Harjoituspelikausi käyntiin Pyrkivän kanssa.

Kauden ensimmäisessä harjoituspelissä Kupittaalla aloitettiin askelmerkkien asettelu tuleviin sarjapeleihin yhdessä Turun Pyrkivän kanssa.

Alkuvuoden harjoittelu ulkosalla on ollut kovasti sään haltijoiden hallussa ja kovan pakkasen tai runsaiden lumisateiden vuoksi useita harjoituskertoja on jouduttu perumaan.

TuWella oli takanaan vasta muutama pallollinen harjoitus ennen päivän ottelua, eikä vastustajallakaan tainnut juuri enempää olla.

Ensimmäinen puoliaika yllätti kohtuullisen runsaslukuisen yleisön vauhdikkuudellaan pelin aaltoillessa päästä toiseen, mutta maaleja ei saatu nähdä ainuttakaan.

Puoliajalla TuWen vauhti hyytyi jääden pukukoppiin, illan emäntien puolestaan onnistuessa maaliteossa peräti kolmesti vieraiden höystäessä lopputulemaa vielä yhdellä omalla maalilla.

Illan antina saatiin paljon sellaista "dataa" talteen, jonka avulla paketin työstämistä jatketaan tiiviisti. Viikon kuluttua seuraavassa harjoituspelissä vastassa on Turun Palloseuran B-tyttöjen joukkue.

TuPy-TuWe 4-0 (0-0)

54'  1-0 Janina Hyvärinen

57'  2-0 Laura Linnala

65'  3-0 Oma maali

68'  4-0 Hanna-Kaisa Kuusela

TuWe: Nea Laine, Asta Valkama, Janniina Haapaniemi, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Maj Totro, Meri-Tuulia Reponen, Taija Tomberg, Petra Nurminen, Saana Kallio, Jessica Sjöblom, Emmi Reinikainen

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377