Satavuotisjuhliaan viettävä Pyynikin kenttä tarjosi erinomaiset puitteet kauniissa kesäkuun illassa pelatulle Naisten Kakkosen ottelulle TKT-TuWe. Pelialusta oli myös hienossa kunnossa. Uusi pinta on ollut käytössä vasta kaksi viikkoa.
Tamperelaiset olivat saaneet jalkeille tähän otteluun varsin toimivan kokoonpanon ja tiukan takaa-ajotaistelun jälkeen pisteet jäivät Tampereelle lukemin 2-1 (1-0).
Ottelun alku sujui kummankin joukkueen tarkkailessa toistensa tekemisiä hyvinkin tarkasti. Turkulaiset onnistuivat hyvin pysäyttämään tamperelaisten läpiajoyritykset.
Laura Kuoppala onnistui harhauttamaan TuWen maalivahdin (22') vieden kotijoukkueen 1-0 johtoon. Avausmaali jäi ensimmäisen puoliajan ainoaksi.
Toisella puoliajalla molemmat joukkueet saivat hyviä tilanteita aikaiseksi molemmissa kenttäpäädyissä, mutta vasta Outi Palo (70') lisäsi TKT:n johdon lukemiin 2-0.
Kuten TuWen viimeaikaisissa otteluissa on kovin usein käynyt, joukkue herää kuin unesta annettuaan vastustajalle muutaman maalin etumatkan. Tälläkin kertaa alkoi vimmattu loppukiri. TKT:n toisen maalin jälkeen ote siirtyi totaalisesti vierasjoukkueelle. Roosa Koiviston hieno vapaapotku (87') avasi TuWen maalitilin ja kavensi tilannetta hyvin jännittäväksi. Koko TuWen joukkue painoi peliä loppuvihellykseen saakka urheasti taistellen tamperelaisten päätyyn, mutta tasoittavaa maalia ei ennätetty enää tehdä, vaikka tuomariltakin kyseltiin, että voitaisiinko vielä pelailla vähän aikaa, kun on vierasjoukkueella niin hyvä ote pelistä. Mutta valitettavasti tuomarilla oli kiire "Nysseen", eikä peliä voitu tällä kertaa jatkaa iltahämäriin.
TuWe: Johanna Packalèn, Elli Tuomi, Saija Rasilainen, Laura Suokas, Essi Huhtala (89' Anni Erlin), Katja Vuorela (60' Cecilia Achrén), Roosa Koivisto, Mia Hellsten, Emmi Korpela, Ann-Mari Grönroos, Johanna Rinne, (Tiia Vaittinen, Ninni Urpo)