(TS 28.04.2017) TuWe luottaa hyvään henkeen

TuWe-PKKU -> Kauden kotiavaus 29.4. Raunistulan kentällä klo 15.

TuWen valmentajan Niclas Forssin tuntumassa HPS:sta tullut Kaisa Aalto (vas.) viime kauden maalitykki Janniina Haapaniemen sekä

Jyväskylän Pallokerhosta Weikkoihin muuttanut maalivahti Lotta Parkkola (oik.)

 

Toista peräkkäistä kauttaan Turun Weikkojen jalkapallon Ykkösessä pelaavaa naisten joukkuetta valmentava Jouni Alén haluaa ryhmältään ryhdikkäitä ja entistä vahvempia pelisuorituksia sarjassa, jossa turkulaisjoukkue on haastajan roolissa.

- Sarja on entistä tasaisempi, ja mukana on hyvätasoisisa joukkueita. Meidän on aina pystyttävä pelaamaan omalla parhaalla tasollamme, mikäli mielimme menestyä viime kautta paremmin, Alén aprikoi ensimmäisen kotipelin aattona.

Kauden tavoite on viime kautta (8) perempi sijoitus. Alénin mielestä sarjan avauksessa Pietarsaaressa kärsitystä 0-4 tappiosta ei pidä tehdä pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

-  Olimme sairastapausten vuoksi reissussa varsin kevyellä kokoonpanolla, ja ilman suurempia selityksiä peliesityksemme Pohjanmaalla oli kaukana parhaasta. Harjoituskauden aikana on kuitenkin nähty tytöiltä lupaavia otteita ja kunhan sarja vanhenee, uskon, että meiltä irtoaa kokonaisuus, jolla voimme taistella kärkijoukossa, Alén painottaa.

Kokeneen Alénin aisaparina Weikkojen tyttöjä luotsaava Niclas Forss puolestaan kehuu ryhmänsä harjoitusaktiivisuutta ja luonnehtii joukkuehenkeä mahtavaksi.

- Olen aikaisemmin valmentanut lukuisia eri poikajoukkueita, mutta missään en ole tavannut samanlaista yhteishenkeä kuin täällä Weikoissa, Forss suitsuttaa.

- Koossa on viime kautta laadukkaampi joukkue, jolla on vähillä loukkaantumisilla mahdollista mennä pitkälle, Forss sanoo.

Forss on kolmannen polven pelaaja ja valmentaja. Hänen isoisänsä Rainer Forss luotsasi mm. TPS:n miehet Suomen mestariksi 1968, ja isä Tero Forss valmentaa parhaillaan Karjaan BK-46:tta, jossa Niclas tällä kaudella pelaa.

Weikkojen valmennustiimiin kuuluu myös fysiikkapuolesta vastaava Timo Viljanen.

Joukkue on viime kautta nuorempi, mutta mukana on edelleen vahva perusrunko.

-  Nuoremmat pääsevät nyt näyttämään osaamistaan. Pelaamisen oikea idea on löydetty mukavasti, Alén kiittelee.

Sarjan suosikeiksi Alén nimeää Vaasan IFK:n ja Pietarsaaren FC Unitedin.

Veijo Heikkilä

FAKTA

TuWe.n naiset

Maalivahdit: Linda Säätelä, Lotta Parkkonen, Nea Laine

Kenttäpelaajat: Asta Valkama, Matilda Halm, Jannica Finnberg-Harju, Meri-Tuulia Reponen,  Janniina Haapaniemi, Petra Nurminen, Sanni Reinilä, Heidi Marttila, Emmi Reinikainen, Taija Tomberg, Janika Kirveennummi, Jessica Sjöblom, Saana Kallio, Maj Totro, Kaisa Aalto, Camilla Mäki-kuutti, Erika Pullinen. Toukokuun aikana joukkueeseen liittyy Iina Tapio.

Edit: Joukkueeseen ovat liittyneet myös Tuula Siren, Veronica Timlin ja Viivi Welin.

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Päivystämme toimistolla tarvittaessa. Sovi asiasta erikseen ottamalla yhteyttä.

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Ari Jalonen.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste