Siren rikkoi kauden kuparisen

 

Kevät ja talvi ottivat mittaa toisistaan oikein tosissaan lauantaina, kun samaan aikaan Raunistulan kentällä vanhat kilpakumppanit Turun Weikot ja Pallokerho Keski-Uusimaa taistelivat keskenään Naisten Ykkösen pisteistä. 

Kuten perinteet velvoittivat, ottelu oli varsin tasainenja pisteet päätyivät jakoon loppulukemin 1-1 (0-0). 

Viime kauden lopulla sarjan tyvipäähän lähelle putoamisviivaa jumittunut PK Keski-Uusimaa on alkaneen kauden aluksi löytänyt itsensä kahden kierroksen jälkeen sarjan paalupaikalta. Tätä paikkaa uusimaalaiset lähtivät tietenkin innolla puolustamaan. 

Tässä pitkälti onnistuttiinkin ottelun ensimmäisellä puoliskolla, jota vieraat hallitsivat välillä vahvastikin TuWe muutamaa vaarallista tilannetta lukuun ottamatta.  Kotijoukkueen maalissa ensimmäistä virallista otteluaan TuWen paidassa pelanneen Lotta Parkkolan hienot  ja näyttävät torjunnat pitivät lukemat nollissa ja tauolle lähdettiin maalittomissa lukemissa. 

Toiselle puoliskolle kotijoukkue lähti selkeästi pirteämmin ja hyvällä asenteella.  Ryhtiliike tuotti tulosta ja kauden kuparinen rikkoutui Tuula Sirenin (73’) avausmaalin muodossa. Maalin syöttäjäksi merkittiin Taija Tomberg. 

Johtoasemasta turkulaiset saivat nauttia vain nelisen minuuttia. Vieraiden Veera Postin (77’) onnistuessa maalin teossa mallikkaasti pelatun hyökkäyksen päätteeksi. 

Siinä päivän maalit sitten olivatkin ja ottelu päästiin päättämään molempia joukkueita kutakuinkin tyydyttävään lopputulokseen. 

Kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin Tuula Siren. 

 

Kauden avauspelin aluksi kotijoukkueen pelaajat halusivat muistaa kahta seuran veteraania Liisa Ahoa ja Ritva Normastoa, jotka uskollisesti vuodesta toiseen ovat kannustamassa kotijoukkuetta kelistä riippumatta. 

 

 

Kauniit seuran väreihin sointuvat punavalkoiset kukkakimput heille kävivät ojentamassa joukkueen pitkäaikaiset pelaajat Emmi Reinikainen ja Jannica Finnberg-Harju

TuWen kahden ensimmäisen ottelun saldona on nolla ja yksi piste. Jokohan ensi viikonloppuna pääkaupunkiseudulta olisi kotiin tuomisina kokonaiset kolme pistettä. Onko Helsingin Palloseura samaa mieltä, se selviää lauantaina Helsingin Paloheinässä.

Kooste ottelusta:

TuWe-PKKU 1-1 (0-0)

73'  1-0 Tuula Siren (Taija Tomberg)

77'  1-1 Veera Posti

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste