Naisten Kakkosen toiseksi viimeisen kierroksen ottelunTuWe-KoPa lopputuloksella oli paljon merkitystä molemmille joukkueille. TuWe pelaa sijoista 2-5, KoPa puolestaan pyrkii säilyttämään sarjapaikan saatuaan paremmat asetelmat sarjataulukossa PJK:n luovutettua leikin kesken viimeisten kierrosten.
Ottelu päättyi kotijoukkueelle lukemin 7-1 (3-1).
Impivaaran nurmi viheriöi ja päivä paistoi kuin parhaaseen keskikesän aikaan. Ympärilleen silmäilemällä ei olisi uskonut, että kalenteri näytti syyskuun kallistuneen jo loppuaan kohti.
Parinkymmenen asteen lauantai-iltapäivässä TuWe aloitti ottelun napakasti, sillä vastustajan maalitolpat kolisivat jo puolentoista minuutin pelin jälkeen Essi Huhtalan kovan vedon seurauksena. Hetkeä myöhemmin tänään monia hyviä tilanteita rakentaneen Meri Tuomiston antamasta kulmapotkusta syntyi tiukka tilanne KoPan maalille.
Niina Inkisen vapaapotkun jälkitilanteesta onnistui pitkästä aikaa mukaan päässyt Cecilia Achrén (2") puskemaan pallon maaliin.
Salama-alun jälkeen peli alkoi asettua uomiinsa. Kotijoukkue kierrätti palloa rauhallisesti pelaajalta toiselle. TuWen maalilla sattui kuitenkin pienoinen kömmähdys, josta KoPan Jaana Laihonen (13') pääsi laittamaan pelin tasoihin.
Ottelu jatkui TuWen kontrollissa. Kokemäkeläisille oli ilmeisesti painotettu laukauksien tärkeyttä, sillä sen verran hanakasti vierasjoukkueen tytöt käyttivät jokaisen mahdollisen vetopaikan hyväkseen. Kotijoukkueen puolustuslinja Elli Vähätalo, Johanna Rinne, Niina Inkinen ja Tiia Vaittinen pitivät oman päänsä tiiviisti lukossa, joten kaukolaukaukset olivat lähes ainoat keinot yrittää saada tärkeitä lisämaaleja.
Johanna Rauma (20') vei TuWen jälleen johtoon omalla maalillaan ja peli ehti vanheta vain muutaman minuutin, kun Meri Tuomiston vapaapotkusta pallon saanut Cecilia Achrén (23') onnistui toistamiseen maalinteossa.
Peli jatkui toisella puoliajalla lähes ensimmäisen jakson toisintona. Lisämaaleja tosin saatiin odottaa tovin verran. Ninni Urpon syötöstä Essi Huhtala (59') siirsi TuWen 4-1 johtoon.
Seuraavaksi Noora Jokinen (69', 75') täräytti pienen ajan sisällä kaksi hienoa maalia. Ensimmäiseen syötön antoi Johanna Rauma.
Ottelun viimeisen maalin teki rangaistuspotkusta Johanna Rauma (82').
Debyyttinsä Naisten edustusjoukkueessa tekivät tänään nuoret juniorit Liisi Huttunen, Sanni Mäkeläinen ja Elina Jussilainen. Hienosti tytöt hoitivat oman osuutensa, vaikka kaikkia kolmea melkoisesti jännittikin ennen tositoimiin ryhtymistä. Sannilla oli maalin syntyminenkin aivan hilkulla.
Kuten oheinen sarjataulukko kertoo, tämän lohkon viimeisetkin ottelut pitävät mielenkiinnon yllä niin ylä- kuin alapäässäkin.
Joukkue | Ottelut | Voitot | Tasapelit | Tappiot | Maaliero | Pisteet |
Karhu | 15 | 11 | 2 | 2 | 56 - 16 | 35 |
FC Nokia | 15 | 8 | 5 | 2 | 42 - 16 | 29 |
Pyrkivä | 15 | 9 | 2 | 4 | 48 - 27 | 29 |
TuWe | 15 | 8 | 4 | 3 | 36 - 20 | 28 |
P-Iirot | 14 | 8 | 2 | 4 | 42 - 17 | 26 |
HJS | 14 | 4 | 2 | 8 | 32 - 51 | 14 |
KSF | 16 | 3 | 2 | 11 | 20 - 44 | 11 |
TKT | 15 | 3 | 1 | 11 | 13 - 54 | 10 |
KoPa | 15 | 2 | 2 | 11 | 20 - 64 | 8 |
PJK | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 - 0 | 0 |
TuWe-KoPa 7-1 (3-1)
1-0 2' Cecilia Achrén (Niina Inkinen)
1-1 13' Jaana Laihonen
2-1 20' Johanna Rauma
3-1 23' Cecilia Achrén (Meri Tuomisto)
4-1 59' Essi Huhtala (Ninni Urpo)
5-1 69' Noora Jokinen (Johanna Rauma)
6-1 75' Noora Jokinen
7-1 82' Johanna Rauma (rp)
TuWe: Johanna Packalèn, Elli Vähätalo, Cecilia Achrén (66' Sanni Mäkeläinen), Meri Tuomisto, Essi Huhtala (78' Elina Jussilainen), Tiia Vaittinen, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Ninni Urpo (74' Liisi Huttunen).
KoPa: Maria Reikko, Katri Hämäläinen, Piia Soili, Laura Hämäläinen, Iina Vaara (28' Henna Erkkilä) (78' Inkeri Sivula), Saara Kuhalainen, Riikka Mäkilä, Jaana Laihonen, Jenna Suutari, Kaisa Kuhalainen (78' Elina Alavuo), Terja Lepistö (C) (78' Jaana Salo).
Tuomarit: Elias Laitinen, Pouria Notash, Nora Tammi.
Yleisöä: 38