Alkusarjan kakkosija varmistui kotona Raunistulassa

m tuwe-pu-62 05082014 27

Naisten Ykkösen alkusarajan toiseksi viimeisellä kierroksella TuWen naiset saivat pitkästä aikaa pelata tutulla Raunistulan kotikentällä. Ennätyspitkälle hellejaksolle ei loppua ole vielä loppua näkyvissä, joten hikeä vuodatettiin illan aikana edelisten otteluiden tapaan.


Aamupäivällä Mikkelistä kohti etelää matkaan lähteneet Porrasalmen Urheilijoiden pelaajat lähtivät yllättävän pirteästi otteluun ja jaksoivat taistella ensimmäisen puoliajan.Merkittäviä maalintekopaikkoja ei Susanna Rannan epäonnistunutta rangaistuspotkua lukuun ottamatta ottelun alkupuoliskolla nähty.

Toisella jaksolla kotijoukkueen väsyneet jalat olivat sen verran vetreytyneet, että maalejakin saatettiin yleisölle tarjota. Taija Tomberg ja Susanna Ranta tekivät kumpikin kaksi maalia.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin ansaitusti vierasjoukkueen Tiitu Haikonen ja kotijoukkueesta vakuuttavaa peliä esittänyt Ona Pullinen.

Alkusarjan kakkosija varmistui illan aikana, joten joukkue saattaa lähteä ilman suurempia paineita lauantaina vielä kerran Helsingin suuntaan Pallokerho Keski-Uusimaan vieraaksi.

TuWe-PU-62 4-0 (0-0)

53' 1-0 Taija Tomberg (Susanna Ranta)

66' 2-0 Susanna Ranta (Ona Pullinen)

75' 3-0 Susanna Ranta (Martina Lerche)

84' 4-0 Taija Tomberg (Susanna Ranta)

TuWe: Anna Tamminen (C), Matilda Halm, Martina Lerche, Ona Pullinen -> 76' Ann-Sofie Nyholm, Meri-Tuulia Reponen, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Sanni Reinilä -> 55' Asta Valkama, Sanna Salonen -> 55' Tuula Siren, (Pauliina Tuloisela, Malyun Hassan).

Pu-62: Marika Iivanainen, Meeri Iivanainen, Viviana Onttonen, Laura Leppänen -> Aino Pöntinen, Anni Vaara, Laura Luukkonen, Tiitu Haikonen, Anne-Maarit Tuovinen, Heini Hyvönen, Emmi Luoma-Aho -> 34' Roosa Toivakka, Aino Kröger, (Essi Kinnunen).

Erotuomari: Minna Mäenpää

Yleisöä: 77

Weikot varmisti lohkon kakkosijan

Turun Sanomat-VEIJO HEIKKILÄ

Naisten Ykkösessä lohkonsa ennakkosuosikkeiin kuuluva Turun Weikot kypsytti helteessä vieraansa Porrassalmen Urheilijat helposti ja lisäsi pistetiliään täydellä potilla. Mikkeliläiset pysyivät jollain lailla emäntiensä kyydissä vain ensimmäisen puoliajan.

Iltapuhteen maali-iloittelun käynnisti Weikkojen kärkinainen Taija Tomberg toisen jakson kahdeksannella minuutilla. Jatkossa kahdella perättäisellä täysosumalla tehotilastojaan kaunisteli keskikentällä aloittanut ja toisella hyökkäyspäähän siirtynyt Susanna Ranta, ja loppusinetin puhtaalle voitolle iski viitisen minuuttia ennen loppua toisen henkilökohtaisen maalinsa tehnyt Tomberg.

Weikkojen valmentaja Marion Hällfors oli lopulta tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että lohkon kakkospaikka ja pääsy ylempään loppusarjaan on jo varmistunut.

- Tässä pelissä emme alkuun päässeet likikään parhaalle tasollemme. Mikkeliläiset tulivat alussa todella lujaa, ja kun vielä Susannra Ranta epäonnistui rankkaripilkulta, homma näytti tauolle mentäessä vaikealta, Hällfors totesi.

- Pienet pelaajamuutokset toisella puoliskolla muuttivat pelin kulkua siinä määrin, että vastustajan eväät kerta kaikkiaan loppuivat.

Porrassalmen Urheilijoiden kotisivuilta:

PU-62:n naiset matkustivat tiistain hellepäivänä Turkuun TuWen vieraaksi naisten Ykkösen otteluun. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli hyvää peliä PU:lta, mutta TuWen vahva peliesitys ja helle uuvutti naiset ja TuWe vei ottelupisteet lukemin 4-0. Puoliajalla ottelutaululla oli vielä lukemat 0-0. Heti ottelun alussa Aino Kröger laukoi läpiajonsa päätteeksi ylähirteen.  "Jaksoimme ensimmäisen puoliajan hyvin ja toisella puoliajalla vauhtimme loppui", summasi peliä valmentaja Jari Mensonen. PU-62:n parhaimmistoa olivat taistelijat Tiitu Haikonen ja Viviana Onttonen, joista Tiitun TuWe palkitsikin vierasjoukkueen parhaana pelaajana ansaitusti.
Kuvia helteisen Turun pelistä löytyy täältä.


Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377