Sibelius ja Urpo tekivät hattuja, Rinne avusti

Impivaaran nurmella nähtiin Naisten Kakkosen ottelussa TuWe-NuPS peräti toistakymmentä maalia. TuWen naiset pitivät pisteet kotosalla lukemin 9-2 (5-2).

Ottelu alkoi hieman tahmeasti, vaikka turkulaisten ensimmäinen komea maali syntyi Ninni Urpon toimesta Jenni Sibeliuksen syötöstä jo yhdeksän minuutin pelin jälkeen.

Kylmää vettä TuWen naisten niskaan kaatui hieman myöhemmin Miia Koppasen tasoitettua ottelun kulmapotkun jälkitilanteesta (15'). Maali sekoitti hieman kotijoukkueen kuvioita ja vain kolme minuuttia myöhemmin Miia pääsi yllättämään TuWen maalivahdin toistamiseen (18').

Mutta sitten lähti TuWen ruletti pyörimään...

Jenni Sibelius tasoitti pelin upeasti sijoitetulla maalillaan (20'). Minuuttia myöhemmin vuorossa oli Ninni Urpo (21'). Topparina pelannut Johanna Rinne pelasi tänään aivan liekeissä ja hän antoi napakan syötön Jenni Sibeliukselle, joka rauhallisesti laittoi pallon maaliin (45'). Peli ehdittiin nippa nappa aloittamaan edellisen maalin jälkeen, kun Johannan komea kaukolaukaus upposi NuPSin maaliin (46') ja puoliajalle siirryttiin lukemissa 5-2.

Tauon jälkeen TuWe jatkoi siitä, mihin ensimmäisen puoliajan jälkeen jäi. Jenni Sibelius laittoi lukemiksi 6-2 ajassa 49 minuuttia.

Roosa Koiviston pitkä, komea syöttö tavoitti Ninni Urpon jalan ja jo kolmannen kerran tänään hän laukoi pallon maalin perukoille (68').

Illan päätteeksi Jenni Sibelius näytti, että vielä on ruutia nappuloissa ja hän latasi huikean vedon NuPSin maaliin (80'). Maali oli Jennin viides tänään.

Jos on kotijoukkueen maalit olleet aika ajoin tällä kaudella tiukassa, niin tänään uskollista kannustajajoukkoa hemmoteltiin oikein olan takaa.

Ottelussa nähtiin myös tällä kaudella erikoinen tilanne maalivahtiosastolla. Hulppean määrän loistavia pelejä pelanneelle Johanna Packalénille annettiin hieman hengähdysaikaa ja toisella puoliajalla maalissa pelasi toista virallista otteluaan TuWen paidassa maalivahti Francisca Agbara. Hän pääsi vielä hyvin otteluun mukaan ja sai arvokasta pelituntumaa tulevaisuuden varalle.

Hyvää peliä esitti myös pitkään poissa ollut Noora Jokinen. Hän on erittäin odotettu ja tervetullut vahvistus joukkueen puolustukseen.

TuWe: Johanna Packalèn (46' Francisca Agbara), Elli Tuomi (78' Anni Erlin), Jenni Sibelius, Elli Vähätalo (35' Laura Suokas), Essi Huhtala (69' Hanna-Kaisa Virtanen), Katja Vuorela (46' Roosa Koivisto), Tiia Vaittinen, Emmi Korpela (62' Karin Sallmen, Johanna Rinne, Noora Jokinen, Ninni Urpo (74' Mia Hellsten),

© Turun Weikot ry

Logo - Turun Weikot

(02) 233 7207
toimisto@turunweikot.fi
Mikonkatu 2, 20100 Turku

Toimiston aukioloajat

Maanantai
11.00 - 16.30
Tiistai
9.00 - 16.00
Keskiviikko
9.00 - 16.00
Torstai
11.00 - 16.30
Perjantai
9.00 - 16.00

Turun Weikot Ry (TuWe) on vuonna 1912 perustettu turkulainen urheilun yleisseura. Seuran lajivalikoimassa ovat jalkapallo, keilailu, nyrkkeily, voimistelu ja yleisurheilu. Lisäksi seurassa toimii aktiivinen veteraanikerho ja hyvinvointiliikuntaan keskittyvä jaosto.

Seura on vuosien saatossa menestynyt useissa lajeissa (kts. seuran historia)

Hallituksen puheenjohtaja on Ari Normasto ja toiminnanjohtaja Anne Fröberg.

Turun Weikkojen säännöt

Seuran tietosuojaseloste