Naiset päättivät kotipelikautensa pilkulta

Kuva

TuWen naisten edustusjoukkueen kauden 2015 viimeinen kotiottelu pelattiin joukkueen tarjoamissa kahvin ja pullan tuoksuisissa tunnelmissa. Itse ottelussa Raunistulan kentällä vastakkain pelanneet Turun Weikkojen ja Tikkurilan Palloseuran naiset eivät mittaa toisistaan saaneet vaan ottelu päättyi tasalukemiin 1-1.

Pallo tuntui pomppivan ilmassa kummankin joukkueen käsittelyssä levottomasti kenenkään varsinaisesti hallitsevan sen liiikkeitä. Ottelun alkupuoliskolla onnistui TiPSin Roosa Lampinen (11')  laidan kautta yllättämään kotijoukkueen puolustuksen ja maalivahti Anna Tammisen laittamalla pallon maalin etukulmasta verkon perukoille.

Pitkään näytti siltä, että vierasjoukkueen maali tulee jäämään päivän ainokaiseksi. Kotijoukkue oli kuitenkin toista mieltä. Ottelun loppupuolella TuWe siirsi pelin painopisteen vastustajan kenttäpäätyyn, jossa hetkeä ennen päätösvihellystä tapahtui hetkessä niin paljon, ettei tapahtumia tahdottu ehtiä siirtämään edes kirjanpitoon.

Ottelun loppuhuipennus lähti tilanteesta, jossa vieraiden Dali Meller joutui rikkomaan TuWen Petra Nurmista rangaistusalueen sisäpuolella niin, että hänelle rapsahti suora punainen kortti ja lähtö suihkuun aikaistui hetkellä. Tilanteesta tuomitun rangaistuspotkun asettui pilkulle antamaan kotijoukkueen maalivahti Anna Tamminen. Tapahtuman loppuun vieminen otti kuitenkin aikansa tuomarin puututtua TiPSin Eeva-Maria Saaren ja TuWen Therése Rizzon pieneen keskinäiseen käsirysyyn.

Anna Tammisen päästyä lopulta melkoisen torikokouksen saattelemana vetämään rankkarin, laittoi hän pallon varmaakin varmemmin vastustajan maaliin tasoittaen ottelun.

Ottelun parhaina palkittiin vieraista Eeva-Maria Saari ja kotijoukkueen Taija Tomberg.

Kuluneella kaudella TuWen ja TiPsin välisten otteluiden saldo oli yhtä tasainen kuin toisen otteluparin TuWe-MPS, eli voitto-tasapeli-tappio.

TuWe-TiPS 1-1 (0-1)

11'        0-1 Roosa Lampinen

90 + 4' 1-1 Anna Tamminen (rp)

TuWe: Anna Tamminen (C), Matilda Halm -> 84' Petra Nurminen, Eveliina Kivikoski, Meri-Tuulia Reponen, Asta Valkama, Taija Tomberg -> 76' Tuula Siren, Emmi Reinikainen, Therése Rizzo, Paulina Nordström, Sanni Reinilä -> 65' Ona Pullinen, Ann-Sofie Nyholm, (Martina Lerche, Pauliina Tuloisela, Malyun Hassan).

TiPS: Hanna Posa, Eeva-Maria Saari, Ella Haaksluoto -> 61' Emma Kallio, Henna Varis, Emmiina Taivassalo -> 50' Jessica Seppälä, Hanna Onufriew, Minna Pelkonen, Jannica Tjeder, Roosa Lampinen, Dali Meller, Henna Patterson, (Sanna Timonen)

Erotuomari: Minna Mäenpää

Yleisöä: 91

TuWe kuittasi viime hetken pisteen

TuWe-TiPS 1-1

Turun Weikkojen kotipäätös naisten jalkapalloilun ykkösen ylemmässä loppusarjassa toi Raunistulan keinonurmen emännille viime hetken tasapelin. Vastassa ollut Tikkurilan Palloseura johti ottelua Roosa Lammen jo 11 minuutilla tekemällä osumalla täyden peliajan.

Lisäajalla Weikkojen maalivahti Anna Tamminen pelasti kuitenkin joukkueelleen pisteen, viimeistelemällä tasoituksen rangaistuspilkulta.

Lisäajan tapahtumiin kuului myös TiPS:n Dali Mellerin ottama punainen kortti ja suihkukomennus.

TS – VEIJO HEIKKILÄ

Kirjoittaja: tsfutis

TIKKURILAN PALLOSEURAN NAISILLE TASAPELI TURUSSA

TiPSin vaikeudet loppusarjassa pienentyneen pelaajamäärän suhteen jatkuivat myös tänä viikonloppuna. Kun viikko sitten Hanna Onufriew loukkaantui alkulämmittelyssä, niin nyt sairastui päivää ennen peliä Sanna Porali ja Eveliina Sainio. Onneksi B-juniorien kausi oli jo päättynyt, niin heidän avulla kauden viimeiseen vieraspeliin päästiin 14 pelaajan voimin.

TiPSin peli lähti kuitenkin hyvin liikkeelle ja aktiivisella prässillä joukkue katkoi hyvin TuWen avauksia jo hyökkäysalueella. Pelin painopiste siirtyi kotijoukkueen kenttäpuoliskolle ja 10 minuutin kohdalla painostus tuotti tulosta. Hanna Posa vapautti Roosa Lampisen laidalta läpi ja Roosa laukoi pallon etukulmasta varmasti maaliin.  Pelin luonne pysyi lähes koko ensi jakson samanlaisena, erityisesti Roosan laidalta luotiin hyviä tilanteita, mutta viimeistelyssä ei onnistuttu. TuWella oli koko ensi jakson vaikeuksia päästä omalle hyökkäysalueelle, kunnes aivan ensi jakson lopussa heidän kärkipelaajansa sai hyvän syötön TiPSin puolustuksen selustaan. TiPSin maalivahti Henna Patterson tuli vastaan ja onneksi nostoyritys meni ohi.

Toisella puoliajalla myös kotijoukkue pääsi peliin mukaan hieman paremmin. Tästä huolimatta TiPS oli hallitsevampi osapuoli, mutta todella vaarallisia maalipaikkoja ei kumpikaan joukkue pystynyt luomaan. Ottelun loppu olikin sitten toisinto edellisen vuoden vastaavasta pelistä nyt vain osat vaihtuivat. Vuosi sitten TiPS kiri 2-0 tappioasemasta tasoihin viimeisen 10 minuutin aikana, nyt oli TuWen vuoro. Kotijoukkue sai aivan pelin lopussa luotua painetta TiPSin puolustusalueelle. Yliajalla TiPSin purkupallo epäonnistui ja pallo ajautui takaisin rangaistusalueelle, Dali Meller yritti liukumalla estää TuWen pelaajan  laukauksen ja samalla kaatoi hänet. Tuomari osoitti pilkkua ja punaista korttia Dalille. Kotijoukkueen maalivahti laukoi pallon maaliin ja ottelu päättyi tasatulokseen.

TiPSin puolustuslinjassa pelasivat tänään Emmiina Taivassalo - Eeva-Maria Saari – Minna Pelkonen – Henna Varis. He hoitivat tehtävänsä hyvin ettei kotijoukkue juurikaan päässyt maalipaikkoihin. Henna Varis pelasi toisen puoliajan topparina ja esitti hyviä otteita tällä pelipaikalla. TiPSin parhaana palkittiin aina loppuun asti taisteleva Eeva-Maria Saari. Joukkueen keskikenttä Hanna Posa – Jannica Tjeder – Ella Haaksluoto oli hyvällä pelipäällä. Prässipeli toimi hyvin ja keskialue pysyi lähes koko pelin TiPSin hallussa. Kärjessä pelasi Dali Meller ja laidoilla Roosa Lampinen ja Hanna Onufriew. Hyökkäyskolmikko yhdessä keskikentän kanssa loi jatkuvasti painetta ja tilanteita, ainoastaan viimeistelyssä ei ollut onnea tänään. Vaihdosta peliin tuli mukaan keskikentälle Jessica Seppälä ja puolustukseen Emma Kallio.

Vaikka tasapeli tänään tuntuikin tappiolta niin joukkue pelasi kokonaisuutena hyvän pelin. Positiivista oli myös TiPSin nuorten pelaajien, Roosa Lampinen, Emma Kallio ja Jessica Seppälä, ennakkoluuloton sekä varma esitys. Jessicalle peli oli ensimmäinen naisten sarjassa ja Roosa avasi maalitilinsä.  Nuoriin pelaajiin kuuluu myös tänään maalissa pelannut Henna Patterson, joka pelasi tasaisen varmasti sekä teki ottelun lopussa muutaman hyvän torjunnan.

Kauden viimeinen peli pelataan Tikkurilan tekonurmella ensi lauantaina klo 13.00. Silloin vastaan asettuu sarjaa johtava ja liigaan nouseva Tampereen Ilves.


Lähde: Tikkurilan Palloseura kotisivut

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377