Uhkaava ukkosmyrsky lähestyi TuWen imussa kohti helteistä Tapanilan nurmea heinäkuun lopun keskiviikkoiltana. Ukkosrintama jakautui kentän kohdalla kahtia ja siirtyi kovan paukkeen kera toisaalle pois ottelun tieltä. Juuri ennen ottelun alkua virkistävä sadekuuro kasteli niin pelaajat kuin kentänkin raikastaen ilman.
Otteluun hyvin latautunut kotijoukkue aloitti väkevästi ja kovalla vauhdilla, mutta illan ensimmäisestä osumasta huolehti TuWen Susanna Ranta (11') Emmi Reinikaisen syötöstä.
Vähän yli puolen tunnin kohdalla MPS pääsi tasoihin Karla Makkosen (31') maalilla. Kaksikko Ranta-Reinikainen(41') oli jälleen asialla, kun TuWe siirtyi 0-2 johtoon vähän ennen ensimmäisen jakson loppua.
Toisella puoliskolla Emmi Reinikainen pisti tuulta purjeisiin viimeistelemällä kaksi maalia Taija Tombergin ja Sanni Reinilän syötöistä.
Illan maalikimaran päätti hetkeä ennen loppuvihellystä hienolla yksilösuorituksella ensimmäisiä kertoja joukkueen kokoonpanossa ollut Saara Järviö (90+3').
Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Anna Hirvasvuopio ja TuWesta Meri-Tuulia Reponen. Palkinnot jakoi jääkiekon moninkertainen Suomen mestari Reijo Mikkolainen.
TuWen kannustusjoukoissa paikan päällä viihtyi Susijengin Erik Murphy.
11' 0-1 Susanna Ranta (Emmi Reinikainen)
31' 1-1 Karla Makkonen
41' 1-2 Susanna Ranta (Emmi Reinikainen)
61' 1-3 Emmi Reinikainen (Taija Tomberg)
78' 1-4 Emmi Reinikainen (Sanni Reinilä)
90+3' 1-5 Saara Järviö
MPS: Minja Lahdelma, Ulla Matikainen, Anne Hirvasvuopio, Daisy Währn, Karla MAkkonen, Karolina Hurmerinta -> 59' Jenna Brand, Annika Vapaa -> 46' Jaana Hyttinen, Krista Huhtamäki, Iina Pesonen -> Aino Turtiainen, Linda Lindqvist, Krista Dahlberg -> Veera Vartiainen.
TuWe: Anna Tamminen (C), Matilda Halm, Martina Lerche, Meri-Tuulia Reponen, Asta Valkama, Taija Tomberg -> 85' Elina Jussilainen, Emmi Reinikainen -> 89' Sanna Salonen, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Sanni Reinilä -> 80' Saara Järviö, Ona Pullinen -> 68' Tuula Siren, (Malyun Hassan).
Erotuomari: Olli-Oskari Jaakkola
Yleisöä: 40
Ottelukuvat: A. Jalonen
Keskiviikkona MPS Naiset kohtasi TuWe ;n naiset Turusta.
Kotijoukkueen peli oli alussa varsin hyvällä mallilla mutta ottelun ensimmäisestä osumasta vastasi vierajoukkue. MPS tasoitti nopeasti Karla Makkosen osumalla ja paikkoja kotijoukkueella olisi ollut jo aikaisemminkin mutta rentous oli tiessään. Vieras joukkue pääsi puoliajalle kun Turun Susanna Ranta siirsi vierailijat ensimmäisen puoliajan lopussa 1-2 johtoon.
Toinen puoliaika oli pelillisesti tasaista mutta Turkulaisten viimeistely prosentti oli kovaa luokkaa ja niinpä pisteet matkasivat Turkuun lukemin 1-5.
Ottelun parhaina Olvin tuotep aketeilla palkittiin kotijoukkueen Anne Hirvasvuopio ja TuWe:n Meri-Tuulia Reponen. Parhaat pelaajat valitsi ja palkitsi jääkiekon elävä legenda , moninkertainen Suomen Mestari Reijo Mikkolainen.
Naisten ottelut jatkuvat Lauantaina 2.8 klo 17:15 Pukinmäessä ja silloin vastaan asettuu Tips Vantaalta