maalia riittivät päivän ottelusta kotijoukkueelle. Pelaamisessa oli jälleen astuttu hyvä askel eteenpäin. Aikaisemmin mainittujen kotijoukkueen pelaajien lisäksi hyvää peliä tänään esittivät muiden pelaajien ohella, aina tasaisen varma Paulina Nordström, sekä puolustuksessa Tiia Vaittinen. TuWen maalissa Anna Tammisen tehtäväksi jäi lähinnä antaa hyviä avauksia keskikentälle.

Tammisaarelaisista erottui hyvin pelannut Ivonne Ruiz-Olate.

TuWen seuraava ottelu pelataan vajaan kahden viikon kuluttua, ja sekin on kotiottelu. Silloin saapuvat porilaiset NaisFutiksen naiset ottamaan tuntumaa Raunistulan keinonurmeen.

 

 

TuWe: Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Anna Tamminen, Laura Yli-Arvela, Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen (45' Essi Huhtala), Ninni Urpo (80' Malyun Hassan), Pauliina Tuloisela (70' Rebecca Niiniaho), Anni Erlin, Cecilia Achrén.

EIF: Malin Söderström, Josefina Lindbom (57' Linda Grundstöm), Hanna Lupala (45' Jenny Sundblom), Jenni Virranvuo, Josefine Sjöblom (86' Johanna Rehn), Emilia Alén, Victoria Sundblom, Alexandra Sundblom, Heidi Öblom, Ann-Sofie Nyholm (C), Ivonne Ruiz-Olate.

Tuomarit: Julia Honkasalo, Ville Laukka, Nora Tammi

Yleisöä: 51

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377