HJS kuittasi viime vuotisen ottelun samoin lukemin.

Naisten Kakkosen ensimmäisellä kierroksella kotijoukkue HJS kuittasi pisteet itselleen 2-5 (0-3).

Pullerin nurmikenttä oli kutistunut huomattavasti sitten viime kesän. Tuntui, että vain puolet entisestä alustasta oli käytettävissä.

Ottelun aluksi molemmat joukkueet hieman kytistelivät toisiaan kaikessa rauhassa ilman, että kovinkaan vaarallisia tilanteita olisi syntynyt kumpaankan päähän kenttää. Ottelu eteni kovin verkkaisissa merkeissä. Tällä kertaa hidas tempo säilyi läpi koko ottelun.

Reilun puolen tunnin jälkeen tulivat TuWen neljä synkkää minuuttia. HJS rankaisi hetkessä peräti kolme kertaa. Jenni Kuossari teki kaksi maalia (31', 33') ja Suvi Saalimo yhden (35'). Maalit olivat kaikki lähes toistensa kopioita.

Toisella puoliajalla TuWe aloitti pelaamisen tappioasemasta johtuen rohkeammalla hyökkäyspelillä. HJS:n maalin putkia pääsivät kolistelemaan Laura Suokas ja Jenni Sibelius. Rohkeampi pelaaminen kostautui Monna Ranteen maalin muodossa (65'). HJS siirtyi jo turvallisen tuntuiseen 0-4 johtoon.

Taistelu kuitenkin jatkui. TuWe onnistui saamaan tilanteita haltuunsa, mutta Jenni Sibeliuksen ja Tiia Vaittisen valitettavat loukkaantumiset sekoittivat kuvioita sen verran, että näytti ettei loppukiri tällä kertaa tule onnistumaan.

Mutta mitä vielä... TuWella ei ollut tänään vaihtopelaajia kahta enempää ja molemmat vaihdot olivat tulleet käytetyiksi ottelun puolivälissä. Turkulaiset jatkoivat peliä kahden pelaajan alivoimalla. Pieni kenttä ja vähemmän pelaajia tuntui jotenkin toimivan yllätävänkin hyvin. Laura Suokas aloitti kirimisen maalillaan (83') ja Essi Huhtala jatkoi tilanteen kaventamista kolme minuuttia myöhemmin (86').

TuWen nostettua koko pakettiaan rohkeasti ylös avautui vielä ottelun loppuhetkillä Jenni Kuossarille vielä tilaisuus kaunistella loppulukemia 2-5:een. Viime kesän kamppailu päättyi samoihin lukemiin, silloin tosin turkulaisten eduksi.

Molempien joukkueiden tämän päiväisen ponnettoman esityksen lähes ainoat valopilkut olivat TuWen vajaalla tehdyt kaksi maalia.

Mutta taistelu jatkuu...

TuWe: Johanna Packalèn, Saija Rasilainen, Jenni Sibelius, Katja Vuorela, Tiia Vaittinen, Roosa Koivisto (46' Diana Solin), Mia Hellsten, Emmi Korpela, Anni Erlin (46' Essi Huhtala), Karin Sallmen, Laura Suokas

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377