Ilves näytti kaapin paikan Tammelassa

 

Kaunis ilma, erinomaisessa kunnossa ollut nurmikenttä, mukavasti yleisöä, jonka tosin TuWen Susanna Ranta hiljensi kertalaakista hetkeksi tehdessään ottelun avausosuman vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen...

Siinä tärkeimmät kuulumiset lauantaina Tampereen Tammelassa pelatusta ottelusta Ilves-TuWe.

Flunssasesongin läpikäynyt vierasjoukkue oli saanut matkaan mukaan lähes koko ryhmänsä, joka jaksoi taistella ensimmäisen puoliajan tämän kauden suvereenia sarjajohtajaa vastaan. Toiselle puoliskolle toipilasryhmän voimat eivät enää kantaneet, vaan kotijoukkue sai viedä peliä mennen tullen tarjoten yli 300:n hengen kotiyleisölleen melkoisen maalikimaran.

Vierasjoukkueen parhaana pelaajana palkittiin oikeutetusti melkoisen päivätyön tehnyt maalivahti Anna Tamminen, jonka loistavien torjuntojen ansiosta lukemat eivät päässeet repeämään kaksinumeroisiksi.

Kooste ottelun maaleista:

Ilves murskasi Weikot

Julkaistu: 27.09.2014

27.9. Ilves-TuWe 9-1 (3-1)

Jos kentän pitkittäissuuntaan puhaltanutta navakkaa tuulta ei oteta huomioon, niin olosuhteet olivat lähestulkoon ihanteelliset, kun Ilves ja Turun Weikot astelivat kentälle Ykkösen yläloppusarjan viidennen kierroksen kamppailuun. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, Tammelan kenttämiehet olivat loihtineet alustan jälleen upeaan kuntoon ja katsomokin täyttyi yli kolmensadan silmäparin toimesta. Panostakin iltapäivän kamppailuun riitti yllin kyllin, sillä teoriassa tamperelaisten liiganousu oli ensimmäistä kertaa katkolla. Tähän olisi tosin vaadittu kotivoiton lisäksi sitä, että VIFK olisi hävinnyt kotonaan PKK-U:lle ja TiPS puolestaan olisi jäänyt ilman voittoa emännöidessään MPS:aa. Molemmat ryhmät pääsivät kamppailuun lähes parhailla voimillaan, sillä kotijoukkueen rosterista uupui pitkäaikaispotilaiden (Veera Huotari, Birgitta Paranko ja Minna Varjonen) lisäksi vain Veera Kauppi. Myös turkulaiset saivat pitkästä aikaa ihannekokoonpanonsa kentälle, kun joukkuetta riivannut flunssa-aalto oli hellittänyt otteensa. Ennätysyleisö sai nähtävää koko rahan edestä, sillä Ilves takoi taululle tylyt 9-1-loppulukemat. Nousujuhlat sen sijaan jäivät ainakin toistaiseksi näkemättä, sillä VIFK voitti oman ottelunsa 2-0 ja pysytteli tämänkin kierroksen jälkeen neljän pisteen etäisyydellä. TiPS sen sijaan on lopullisesti ulkona nousukuvioista, sillä se hävisi malmilaisille lukemin 2-4.

Ilves oli pelannut kaikki yhdeksän Ykkösen kotiotteluansa tähän mennessä päästämättä maaliakaan, mutta tuo tilastokummajainen laitettiin romukoppaan jo päivän ottelun kolmannella minuutilla. Keskialueen pallonmenetys kostautui karulla tavalla, kun päävastuun turkulaisten tehoista kuluvalla kaudella kantanut Susanna Ranta laukoi kaikkien hämmästykseksi pallon 25 metristä yli Ilves-vahti Kreeta Yli-Säntin. Kotijoukkue ei kuitenkaan jäänyt kylmää suihkua kovin pitkäksi aikaa surkuttelemaan, sillä tasoitusmahdollisuus avautui heti seuraavalla minuutilla. Eini Vesaniemen lähettämä keskitys purkautui vieraiden toimesta Maaria Rothille, joka antoi lapikkaansa puhua 25 metristä, mutta peliväline laskeutui vastan maalin katolle. Pari minuuttia myöhemmin Kaisa Björn riisti pallon keskisektorilla ja pelasi pallon laidalle Tanja Owensille. “Tane” puolestan jatkoi pallon kulkua pystyyn Heidi Kollaselle, joka pääsi ajamaan laidan puolelta kohti Anna Tammisen vartioimaa TuWe-maalia. Kulma jäi kuitenkin niin pieneksi, ettei Tamminen ollut yllätettävissä, vaan hänen onnistui työntää pallo yli päätyrajan. Seuranneen kulman antoi Vesaniemi ja Kollanen pääsi puskemaan etualueelta, mutta tälläkin kertaa pallo päätyi turkulaisten maalin katolle.

Seuraavan tilanteen järjesti jälleen Vesaniemi, joka lähetti tälläkin kertaa Kollasen vauhtiin. Tämä rimpuli väkisin boxiin ja vetopaikalle, mutta tälläkin kertaa Tamminen teki Ilves-hyökkääjän aikeet tyhjiksi. Pallo palautui hänen torjunnastaan Kollaselle ja tämä yritti vielä toimittaa pallon maita pitkin maalille, mutta tällä kertaa TuWe-puolustus oli oikeassa paikassa ja siivosi pallon väljemmille vesille. Heti perään kaivattu tasoitusosuma näytti kuitenkin jo selviöltä loisteliaan Ilves-hyökkäyksen seurauksena. Ada Nikkilä pelasi pallon oivaltavasti laidalle ja Emmi Ristimäki lähetti laadukkaan keskityksen taka-alueelle. Kollanen palautti pallon päällään maalin edustalle ja Vesaniemi pääsi yrittämään täysin avoimesta paikasta. Einin laukaus pamahti kuitenkin aivan päin Tammista ja lopulta pallo ajautui yli päätyrajan kotijoukkueen kulmuriksi.

16.minuutilla viimein natsasi loppuun asti. Vesaniemi nosti yhden lukuisista Ilves-kulmista etualueelle ja Kollanen pääsi puskemaan. Tamminen sai hiukan näppejään väliin “Hekun” puskuun, mutta ei tarpeeksi ja näin pallon jatkoi kulkuaan maalin takanurkkaan asti. 23.minuutilla samainen peluri oli jo lähellä viedä Ilveksen johtoon, kun hänet pelattiin suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi laidan puolelta vieraiden rangaistusalueelle. Kollasen onnistui kiemurrella itsensä nokikkain Tammisen kanssa, mutta aikansa pelaajien välillä pompittuaan, pallo pysyi kuitenkin turkulaisten kannalta maaliviivan oikealla puolella. Ansaittu johto-osuma oli kuitenkin tottaa nelisen minuuttia myöhemmin. Johanna Salmijärvi antoi sivurajan tuntumaan annetun vapaapotkun etualueelle ja ”Kassu” Björn nousi korkeimmalle nikaten pallon hienolla tavalla ohi voimattoman TuWe-molarin.

Tähän asti oli menty Ilveksen hallitessa kenttätapahtumia suvereenisti, mutta johtoasemaan päästyään keltavihreät nostivat aavistuksen verran jalkaa kaasulta ja punapaitainen vierasjoukkue pääsi hieman paremmin osalliseksi kenttätapahtumista. 34.minuutilla se pääsi yrittämään tasoitusta vasemman laidan kautta keskiviivan paikkeilla tapahtuneen riiston seurauksena. Yli-Säntti ei vieraiden pystypalloon ehtinyt ja olikin kaukana maaliltaan turkulaispelaajan päästessä palloon. Sijoitusyritys sujahti “Kretskin” längistä ja oli jo matkalla kohti tyhjää maalia, mutta lopulta hyvin tilanteen lukeneelle Rothilla ei ollut isompia vaikeuksia siivota palloa pois vaarallisilta vesiltä. Pari minuuttia myöhemmin tapahtui jälleen Tammelan torin puoleisessa päädyssä, kun Björnin hyvä syöttö tavoitti täyteen vauhtiin kirmanneen Owensin. “Tane” pääsi yrittämään ratkaisua alueelta, mutta kulma jäi tälläkin kertaa hieman pieneksi ja Tammisen onnistui vastaantulollaan ja hyvällä torjunnallaan pitää lukemat entisellään.

39.minuutilla TuWe sai ottelun toisen kulmapotkunsa ja sen jälkimainigeissa pallo jäi elämään pitkähköksi aikaa kotijoukkueen maalinedustalle. Lopulta ruotsalaiskärki Therese Rizzo pääsi yrittämään lähietäisyydeltä, mutta veto epäonnistui sen verran, ettei Yli-Säntillä ollut ongelmia sen pysäyttämisessä. Ilves puolestaan sai jakson viimeisen kulmapotkunsa, kun pelattiin jo erotuomarin määräämää lisäaikaa. Vesaniemi nosti jälleen erinomaisen pallon maalille ja useampikin keltapaita oli maalinedustalle tyrkkimässä palloa verkkoon. Lopulta pallo myös sinne asti saatiin Nikkilän toimittamana ja näin Ilves pääsi todellisen koppimaalin turvin tauolle kahden maalin johtoasemassa.

Johtuiko edellä mainitusta onnistumisesta vai mistä, mutta joka tapauksessa toisella 45-minuuttisella kentällä oli käytännössä yksi joukkue. Turkulaiset onnistuivat hätyytteleemään kotijoukkueen maalin koskemattomuutta vain pariin otteeseen koko toisella jaksolla, kun taas Ilves vyörytti hyökkäyksen toisensa jälkeen kohti vieraiden parhaana palkitun Tammisen vartioimaa maalia. 51.minuutilla Nikkilä vippasi erinomaisesti Kollasen läpiajoon, mutta Tammisen onnistui ehtiä pallon juuri ennen “Hekua”. Purkuyritys päätyi kuitenkin takaisin Nikkilälle, joka puttasi pallon paristakymmenestä metristä tyhjyyttään ammottaneeseen TuWe-maaliin. Ada osuma ei ollut mikä tahansa maali, sillä kyseessä oli Ilveksen maali numero 100 kauden Ykkösessä ja joukkue juhlisti tätä asiaan kuuluvalla tuuletuksella. Jatkoa seurasi pari minuuttia myöhemmin, kun Kollanen ja tauolla kentälle vaihdettu Elina Myllymäki pelasivat erinomaisesti yhtiin. “Heku” jakoi keskisektorilta leveyteen “Ekille”, joka ajoi ohi vastustajansa ja lähetti pallon maita pitkin keskeen. Liikettään jatkanut Kollanen laukoi pallon upeasti ensimmäisellä kosketukselle etuyläkulmaan ja näin pistetaistelu oli lopullisesti ratkaistu.

Heti perään sekä Myllymäki, että Kollanen pääsivät yrittämään lisäosumia, mutta näillä kerroilla Tamminen veti pidemmän korren esittäen hienot torjunnat molempien Ilves-pelureiden yrityksiin. 62.minuutilla pääsi yrittämään Björn Kollasen ja Myllymäen alustuksesta, mutta etualueelta lähtenyt ohjausyritys karkasi hieman ohi etukulmasta. Kolmisen minuuttia myöhemmin pallo päätyi pitkästi aikaa Yli-Säntin hyppysiin asti ja tämä käynnisti nopean hyökkäyksen. Heitto tavoitti Sini Lauermaan, joka eteni hetken matkaa ja lähetti sitten Kollasen vauhtiin. “Heku” karkasi boxin kulman kautta läpi, mutta harhautusyritys pysähtyi Tammiseen. Pallo jäi kuitenkin nuorelle Ilves-hyökkääjälle, joka passasi takaviistoon Lauermaalle. Sini kuti jäi kuitenkin hieman heppoiseksi ja punapaitojen onnistui selvittää tilanne purkamalla pallo pois maaliviivan tuntumasta. Seuraavan Ilves-tilanteen alustivat “Mämmi” Ristimäki ja Joana Saarinen, joiden esityöstä Björn pääsi laukomaan vapaasti pilkun etäisyydeltä, mutta jälleen Tamminen venyi hyvään torjuntaan.

Pari minuttia myöhemmin tulostaulun hoitaja pääsi kuitenkin jälleen töihin, kun Myllymäen erinomainen murtosyöttö lähetti Kollasen läpi. Tämän sijoitus ei jättänyt Tammiselle mahdollisuuksia ja lukemat muutuivat 6-1:n. 74.minuutilla Myllymäen lähettämä kulmapotku jäi pyörimään etutolpan tietämiin ja lopulta Riikka Winterin onnistui niitata pallo maalin taka-alanurkkaan. Jälleen kolme minuuttia lisää kelloon ja jälleen palloa kiikutettiin kohti keskiympyrää Ilves-osuman kunniaksi. Nyt Lauermaa lähetti Kollasen vauhtiin, tämä ajoi vauhdilla boxiin ja pyssytti suoraan juoksusta pallon maita pitkin etukulmaan.

Loppulukemat 9-1 sai kunnian viimeistellä Lauermaa. Ilveksen erikoistilanteet ovat monesti jättäneet toivomisen varaa, mutta tänään yli puolet osumista mätettiin juurikin “kuolleen” palloon tilanteista tai niiden seurauksena. Myllymäen kulma suuntautui taka-alueelle, Nikkilä paukutti voimalla pystypuuhun ja jälleen oli useampikin keltapaita mysömässä pallo verkkoon. Useamman pompun kautta peliväline päätyi maaliviivan paremmalle puolelle ja viimeisimpinä palloon ehti koskemaan juuri Sini. Lähelle kaksinumeroisiakin vielä päästiin, kun pari minuuttia ennen peliajan täyttymistä Ilves sai vapaapotkun aivan rangaistusalueeln rajallle. “Kassu” Björnin kierteinen vasuri päätyi kuitenkin yläriman kautta suojaverkkoon ja näin lopputulos kirjattiin Ilvekselle lukemin 9-1.

Vaikka TuWe:n onnistuikin ottelun alkuhetkillä hieman pelotella, niin oikeastaan missään vaiheessa matsin voittajasta ei ollut suurempaa epäselvyyttä. Joukkueen henkisestä kantista ja omaan tekemiseen uskomisesta kertoo paljon se, että mikään ei muuttunut, vaikka Rannan roikotus omiin painuikin. Toki asiaa helpotti se, että lähes koko peliaika oli vielä käytössä, mutta henkisesti hauraampi ryhmä olisi voinut takaiskusta hätääntyä. Ei kuitenkaan keltavihreä jengi tänään. Vaikka ensimmäinen puoliaika ei kokonaisuudessaan hehkeintä ilvestä ollutkaan, niin peli saatiin erikoistilanne-onnistumisilla käytännössä ratki ja toinen puolisko olikin sitten hienoa näytöstä. Vieraille propsit siitä, että se yritti haastaa varsin avoimella pelillä, eikä tyytynyt vain ottamaan vastaan, kuten esimerkiksi MPS viime viikonloppuna. Turkulaisten paukut eivät kuitenkaan tänään nähtyä pidemmälle riittäneet.

Ensi viikonloppuna liigapaikka on sitten ensimmäistä kertaa todenteolla katkolla. Nousu saattaa ratketa jopa pelaamatta, sillä VIFK matkustaa lauantaina MPS:n vieraaksi ja mikäli malmittaret vievät ottelun nimiinsä on homma taputeltu. Kävi sitten lauantain peleissä miten tahansa, riittäisi voitto sunnuntaina 5.10. klo 14.00 pelattavasta kotiottelusta IK Myrania vastaan varmistamaan Ilvekselle sarjan ykköspaikan.

Lähde: Ilveksen kotisivut

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377