TiPSin myytti murtui osittain

TuWen ja TiPSin naisten väliset ottelut ovat olleet viime vuosien aikana vauhdikasta ja viihdyttävää seurattavaa niin Tikkurilassa kuin Raunistulassakin. Odotukset olivat korkealla tämän päivän ottelunkin alla.

Tikkurilan Palloseura on porskuttanut tällä kaudella Naisten Ykkösessä vahvasi kärsimättä ainuttakaan pistemenetystä kenellekään vastustajistaan.

Kuluneena kesänä ei ole monenakaan pelipäivänä saatu nauttia kesän lämmöstä ja auringonpaisteesta. Tänään oli kuitenkin toisin. TuWen kotiareena Raunistulassa suorastaan hohkasi lämpöä mittarin kivutessa lähes hellelukemiin.

Ottelun alku käytiin hyvin tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei ottanut suurempia riskejä, vaan tyytyivät tilkitsemään vastustajan hyökkäykset jo keskialueella.

Päivän ensimmäisestä maalista vastasi Jannica Tjeder, joka jatkoi vapaapotkun jälkitilanteesta pallon maaliin vajaan parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Muita merkittäviä tapahtumia ei ensimmäisellä puoliajalla sitten nähtykään.

Toisella puoliajalla vaihdosta kentälle tullut Janniina Haapaniemi tasoitti ottelun heti kättelyssä vastustajan maalin vasempaan alakulmaan suuntaamallaan vedolla.

Oli lähellä, ettei vieraat kasvattaneet maalisaldoaan yhdellä osumalla Eveliina Sainion vetäistessä pallon maalin ylähirteen. Pallo kimposi ylhäältä alas niukasti maaliviivan ulkopuolelle. Avustava erotuomari oli kuitenkin tehtäviensä tasalla ja oikeassa paikassa näkemässä, ettei maalituuletuksiin ollut  sillä hetkellä aihetta.

Edellä mainittuihin kahteen maaliin oli tyytyminen tänään. Kotijoukkue TuWe oli varsin tyytyväinen yhteenkin sarjakärjeltä ryövättyyn pisteeseen. Sitä ei yksikään muu joukkue ollut tällä kaudella vielä tehnyt. Hikisen iltapäivän päätteeksi joukkue saattoi hyvillä mielin siirtyä viettämään perinteistä kesän saunailtaansa.

Viikon kuluttua turkulaisten karavaani kulkee Kouvolaan, jossa paikalliset sudet odottavat syömähampaat teroitettuna vieraita länsirannikolta.

 

Weikoille piste Tipsiltä

Turun Weikot antoi jo toisen kerran peräkkäin mieluisaa katseltavaa kotiyleisölleen Raunistulan keinonurmella ottaessaan pisteen naisten ykkösdivisioonaa johtavalta Tikkurilan Palloseuralta.

TiPS teki avausjaksolla johtomaalin, kun Jannica Tjeder yllätti 19. minuutilla TuWen maalivahdin Anna Tammisen.

Toisen puoliajan alussa kotijoukkue sai otteen tapahtumista itselleen. Valmentaja Marion Hällfors päästi hyökkääjänsä Janniina Haapaniemen vaihtopenkiltä kentälle. Vielä viime kaudella TPS:n naisten liigajoukkueessa pelannut Haapaniemi kiitti kunniasta ja tasoitti tilanteen oltuaan pelissä mukana vain kuusi minuuttia.

Turun Sanomat-VEIJO HEIKKILÄ

 

TuWe-TiPS 1-1 (0-1) 

0-1  19'  Jannica Tjeder

1-1  52'  Janniina Haapaniemi

 

TiPS tasapeliin Turussa

Joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun ottelusiirtojen takia molemmat pelit siirtyivät syyskierrokselle. Turun Weikot on ollut aina vaikeasti voitettavissa oleva joukkue sen omalla kotikentällä ja sitä se oli myös tänään, kun pisteet tasattiin1-1 tuloksella. Olosuhteet sään puolesta olivat erinomaiset, mutta tällaisella säällä olsi kyllä toivonut nurmikenttää eikä kuumuutta heijastavaa tekonurmea.

Ottelun alku hieman yllätti TiPS:n, kun kotijoukkue vetäytyi puoleen kenttään aina TiPS:n saadessa pallon hallintaansa. TuWe pelasi keskialueen erittäin tiiviisti pyrkien estämään pelin kontrollin ja rakentamisen keskialueella. Ensimmäinen puolaika olikin selkeästi vierasjoukkueen hallintaa. Ottelun ensimäinen maali tuli erikoistilanteesta, kun peöiä oli pelattu 20 minuuttia. Minna Pelkonen antoi vapaapotkun keskialueelta maalin edustalle, josta Jannica Tjeder jatkoi pallon maaliin, TiPSillä oli myös erinomainen paikka lisätä johtoa noin 5 minuuttia maalin jälkeen, kun Dali Meller keskitti oikealta ja Eveliina Sainio jatkoi pallon maalin edustalta hieman yli. Muita vaarallisia maalitilanteita ei sitten ensimmäisen puoliajan jälimmäisellä puoliskolla nähty, kun kaikki vierasjoukkueen murtautumisyritykset päättyivät paitsioliputukseen.

Toisella puoliajalla myös kotijoukkue avasi peliään ja nosti prässilinjaansa. TuWe pääsi näin myös paremmin peliin mukaan ja sai tasoitusmaalin, kun toista puoliaikaa oli pelattu 10 minuuttia. TiPSin puolustus epäonnistui purkupallossa ja sen jälkeisen huolimattoman syötön pääsi TuWen hyökkääjä katkaisemaan ja laukoi pallon vasempaan alakulmaan.

Näytti siltä, että kotijoukkue oli tyytyväinen tasoitukseen ja yhteen pisteeseen, kun melko pian tasoituksen jälkeen se vetäytyi jälleen antaen pallon hallinnan vierasjoukkueelle. Toisen jakson loppupuolella TiPS rakensikin usieta hyviä maalintekopaikkoja ja yhden maalinkin. Dali Meller karkasi läpiajoon, mutta TuWen loistavasti pelannut maalivahti Anna Tamminen torjui sijoituksen jalallaan. Eveliina Sainio murtautui läpi ja laukoi pallon yläriman sisäpuolelle, josta se kimposi maaliin. Vierasjoukkueen mielestä se oli maali, mutta kotijoukkueen ja tuomariston mielestä ei ollut, joten enemmistö voitti ja maalia ei hyväksytty. Aivan pelin lopussa Hanna Posa nousi upeasti ja laukoi pallon ylärimaan. Hyvistä yrityksistä huolimatta, voittomaali jäi tällä kertaa tekemättä ja pisteet tasattiin.

Pelillisesti TiPSin esitys oli selkeästi parempi kuin viikkoi sitten Kouvolassa. Jokainen pelaaja hoiti oman tehtävänsä hyvin. Maalipaikkoja luotiin hyvin, mutta nyt on vain saatava huolellisuutta ja terävyyttä viimeistelyyn. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin Dali Meller.

Hän uurastikin laajalla alueella, mutta välillä ehkä yritti itse hieman liikaakin ratkaista pelin. Kotijoukkueen ehdoton avainpelaaja oli maalivahti Anna Tamminen, joka piti joukkueensa mukana pelissä hyvillä torjunnoilla.

TiPSin viikko jatkuu jo tulevana tiistaina, jolloin se kohtaa paikallispelissä Pallokerhon Tuusulassa. Tästä pelistä ei varmastikkaan tunteita ja taistelua puutu. Joukkueiden kohtaamiset ovat aina olleet tiukkoja ja tasaisia, sekä Pallokerhon viime hetken tappio kevätkierroksella on varmasti vielä kotijoukkueen mielessä.

Lähde: Tikkurilan Palloseuran kotisivut

 

 

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377