Kauden kolmanteen harjoitusotteluunsa TuWen naisten edustusjoukkue matkasi Poriin liigajoukkue NiceFutiksen vieraaksi.
Porilaisjoukkueen kauden 2015 koostumuksesta vierailijoilla ei ollut sen kummempaa päivitettyä tietoa kuin, että Turusta Satakuntaan opiskelemaan muuttaneen TuWen Tuula Sirenin oli määrä pelata entisiä joukkuekavereitaan vastaan.
Päivän ottelu oli erittäin tasainen ja ajankohdan huomioon ottaen hyvätasoinen. Erilaisia kokeiluja tehtiin jälleen useita, kuten harjoituspeleissä on tarkoituskin.
NiceFutis onnistui kuin varkain tekemään maalinsa vaarattomilta näyttäneistä tilanteista, käyttäen TuWen pieniä virheitä oman pään puolustuksessa.
TuWen ainokaisesta maalista vastasi Asta Valkama (36'), jolle osuma oli ensimmäinen nykyisen joukkueensa paidassa.
Turkulaisia ilahdutti erityisesti, että tänään onnistuttiin luomaan useita hyviä maalipaikkoja, joista valitettavasti viimeinen silaus viimeistelyssä jäi uupumaan.
Muutamina nostoina Turkulaisten hyvästä peli-ilmeestä voidaan mainita ensimmäisen kerran TuWen paidassa debytoinut Heidi Marttila, jonka pirteä esitys alkujännityksen lauettua ilahdutti silmin nähden muita joukkueen jäseniä. Niin ikään kärkkäästi vastustajan maalille hakeutuva Janniina Haapaniemi tullee varmasti kiusaamaan tulevia vastustajia tiiviiseen tahtiin. Mieleen jäi myös Ona Pullisen hyvä peliesitys toisella ottelun toisella puoliskolla.
Perusvarmaa pelaamista puolustuspäässä esittivät Eveliina Kivikoski ja Meri-Tuulia Reponen sekä hyökkäyspäässä Susanna Ranta, maalintekijä Asta Valkama ja Taija Tomberg, joka joutui jättämään tällä kertaa pelin kesken kontaktitilanteessa tulleen kolhun seurauksena.
Myös kaikki muut kentällä ottelun aikana olleet jättivät hyvän mielikuvan tulevia pelejä silmällä pitäen. Eli karavaani kohti kevättä kulkee aikataulussa.
Seuraavaksi TuWe kohtaa harjoituspelin merkeissä PK-Keskiuusimaan joukkueen kolmen viikon kuluttua.
Ottelun jälkeen runsaslukuinen kotiyleisöä suuntasi reippaasti kohti Isometsän jäähallia jännittämään Porin Ässien kotiottelua :)
Nicefutis-TuWe 3-1 (1-1)
25' 1-0' Jutta Rantala
36' 1-1 Asta Valkama
46' 2-1 Annika Kukkonen
63' 3-1 Netta Hannula
TuWe: Anna Tamminen (C), Jannica Finnberg-Harju, Matilda Halm, Janika Kirveennummi, Eveliina Kivikoski, Heidi Marttila, Petra Nurminen, Ann-Sofie Nyholm, Janniina Haapaniemi, Hassan Malyun, Ona Pullinen, Susanna Ranta, Emmi Reinikainen, Meri-Tuulia Reponen, Taija Tomberg, Asta Valkama.