Pisteet Pirkkalasta yhden maalin turvin

TuWen naisten Kakkosdivarin toisella kierroksella PJK:ta vastaan, vieraat hakivat pisteet maltillisella peliesityksellään lukemin 0-1 (0-0).

Vaikka tehdyt maalit antavat edelleen odotuttaa itseään TuWen plussatilastoissa, nähtiin torstai-iltana Pirkkalassa joukkueelta kelpo peliesitys. Ryhmä toimi lähes kaikilla osa-alueilla hyvinkin mallikelpoisesti.

TuWe hallitsi kenttätapahtumia jo ensimmäisellä puoliajalla lähes koko jakson ajan. Hieman ennen puoliaikaa PJK onnistui muutamaan otteeseen hätyyttelemään TuWen maalivahti Johanna Packalènia. Pirkkalalaisten pelin rakentelua haittasi ottelun tiimellyksessä pelaajille sattuneet pienet kolhut, joiden hoitotoimenpiteiden vuoksi joukkue joutui aika ajoin pelaamaan tovin vajaalla.

Kuparisen rikkoutuminen antoi odotuttaa itseään toisella puoliajalla toistakymmentä minuuttia. Laura Yli-Arvelan hienosta puolenvaihdosta onnistui Johanna Rauma (56') yllättämään PJK:n koko ottelun ajan hyvin pelanneen maalivahdin.

Vierasjoukkueen maalisaldo kohentui tänään ainoastaan yhdellä, mutta koko joukkueen tasainen esitys lämmitti valmennusporrasta. Kaikista hyvin tehtävistään suoriutuneista pelaajista erottuivat tämän illan ottelussa varmasti pelanneet Niina Inkinen, Paulina Nordström ja Elli Vähätalo.

Seuraavaksi TuWella on vastassaan kotiottelussa Impivaarassa KSF Kemiöstä.

PJK: Emilia Syvänen, Pauliina Suoniemi, Säde Viljanen, Maarit Ahola (71' Stina Pohjonen), Nea Systä, Johanna Koivula (57' Marja Mäki), Miia Niskanen, Heidi Pelttari, Niina Keso (61' Rosa Kivelä), Nina Siivola (37' Peppiina Viitaharju), Petra Pohjonen.

TuWe: Johanna Packalén, Elli Vähätalo, Essi Huhtala (84' Anni Erlin), Tiia Vaittinen, Emmi Korpela 46' Laura Yli-Arvela), Paulina Nordström, Johanna Rinne, Noora Jokinen, Niina Inkinen, Johanna Rauma, Ninni Urpo (71' Elli Tuomi).

Tuomarit: Olli Niemelä, Toni Vanhalakka, Paavo Salonen

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377