Turku-Nokia toistamiseen tasavahvat

Naisten Kakkosessa pelaavat TuWen ja FC Nokian joukkueet ottivat mittaa toisistaan kahteen otteeseen peräjälkeen. Ensimmäinen mittelö Nokialla päättyi pistejakoon 1-1, eikä toisessakaan, loistavassa kunnossa olleella Impivaaran nurmella käydyssä koitoksessa, kumpikaan onnistunut kartuttamaan pistetiliään yhtä pistettä enempää, sillä ottelu päättyi jälleen tasatulokseen 2-2 (1-1).

Molemmat joukkueiden peli oli toisintoa ensimmäisestä kohtaamisesta. Niin koti- kuin vierasjoukkueen puolustuslinjat tarkkailivat tilannetta tiiviisti ja onnistuivatkin kohtuullisen hyvin sulkemaan ovat läpiajoilta.

Neljän minuutin pelin jälkeen TuWen puolustukselle sattui harmittava sählinki omalla puolustusalueella, jonka seurauksena Emilia Rautiainen vei helpohkon näköisesti FC Nokian 0-1 johtoon.

Vaikka tapahtumia nähtiin tasaisesti kentän molemmissa päädyissä, niin pallo kulki lievästi enemmän turkulaisten hallussa. Essi Huhtalalta hieno puolenvaihto Emmi Korpelalle (12'), jonka välitön tarkka veto yllätti FC Nokian Tiia Ropasen tasoittaen ottelun.

Toisella puoliajalla taistelu jatkui tasaisena. Molemmille joukkueille avautui mainioita maalintekopaikkoja. Tulosta syntyi TuWen ollessa jälleen huolimaton omassa kenttäpäädyssään. Anni Vuohijoen (68') maalilla nokialaiset siirtyivät jälleen johtoon. Mutta jälleen tuli kotijoukkue takaa-ajoasemista. Noora Jokinen teki esityön keskikentällä Johanna Raumalle (76'), joka viiletti mahanalus jalkoja täynnä nokialaisten maalille ja vetäisi tilanteen jälleen tasoihin.

Ennen ottelun loppua oli molemmilla joukkueilla tasapuolisesti mahdollisuus ratkaista peli edukseen. TuWen kulmapotkun jälkitilanteesta Johanna Rinteen veto meni vastustajan maalin ylähirttä pyyhkien niukasti ohi. TuWen yrittäessä viime sekunneilla vapauttaa pitkillä nostoilla kärkipelaajiaan maalintekoon, avautui yllättäen FC Nokialle viimeinen mahdollisuus voittomaalin tekoon, mutta palloa ei onnistuttu toimittamaan viidestä metristä tyhjään TuWen maaliin.

Tälläkään kaudella TuWe ja FC Nokia eivät siis onnistuneet saamaan pesäeroa toisistaan, vaan useamman vuoden jatkunut tasainen vääntö tulee jatkumaan edelleen...

TuWella ottelut jatkuvat jo ensi tiistaina Kokemäellä.

FC Nokian peliraportti

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Vähätalo (85' Katja Vuorela), Essi Huhtala, Tiia Vaittinen, Laura Mikkola, Emmi Korpela, Paulina Nordström (46' Anni Erlin), Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Ninni Urpo (58' Johanna Rauma), (Elli Tuomi).

FC Nokia: Tiia Ropanen, Merja Jalasto, Mari Kärkkäinen (C), Erika Lahtinen, Emilia Rautiainen, Sonja Alanen (68' Laura Räsänen), Roosa Pitkänen, Reija Suihkonen, Anni Vuohijoki, Leena Jaatinen (82' Marika Ropanen), Milla Vähälä, (Marissa Vuorinen).

Tuomarit: Jesse Virtanen, Risto Nummela, Elsayed Hasan

Yleisöä: 51


Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377