PK Keski-Uusimaa-TuWe 1-0 (0-0) (85 min.)
85' 1-0
TuWen ja PK Keski-Uusimaan harjoitusotteluparin toinen osa pelattiin sateen saattelemana Keravan Urheilupuiston keinonurmella.
Ottelu oli lähes toisinto pari viikkoa aiemmin Turussa pelatusta ottelusta. Tasaista vääntöä keskialueella ja molemmilla joukkueilla muutamia maalintekotilanteita. Tänään turkulaisilla ehkä jokunen enemmän kuin kotijoukkueella, mutta maaliin saakka palloa ei saatu tänään(kään) toimitettua sitten millään.
Kentällä pelattu edellinen peli oli kestänyt jonkin verran odotettua pidempään ja naisten ottelu jouduttiin keskeyttämään noin 85 minuutin kohdalla seuraavan pelin alkamisen vuoksi. Tässä lopputohinassa kävi niin, että kotijoukkue pääsi tuikkaamaan pallon turkulaisten maaliin. Tämä olikin päivän ainoa osuma ja ottelu päättyi edellisen kohtaamisen tavoin niukkaan 1-0 loppulukemaan.
Harjoituspelikausi alkaa olla lopuillaan ja joukkueet alkavat keskittymään muutaman viikon kuluttua alkaviin sarjapeleihin.
TuWe: Jannica Finnberg-Harju, Matilda Halm, Janika Kirveennummi, Eveliina Kivikoski, Petra Nurminen, Ann-Sofie Nyholm, Ona Pullinen, Susanna Ranta, Emmi Reinikainen, Sanni Reinilä, Meri-Tuulia Reponen, Anna Tamminen, Taija Tomberg, Pauliina Tuloisela, Asta Valkama, Janniina Haapaniemi, Milla Saviluoto, Heidi Marttila, Hanna Kultanen