FC Viikinkien ja Turun Weikkojen naisten edustusjoukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kontulan tuulisella keinonurmella eivät joukkueet saaneet selvää pesäeroa toisistaan, vaan kumpaisenkin onnistuessa maalinteossa kertaalleen, pistepotti jouduttiin kaventamaan yhteen per joukkue.
Keli oli keväisen kaunis, mutta navakkapuuskittainen tuuli kiusasi molempien joukkueiden pelinrakentelua. Ottelun ensimmäinen puoliaika käytiin lievästi turkulaisten hallinnassa, mutta maalien tekeminen jäi haaveksi. Jotenkin ihmeen kaupalla kaikki hyvät tilanteet onnistuttiin jotenkin tuhrimaan.
Toinen puoliaika aloitettiin pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinen jakso. Peliä oli käyty melkein tasan tunnin verran, kun Viikinkien Saida Saarinen onnistui kuin varkain karkaamaan TuWen puolustukselta. Hänen tarkka laukauksensa vasempaan alakulmaan ylätti TuWen maalivahti Anna Tammisen.
Maalin jälkeen vieraat saivat luotua painetta vastustajan päätyyn, mutta epäonni maalien viimeistelyssä seurasi ensimmäisen puoliskon tapaan. Muutamaa minuuttia ennen päätösvihellystä onnistui Susanna Rannan antaman tarkan kulmapotkun jälkitilanteesta toppari Eveliina Kivikoski kuitenkin runnomaan TuWen onneksi pallon maaliin.
Niukkamaalisen ottelun saldoksi jäi kotiin viemisiksi lopun tasoituksen ansiosta yksi piste, joka saattaa olla jossain vaiheessa kautta hyvinkin arvokas. Ensi lauantaina TuWe matkustaa Lahteen FC Kuusysin vieraaksi.
57'Â 1-0 Saida Saarinen
87'Â 1-1 Eveliina Kivikoski (Susanna Ranta)
Kooste ottelusta TuWe-TV:ssä.
FC Viikingit: Tove Salokivi, Salla Jyrkäs -> 36' Mira Lönroth, Tuuli Lindholm, Heini Metsola, Pia Riima -> 86' Saara Heikkilä, Vilma Rosenström, Lotta Peitsi, Jamila Heroum -> 75' Janette Rautakoski, Sini Ihamäki, Hanna-Leena Kokkonen -> 93' Kajsa Lassila, Saida Saarinen, (Mia Lyytinen, Pinja Salminen).
TuWe: Anna Tamminen (C), Martina Lerche, Eveliina Kivikoski, Meri-Tuulia Reponen, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Therése Rizzo, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Sanni Reinilä, Sanna Salonen -> 57' Asta Valkama, (Matilda Halm, Pauliina Tuloisela, Malyun Hassan, Ona Pullinen, Jannica Finnberg-Harju, Ann-Sofie Nyholm).
Erotuomari: Hanna-Riikka Kapiainen
Ottelukuvat: