Raumlaisse pakkasiva vierä

Naisten Kakkosessa Turun Weikkojen vieraina Impivaaran keinonurmella pistäytyivät Pallo-Iirojen naiset Raumalta. Ottelu päättyi vierasjoukkueen hyväksi yllättävänkin selvin lukemin 1-6 (0-3).

Tuwella tuntuu perinne takavuosilta jatkuvan alkukauden hieman nihkeiden peliesityksien merkeissä. Joukkue ei ole saanut parasta omaa peliään kulkemaan vielä tässäkään pelissä aivan toivotulla tavalla. Pahin helmasynti, maalinteon viimeistely, rankaisi kotijoukkuetta rankimman kautta jälleen kerran.

Tänään pelatussa ottelussa olivat Pallo-Iirojen naiset lähes kaikilla osa-alueilla kotijoukkuetta askeleen edellä. Tehottomuus vaivasi etenkin TuWen hyökkäyspäädyssä. Edelleen saatiin luotua oivia maalintekotilanteita, mutta ratkaisevalla hetkellä pallo onnistuttiin laittamaan ohi maalin tai vastustajan maalivahdin haltuun. Puolustuskaan ei tällä kertaa onnistunut katkaisemaan Iirojen viisaasti pelattuja nopeita hyökkäyksiä, vaan suhteellisen avoimesti pääsivät vieraat rynnimään kotijoukkueen maalia kohti.

Ensimmäistä puoliaikaa ei ehditty pelata kymmentä minuuttiakaan, kun Katri Rajala (7') laittoi helpohkosti pallon ensimmäisen kerran TuWen maaliverkkoihin. Viisi minuuttia myöhemmin Janiina Jalonen (13') vei Pallo-Iirot jo 0-2 johtoon tuomarien keskinäisen epäselvän kommunikoinnin aiheuttaman  tilanteen päätteeksi. Tänään peräti kolmasti maalinteossa onnistunut Katri Juhola teki ensimmäisen maalinsa hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua. Tauolle siirryttiin lukemissa 0-3.

Toisella puoliajalla TuWella oli oma etsikkoaikansa kuroa raumalaisten karkumatkaa kiinni. Ottelun puolivälissä vaihdosta tullut Elli Tuomi sai jonkin verran säpinää aikaiseksi Iirojen kenttäpäädyssä ja ote siirtyi jonkin verran TuWelle. Elli onnistui  kaventamaan tilannetta maalillaan pelikellon näyttäessä 68 minuuttia. Takaisku selvästikin hieman hermostutti vastustajaa ja mahdollisuus saada lisämaaleja kasvoi melkoisesti. Pallo-Iirojen maalivahti Maria Nordlund pelasi hyvin paljon ulkona maalistaan ja Essi Huhtala oli lähimpänä onnistua kaventamaan tilannetta päästyään kahden kesken maalivahdin kanssa, mutta huonoksi onneksi pallo jäi kyydistä suoraan Marian ulottuville.

Tuwen toisen puoliajan hyvä puhti sai kylmää kyytiä, kun Katri Juhola pääsi toistamiseen karkuun ja onnistui jälleen maalinteossa (76'). Kolme minuuttia myöhemmin Kaisa Siivonen teki Iirojen viidennen maalin ja ennen ottelun loppua Katri Juhola maalasi vielä kerran kirjaten ottelun loppulukemiksi 1-6.

TuWe: Johanna Packalèn, Essi Huhtala (77' Anni Erlin), Katja Vuorela (45' Saija Rasilainen), Tiia Vaittinen, Roosa Koivisto (45' Elli Tuomi), Laura Mikkola, Emmi Korpela, Johanna Rinne (C), Noora Jokinen, Niina Inkinen, Ninni Urpo. (Ann-Mari Grönroos, Elli Vähätalo).

Pallo-Iirot: Maria Nordlund, Enni Mäkitalo, Pauliina Vahander, Tatja Hussa (35' Tytti Virtanen), Riikka Lehtola, Katja Vastiala, Sonja-Maria Heino, Katri Rajala, Janiina Jalonen (65' Menita Kiikola), Kaisa Siivonen, Katri Juhola, (Noora Tallila)

Yleisöä: 41

Tuomarit: Tomi Keipi, Erika Manninen, Marko Reinikainen

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377