Naisten sata maalitonta minuuttia

Naisten Ykkösessä alkavalla kaudella jatkava KaaPon edustusjoukkue kohtasi Turun Weikkojen naisten ryhmän Kaarinan lämmitettävällä keinonurmella pelatussa harjoitusottelussa. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Ottelussa hyödynnettiin varattu vuoro kokonaan ja kokonaispeliajaksi tuli 2 x 50 minuuttia. Molemmat joukkueet jaksoivat pelata tasaisella vauhdilla ottelun loppuun saakka, vaikka kuntoharjoittelukausi onkin vielä meneillään.

Vaikka maaleja ei tänään nähty ainoatakaan, onnistui kumpikin joukkue luomaan muutamia näyttäviä tilanteita vastustajan maalille. TuWen maalissa ensimmäistä kertaa esiintyneen Ulla Sippolan hyvät vastaantulot ja torjunnat pitivät numerot nollilla vierasjoukkueen päädyssä. Katja Vuorela ja Cecilia Achrén pääsivät kokeilemaan muutamaan otteeseen vastustajan maalivahdin valppautta ottelun molemmilla puoliskoilla.

TuWen naisten pelipaikkoihin oli tehty pienoisia muutoksia ja paketti pyörittikin peliä jo melko mukavasti. Uusia kasvoja TuWen ryhmässä olivat tänään maalissa olleen Ullan lisäksi Niina Inkinen ja Laura Mikkola. Myös he suoriutuivat debyytistään puhtain paperein.

TuWen puolustuksessa pelanneet Johanna Rinne, Tiia Vaittinen ja Elli Vähätalo pelasivat yhdessä Niinan kanssa tasaisen varmasti koko ottelun ajan. Heitä avusti keskikentällä rauhallisesti pelannut Anni Erlin.

Vahvasti pelanneen Emmi Korpelan muutamat tarkat syötöt alustivat pirteästi pelanneiden Elli Tuomen ja Hanna-Kaisa Virtasen maalintekotilanteita. Valitettavasti tällä kertaa jäi kuparinen rikkomatta.

TuWe: Cecilia Achrén, Anni Erlin, Niina Inkinen, Noora Jokinen, Emmi Korpela, Laura Mikkola, Johanna Rinne, Ulla Sippola, Diana Solin, Elli Tuomi, Tiia Vaittinen, Hanna-Kaisa Virtanen, Katja Vuorela, Elli Vähätalo

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377