Komeat maalit toivat pisteet Lahdesta

m fckuusysi-tuwe 17052014 26

Ensimmäinen todellinen kesäpäivä siivitti TuWen naisten matkaa radiomastojen kaupunkiin Lahteen katsastamaan takavuosien kovan kamppailukumppaninsa FC Kuusysin päivän kuntoa.

Ottelun alusta alkaen eivät turkulaiset antaneet paljoa kotijoukkueen palloa lainata, vaan pyörittivät sitä mallikkaasti halliten kaiken aikaa tapahtumia kentällä.

Päivän komeiden maalien teon aloitti reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Emmi Reinikainen, joka laukoi Susanna Rannan alaspäin syöttämän pallon komella vedolla vastustajan maalin oikeaan yläkulmaan.

Vaikka ensimmäinen puoliaika käytiin pääasiassa TuWen tahtipuikon mukaan, ei lisämaaleja saatu aikaiseksi.

Toisella puoliskolla pelikellon näyttäessä tasatuntia vähän ennen taukoa vaihdosta kentälle tullut Therése Rizzo prässäsi voimakkaasti vastustajan alueella riistäen pallon itselleen ja vei saman tien joukkueensa 0-2 johtoon.

Neljä minuuttia myöhemmin Susanna Ranta näytti, kuinka aina silloin tällöin kannattaa kokeilla upottaen huimalla kaukolaukauksella pallon maalin perukoille.

Lieko vieraiden nälkä alkanut hieman hellittää, sillä vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin onnistui FC Hongasta lainalla ollut Ia-Beate Liljedahl yllättämään kentän toisessa päässä TuWen puolustuksen ja maaliuvahdin kaventaen ottelun lukemiin 1-3.

Turkulaiset saivat takaiskusta jälleen lisää virtaa nappuloihinsa ja Taija Tomberg kuittasi pienen takaiskun omassa päässä neljä minuuttia myöhemmin näppärällä pallon nostolla Kuusysin maaliin.

Päivän komeiden maalien sarjan viimeisteli vielä loppuminuuttien aikana Susanna Ranta toistaen vähän aikaisemmin tekemänsä kaukolaukauksen ja yllättäen lahtelaisten maalivahdin toistamiseen.

Ensi lauantaina Raunistulan kotiareenalle saapuu Tikkurilan Palloseura. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

FC Kuusysi-TuWe 1-5 (0-1)

11' 0-1 Emmi Reinikainen (Susanna Ranta)

60' 0-2 Therese Rizzo

64' 0-3 Susanna Ranta

72' 1-3 Ia-Beate Liljedahl (Henni Torkkeli)

76' 1-4 Taija Tomberg

89' 1-5 Susanna Ranta

FC Kuusysi: Susanna Olin -> 71' Jenni Mielonen, Sofi Salonen, Hanna-Leena Mäkelä, Saara Mielonen, Henni Torkkeli -> 79' Romina Miinalainen , Maria Ruponen, Karoliina Moilanen -> 57' Pinja Piira , Jonna Mielonen, Sani Isokivijärvi, Ia-Beate Liljedahl, Vilma Ilomäki.

TuWe: Anna Tamminen (C), Matilda Halm -> 40' Therése Rizzo -> 73' Malyun Hassan , Martina Lerche, Meri-Tuulia Reponen, Asta Valkama -> 80' Pauliina Tuloisela , Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Sanni Reinilä, Sanna Salonen -> 62' Ona Pullinen, (Jannica Finnberg-Harju, Ann-Sofie Nyholm).

Erotuomari: Hanna Peltonen

Yleisöä: 69

TuWe-TV:n ottelukooste:

Ottelukuvat:

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377