Naisten jalkapallokausi päättyi pieneen notkahdukseen

TuWen Naisten joukkueen syyskauden ainoa pieni notkahdus sattui hieman huonoon saumaan kauden viimeisessä ottelussa TPS:n naisia vastaan. TPS korjasi pisteet niukalla 2-0 (1-0) voitollaan.

Liekö ilmassa leijunut pienoista ylilatautumista viimeiseen koitokseen, joka kaiken lisäksi sattui olemaan yleensä niin kiihkeä paikallisottelu.

Ottelu alku pelattiin suhteellisen tasaisissa merkeissä ilman merkittäviä havaintoja kummankaan joukkueen erityisistä onnistumisista.

TPS:n kulmapotku pomppi ikävästi TuWen maalin suulla osuen pelaajaan jos toiseenkin. Viimeisen kosketuksen onnistui Mira Jalonen (18') puskemaan maaliviivan TuWen kannalta huonommalle puolelle.

Reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen otteluun tuli pitkähkö katkos avustavan tuomarin ikävän sairaskohtauksen vuoksi. Odottelun jälkeen peliin lainattiin toinen avustava tuomari viereisen kentän ottelusta.

TuWen naisten jalat olivat menneet taúon aikana pahasti hapoille, ja otti melkoisen tovin, ennen kuin peli alkoi taas kulkemaan.

Toisella puoliajalla TuWe nosti rohkeasti hyökkäystään ja onnistuikin viemään peliä vastustajan kenttäpuolelle. Kaisa Hämäläinen heitti kylmää vettä TuWen takaa-ajolle viemällä joukkueensa yllättäen 2-0 johtoon.

TPS:n kaksi osumaa jäivät päivän ainoiksi. TuWe ei saanut tänään edellisten otteluiden hyvää peliään käymään oikeastaan koko ottelun aikana.

Viimeisen ottelun pistemenetys jätti pienen kosmeettisen haitan TuWen kohdalle sarjataulukossa. Tappion myötä kolmas sija jouduttiin luovuttamaan FC Nokialle.

Kauteen voidaan olla kuitenkin kovastikin tyytyväisiä. Keväällä asetettu tavoite oli parantaa edellisvuoden seitsemättä sijaa pykälää paremmaksi. Joukkueesta riippumattomista syistä johtuen kevätkausi muodostui hyvin rikkonaiseksi ja kesätauon tienoilla joukkue kävi putoamisuhan allakin.

Syyskauden hienojen pelisuorituksien jälkeen sijoitukseksi tuli neljäs sija. Sijoitus, josta jäi vielä paljon nälkää tulevalle kaudelle.

Otteluraportti TPS

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Elli Vähätalo, Essi Huhtala, Tiia Vaittinen, Roosa Koivisto (74' Anni Erlin), Ann-Mari Grönroos (56' Emmi Korpela), Johanna Rinne, Noora Jokinen, Laura Suokas, Ninni Urpo (63' Katja Vuorela).

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377