Naisten paikallisottelun pisteet niukasti TuWelle

Aina niin yhtä tunnelmallinen ja hyvähenkinen paikallisottelu Turun Weikkojen ja Turun Pyrkivän naisten edustusjoukkueiden välillä käytiin sangen runsaslukuisen (91) yleisön edessä Impivaaran keinonurmella. Kevätkierroksen ottelu kääntyi niukasti TuWelle 1-0 (0-0).

Peli aloitettiin perinteiseen tyyliin molempien joukkueiden keskittyessä ensiksi tarkkailemaan toisiaan. Pelaajien saatua pientä hikeä pintaan ottelun painopiste liikkui ensimmäisellä puoliajalla hieman enemmän Pyrkivän kenttäpuoliskolla.

Ensimmäinen todellinen tilanne nähtiin muutamaa minuuttia ennen puoliaikaa Elli Tuomen hyvän laukauksen muodossa. Pallo jatkoi matkaansa vähän vastustajan maalin ylitse. Tauolle jäätiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella puoliajalla Pyrkivä sai puolestaan otetta itselleen TuWen syöttöpelin muututtua huolimattomammaksi kuin ensimmäisellä puoliskolla. Johanna Packalènilla TuWen maalissa oli välillä melkoisestikin vipinää. Tolpat pääsivät kolisemaan  muutamaan otteeseen vaarallisesti.

Ottelua oli käyty tasan tunti, kun Elli Tuomi pääsi hyvään läpiajotilanteeseen. Pyrkivän maalivahti Milla Kykkänen lähti hyökkäystä vastaan ja joutui rikkomaan vastustajaa maalivahdin alueen ulkopuolella sen verran kovin ottein, että ottelun hyvin tuominneella Virpi Nikupeterillä ei ollut käytettävissä juurikaan muita vaihtoehtoja kuin antaa Millalle punainen kortti.

Ottelua jatkettiin TuWen yhden pelaajan ylivoimalla. Tiukkoja tilanteita syntyi molempien joukkueiden toimesta. Roosa Koiviston kipakka vapaapotku poiki jatkotilanteen, jossa Elli Tuomi pääsi syöttämään Laura Mikkolalle, joka sijoitti pallon vapaasti maaliin. Maali oli illan ainoa, joten TuWe poimi taulukkoonsa kolme pistettä tästä ottelusta.

TuWella alkaa pieni kesätauko otteluiden suhteen. Seuraava peli on kesäkuun 16. päivä Tampereella. Pyrkivä puolestaan jatkaa jo ensi viikon keskiviikkona Hämeenlinnassa HJS:n vieraana.

TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Elli Vähätalo (52' Niina Inkinen), Essi Huhtala (68' Emmi Korpela), Tiia Vaittinen, Laura Mikkola, Anni Erlin (62' Roosa Koivisto), Paulina Nordström, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Ninni Urpo (Cecilia Achrén, Katja Vuorela).

TuPy: Milla Kykkänen, Mirena Pihl, Elina Leino (46' Heta Kauppinen), Mira Niinivirta (77' Emmi Lahtinen), Pauliina Hautala, Anu Nummelin, Ida Kreutzman, Ida Luotonen, Saana Kottonen (46' Saara Halkio), Johanna Tamminen (46' Roosa Tuomi), Saila Koskinen (Jenna Linke, Sini Kähärä).

Tuomarit: Virpi Nikupeteri, Veera Liimatta, Nora Tammi

Yleisö: 91 (!) 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377