TuWe taisteli ottelun loppuun asti. Pois alta, Asta tulee! Kuva: Ari Jalonen
|
TuWen Naisten edustusjoukkue jatkoi alkukauden kotimaan matkailuaan kohteenaan Keski-Suomi ja juuri lumivaipastaan vapautumassa oleva Jyväskylä. Sateinen ja kolea lauantai-iltapäivä ei suonut matkaajille tuliaisia kotiin viemisiksi Jyväskylän Pallokerhon pitäessä tiukasi kiinni kolmesta pisteestä voittamalla ottelun lukemin 3-0 (2-0).
Edellisenä viikonloppuna turkulaisjoukkue oli liikkeellä lähes täydellä kokoonpanollaan Tuusulassa, mutta tämän päivän otteluun jouduttiin lähtemään melkoisen erikoisilla pelipaikoilla viikon aikana sattuneiden useampien loukkaantumisten vuoksi, jotka olivat kohdistuneet lähinnä joukkueen puolustuspäähän.
Ottelun ensimmäinen puolisko menikin totutellessa hieman outoihin kuvioihin ja totutusta poikkeaviin vierustovereihin. Vastustajan tiukasti vartioimat Janniina Haapaniemi ja Susanna Ranta onnistuivat laittamaan kotijoukkueen maalivahdin Pauliina Nuoran muutaman kerran tiukoille. Maaleista kuitenkin vastasi JyPKin kapteeni Noora Savolainen kahteen otteeseen.
Toisella puoliajalla turkulaisten peli alkoi sujumaan alun totuttelun jälkeen ja ottelun tempo tasaantui huomattavasti. Maalihanat tuntuivat sulkeutuneen molemmissa päissä. TuWe taisteli päät pystyssä urheasti loppuun asti. Innokkuus tilanteen kaventamiseen kostautui vielä hetkeä ennen loppuvihellystä Nora Holmbergin päästyä kaunistelemaan loppulukemia vielä yhdellä maalilla.
TuWen poikkeuksellisesta kokoonpanosta jäivät mieleen puolustuspäässä hyvin pelanneet Emmi Reinikainen, Ann-Sofie Nyholm, Petra Nurminen ja Sanni Reinilä. Maalivahti Anna Tamminen venyi jälleen kerran useisiin huipputorjuntoihin. TuWen taisteluilmeen ikoneiksi nousivat 90 minuutin räväkkä taistelija Asta Valkama ja toisella puoliajalla pitkästä, pitkästä aikaa kenttäpelaajana tositoimissa nähty kokenut sotaratsu Jannica Finnberg-Harju, joka sai aikaan vipinää jyväskyläläisten kenttäpäädyssä.
Hyvä taistelu ei tuottanut tänään tulosta, mutta kausi on vasta alussa ja joukkueen peli paranee kaiken aikaa. Viikon kuluttua edessä on vihdoinkin kauan ja hartaasti odotettu kotiottelu Raunistulan kotiareenalla.

TuWen Jannica Finnberg-Harju pitkästä aikaa tositoimissa. Kuva: Ari Jalonen
La 2.5. JyPK-TuWe
Noora Savolainen 21' sekä 32'
Nora Holmberg 87'
Kotiavaus päättyi niinkuin Jypäkät halusivatkin. Kotiin jäi kolme pistettä ja Turun Weikot joutuivat matkaamaan Turkuun ilman maaleja ja pisteitä. Ottelu oli jälleen kerran TuWea vastaan kiivas ja tunnetta ei pelistä puuttunut. Ensimmäinen peli kotiyleisön edessä takana, ja seuraavat kaksi sarjaottelua pelataankin Viitaniemessä JyPK kotiotteluina. Helatorstaina 14.5. ONS Oulusta matkustaa ensiksi meidän vieraaksi, jonka jälkeen saman viikon sunnuntaina 17.5. Sudet Kouvolasta saapuvat ryöväämään pisteitä.
Sunnuntaina 17.5. JyPK järjestääkin Seurapäivän Viitaniemen tekonurmella, ja tällöin ohjelmaa on aamupäivästä iltaan asti. Edustuksen, B16 sekä B18 otteluiden lisäksi junioreiden taitotapahtuma, arpajaiset, kahvio sekä urheiluaiheinen (jalkapallo)kirpputori. Tästä myöhemmin lisää.. :)
Keli oli kolea ja satainen Vapun jälkeisenä lauantaina. Yleisöä kuitenkin eksyi paikalla vajaa 150 kappaletta. Tunnelma pelatessa oli siis hieno. Lipunmyynti toimi hyvin uutena systeeminä ja yleisöltä tuli kehuja makkarasta. No itse pelistä sitten...Pallonhallinta oli JyPKn ja hyökkäyksiin lähdöt olivat teräviä. Hyviä maalipaikkoja luotiin ekalla puoliajalla reilu kourallinen, ja kaksi niiden lisäksi menikin sisään. Maaleja tykitteli joukkueen kapu Noora "Norppa" Savolainen. Ensimmäinen tuli 21' kohdilla kun Manninen löytää keskustasta poikittaissyötöllä Ritvasen joka vapauttaa kapteenin laidasta läpi. Moke osuu palloon, mutta veto kimpoaa maalin perukoilla. Reilu 10 minuuttia ensimmäisen jälkeen Hiltunen avaa pitkän pallon TuWE linjan taakse, josta Noora puolivolleystä täräyttää pallon TuWe vahdin ohitse. JyPK pääsi harjoittelamaan erikoistilanteitaan kun kulmia sekä sivuvapareita tuli varsinkin ekalla puoliksolle monta. Tämän vastapainoksi JyPK pelasi paitsiossa vähintään yhtä monta kertaa. Puoliajalla tähän kiinnitettiin huomiota, mutta sama jatkui vielä toisellakin puoliajalla.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Hiltunen loukkaa nilkaansa ja laituri Markkula saa hätäkomennon kentällä, jolloin Savolainen tippui puolustuslinjaan.
Toisella puoliajalla, JyPK jatkoi hyökkäystä, eikä turkulaisilla ollut vaarallisia maalinteko tilaniteita. Punaisten hyökkäysyritykset eivät kantaneet pitkälle, ja Vihreiden korkea prässi hankaloitti TuWen pelinavaamista. JyPK saikin riistoja hyökkäyskolmanneksella, joista päästiin maalinteko tilanteisiin. Ratkaisevat pystysyötöt päättyivät järestään joko hätäilyyn taikka paitsioon. Kentälle vaihdettiin myös Puhakainen, Perälä sekä Holmberg, joka kaunistelee monen maalipaikan jälkeen numeroiksi lopulta 3-0.
JyPK maalilla pelasi peruspelin Pauliina Nuora, joka palasi äskettäin JyPKiin pelaamaan, vaikka opiskeleekin vielä Helsingissä. Toki ensimmäisellä puoliajalla pääsi Nuora venymään kahdesti pelastuksiin harhasyöttöjen vuoksi.
Ottelun jälkeen JyPKltä palkittiin puolustajana uurastanut Toukola, sekä maaleja tehnyt Savolainen. TuWEn maalivahti Anna Tamminen palkittiin heiltä parhaana onnistujana.
Lähde: JyPK kotisivut
JyPK jauhoi vakuuttavan voiton kotiavauksestaan
Jalkapallo: Kapteeni Noora Savolainen näytti mallia tekemällä kaksi maalia.
JYVÄSKYLÄ -Erkki Kinnunen
Jyväskylän Pallokerhon edustusjoukkueen kapteeni Noora Savolainen johti joukkuettaan esimerkillisesti, kun JyPK jauhoi Ykkösen kotiavauksessaan Viitaniemen tekonurmella vakuuttavan 3–0 (2-0) -voiton Turun Weikoista.
Avauspuoliajan keskikentällä ja toisen puoliajan puolustajana urakoinut Savolainen vastasi isäntien kahdesta
ensimmäistä osumasta. Kolmannen viimeisteli vaihtopelaajana kentälle kirmannut Nora Holmberg ottelun viimeisillä minuutilla.
– Hyvältä tuntui. Saimme pelin pyörimään sillä tavalla kuin meidän oli tarkoituskin pelata. Pallo liikkui ja pelaajat liikkuivat, koleassa sadesäässä hyvin viihtynyt kapteeni iloitsi.
– Itsellänikin oli maalintekopäivä. Kaksi läpiajoa. Toinen lähti laidasta ja toinen keskeltä. JyPK:n lyhytsyöttöpeli mursi vastustajan puolustuksen kerta toisensa jälkeen, mutta useimmat yritykset päättyivät turkulaisten helpotukseksi paitsioliputukseen.
Liiganousua jahtaava JyPK on aloittanut kauden kahdella voitolla ja yhdellä kismittävällä maalin tappiolla.
Joukkueen yhteispeli näyttää ensimmäisen kotiottelun perusteella varsin mallikkaalta.
– Tiesin, että vieraat tulevat fyysisesti kovaa ja painotin, että meidän pitää saada palloa liikuteltua. Saimmekin
liikuteltua sitä hyvin ja tilaa tuli. Olen tyytyväinen, summasi valmentaja Vesa Stenroos.
Weikot ei ollut niin aseeton kuin loppulukemat antavat ymmärtää. Maalivahti Pauliina Nuora sai venyä pariin loistopelastukseen. Niitä
tarvitaan lisää viikon kuluttua, kun JyPK kohtaa Suomen cupin välieräottelussa Helsingissä liigajoukkue HJK:n.
–Siihen otteluun lähdetään hyvillä mielin. Yritämme lähteä voittamaan. Se on tavoite ja siihen on myös mahdollisuus,
Savolainen vakuutti.
JyPK:n voitto HJK:sta ja Suomen cupin finaalipaikka olisi sensaatio.
–Meillä on muutama HJK:n peli videolla. Käymme ne pelaajien kanssa läpi. Siinä ottelussa näemme, missä menemme. Itse luokittelen,
että HJK tulee olemaan tänä vuonna viiden parhaan liigajoukkueen joukossa. Saamme hyvän mittarin alle, Stenroos totesi.
– Keskitymme siihen otteluun ihan täysillä ensi viikon. Yritämme saada finaalipaikan ja tulevaisuuttammekin ajatellen hyvän pelin.
Seuraavan kerran JyPK esiintyy kotiyleisön – jota oli lauantaina 138 henkeä – edessä vasta helatorstaina 14.5. Viitaniemessä nähdään kuitenkin keskisuomalaisen joukkueen kotiavaus uudelleen jo tänään sunnuntaina, kun Kakkosessa pelaava FC Vaajakoski saa vieraakseen Järvenpään Palloseuran.
Lähde: Keskisuomalainen 03.05.2015