Naisten Kakkosen ottelussa TuWe-TKT kotijoukkue varmisti verkkaisella vauhdilla kolme pistettä itselleen pelaten varman päälle lukemat 5-0 (4-0).
Tamperelaiset olivat saaneet otteluun ainoastaan kymmenen pelaajaa, joten tilaa vastustajan kenttäpäädyssä oli hieman väljemmin.
Muutaman minuutin pelin jälkeen Johanna Rauman syötöstä Laura Yli-Arvela (4') vei TuWen 1-0 johtoon. Ottelua pelattiin pääasiassa TKT:n kenttäpäädyssä. TuWen toisesta maalista vastasi ensimmäisen syöttäjänä kunnostautunut Johanna Rauma (25'), joka laittoi Ninni Urpolta saamansa pallon vastustajan maaliin.
Kotijoukkueen kolmas maali syntyi Emmi Korpelan (40') komeasta vedosta maalin vasempaan yläkulmaan. Emmin maalin syötti Laura Yli-Arvela. Ninni Urpo (43') pääsi vielä ennen puoliaikaa maalintekoon saatuaan vastustajan pelaajasta kimmonneen pallon suoraan jalkaansa ja upottamalla tarkan vedon maalin perukoille.
Toinen puoliaika meni lähinnä pelailun merkeissä. TuWen pelatessa rohkeasti ylhäällä TKT:n puoliskolla onnistui vastustaja saamaan muutaman hyvän hyökkäyksen aikaiseksi. Tapahtumaköyhän toisen puoliajan tapahtumista mainittakoon, että Johanna Packalèn onnistui torjumaan TKT:n rangaistuslaukauksen.
Johanna Rauma (73') kaunisteli vielä Laura Yli-Arvelan syötöstä loppulukemiksi 5-0.
TuWella on jäljellä vielä kaksi ottelua. Kahden viikon päästä Turkuun saapuu vierailulle KoPa Kokemäeltä.
TuWe-TKT 5-0 (4-0)
4' 1-0 Laura Yli-Arvela (Johanna Rauma)
25' 2-0 Johanna Rauma (Ninni Urpo)
40' 3-0 Emmi Korpela (Laura Yli-Arvela)
43' 4-0 Ninni Urpo
73' 5-0 Johanna Rauma (Laura-Yliarvela)
TuWe: Johanna Packalèn, Elli Vähätalo, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Laura Yli-Arvela, Emmi Korpela, Johanna Rinna (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Ninni Urpo (45' Anni Erlin), (Elli Tuomi, Ulla Sippola, Essi Huhtala).
TKT: Tiina Häkkinen, Laura Kuoppala, Mirka Ahmavuo, Laura Saarikko, Hanna Ojanen, Outi Raivio, Tanja Vuori, Sanni Nieminen, Pirjo Pelto, Selina Warjus (C).
Tuomarit: Anton Gabriel, Seppo Heinonen, Jussi Lehtilä.
Yleisöä: 37