Paluu takavuosien asetelmiin

Takavuosien tasapelitaika TuWen ja VJS:n naisten välisissä otteluissa palasi takaisin tälle kaudelle. Viime kaudella joukkueet jakoivat puntit tasan voittaen kumpikin kotiottelunsa.

Myötätuuli puhaltaa Weikkojen purjeisiin (Turun Sanomat 13.06.2016)

Turun Weikkojen kausi naisten jalkapalloilun ykkösessä on viime aikoina jatkunut myönteisissä merkeissä. Jouni Alénin valmennettavat ovat sarjan vanhetessa parantaneet oteitaan, vaikka sunnuntaina kotikentällä Raunistulassa turkulaisten oli tyytyminen pistejakoon Vantaan Jalkapalloseuran kanssa.

TuWe johti ottelua kahteen otteeseen, mutta viimeisen puolen tunnin alkaessa VJS onnistui lopullisessa tasoituksessaan. Turkulaisten hyökkääjä Therése Rizzo vei joukkueensa johtoon jo yhdeksän minuutin kohdalla, mutta vantaalaisten Alina Kosunen yllätti Weikkojen maalia vartioineen Karoliina Lindstedtin heti toisen jakson alkuun.

Maalien viimeistelyyn tottunut Janniina Haapaniemi vei kentän emännät uudelleen johtoon.

Vaihtopenkiltä peliin tulut Kaisa Mäki takasi joukkueelleen yhden lisäpisteen, kun Weikkojen verkko heilahti toisen kerran 61 minuutin kohdalla.

TuWen valmentaja Alén oli lopulta tyytyväinen tasapeliin.

- Kolme pistettä olisi maistunut paremmalta,mutta nähdäkseni loppuluvut kuvastavat totuuden mukaisesti pelin kulkua.

Kahdesta omiin menneestä maalista valmentaja ei sälyttänyt syytä veskarinsa Lindstedtin niskaan.

- Karoliina torjui hyvällä tasolla, mm. monta vieraiden läpiajoa, muta tehdyille osumille hän ei voinut mitään.

Pienellä varauksella kehuja sai myös topparikaksikko Eveliina Kivikoski ja Meri-Tuulia Reponen.

Molemmilta muuten hyvä suoritus, mutta kaksi kohtalokasta virhettä kummallekin sattui ja ne kostautuivat maalien muodossa. Turkulaisten kapteeni Emmi Reinikainen hoiti urakkansa jälleen hyvin ja erittäin myönteisiä otteita esitti myös vaihdosta toiselle jaksolle spurtannut Iina Tapio.

Turun Sanomat -VEIJO HEIKKILÄ

TuWe-VJS 2-2 (1-0)

9'  1-0 Therése Rizzo

48' 1-1 Alina Kosunen

53' 2-1 Janniina Haapaniemi

61' 2-2 Kaisa Mäki

Kuvat: Ari Jalonen

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377