Pallopiiri 2/2014: TuWen naiset toiveikkaana uuteen kauteen

Pallopiiri 2 2014
Valmentaja Marion Hällfors (vas.) seuraa miten Taija Tomberg ja Emmi Reinikainen (oik.) onnistuvat pallonriistoyrityksessään Tiia Vaittiselta. Kuva Tero Wester.

Puolustuslinjan ankkuri Eveliina Kivikoski palasi ruotuun

Naisten liigan Åland Unitedissa hopeamitalit saavuttanut ja 2003 Raision SCR:ssä pronsseja juhlinut Eveliina Kivikoski on erittäin tervetullut lisä Turun Weikkojen naisten tämän kauden kokoonpanoon.

Päävalmentajana jatkava Marion Hällfors on mielissään, kun ”Eve” palasi yhden äitiysvälivuoden jälkeen punapaitojen ruotuun.
- Eve on juuri sellainen kokenut pelaaja, jota puolustuspäässä ja myös pelin tekijänä tarvitsemme. Joukkueen nuorista ikänsä puolesta eroavalla Eveliinalla on aina ollut asenne kohdallaan ja nyt siinä on mukana myös pienen huilin jälkeen kertynyttä intoa, Hällfors luonnehti 32 vuotiasta joukkueen vahvistusta.

Tuoretta väriä joukkueeseen tuo myös ruotsalaistaustainen hyökkääjä Therese Rizzo.
- Ärhäkän nopea ja maalienteon osaava Rizzo on pelannut aiemmin Ruotsissa kakkosen tasolla ja sen jälkeen ollut mukana KSF:n ykkösen ryhmässä. Nyt hän haluaa kehittää peliosaamistaan meillä ja uskon, että Therese tuo ryhmään kaivattua terävyyttä hyökkäyspäässä, Hällfors ennakoi 27 vuotiasta tulokasta harjoituskauden näyttöjen perusteella.

Vatanen mukaan alusta asti

Viime kaudella TuWen peliasussa vain pienen osan kautta pelannut Tiina Vatanen on päässyt nyt aloittamaan kauden alusta asti joukkueen mukana. TPS:n naisten liigajoukkueessa pari kautta sitten otteillaan vakuuttanut Vatanen on iso apu Weikkojen toppari/keskikenttäosastolle.

TuWe-valmentajan mukaan tavoitteellisesti mennään kahden viime vuoden tapaan. - Päätavoite on lunastaa paikka ylemmässä loppusarjassa ja kaukana siintävä maali on nousta naisten liigaan kauden päätteeksi, Hällfors painotti.

Ylemmän loppusarjan voittaja nimittäin nousee kauden päätteeksi suoraan liigaan. Alempaan jatkosarjaan jääminen puolestaan tuo mukanaan putoamisvaaran, sillä kahdeksasta peräti viisi huonointa joukkuetta joutuu ottamaan uutta vauhtia kakkosen tasolta.
- Siihen joukkoon emme halua missään tapauksessa mukaan, Hällfors tarkensi.

Hyökkäävää viihdettä

- Haluamme menestyä ja viihdyttää katsojia entistä vahvemmalla hyökkäyspelillä hyökkäyspelillä, johon on hyvät perusteet vahvistusten myötä, Mimmi lupaa ja painotti myös entistä parempaa fyysisyyttä joukkueensa osalta.

Uutta Weikkojen valmennuspuolella on pitkän linjan jalkapallomiehen Toni Lindelöfin liittyminen Hällforsin avuksi.
- On mukava tulla pitkästä aikaa valmennushommiin tällaiseen tavoitteelliseen ja hyvähenkiseen seuraan, sanoi Lindelöf, jonka meriitteihin kuuluu mm. maajoukkuemaalivahti Minna Meriluodon valmentaminen. Mimmi Hällfors puolestaan muistaa Tonin omana valmentajanaan nappulaliiga-ajoiltaan.

Pelaaja-arsenaalissa Rizzon ja Vatasen lisäksi, Hällforsilla on ilo esitellä kolme muuta joukkueen tervetullutta vahvistusta.
- Seinäjoen SeMistä tullut Sanni Reinilä, SalPasta saatu TPS-taustainen Sanna Salonen, sekä Pyrkivästä porukkaan liittynyt Asta Valkama, ovat pelaajia joilta odotan myönteisiä suorituksia kaudella, Hällfors sanoi.

Toista kautta Weikkojen naisten huollosta vastaava Harri Tomberg, on jo sen verran hyvin perillä joukkueesta, että uskoo Raunistulan punapaitojen pelaavan tälläkin kaudella ylemmässä loppusarjassa.

Alkulohkossa TuWe:n vastustajat ovat, kotiavaukseen 26.4 vieraaksi saapuva PKKeski-Uusimaa, FC Rauma, FC Viikingit, Hämeenlinnan Härmä, Malmin Palloseura, Tikkurilan Palloseura, sekä toinen vantaalainen VJS.

Seuraa heitä

Tyttöjen maajoukkuemaalivahti Anna Tamminen tulee olemaan merkittävässä roolissa kaudella. ”Eve”Kivikosken lisäksi puolustusosastolla aina terhakka toppari Tiia Vaittinen, sekä TPS:n naisten liigajoukkueessa pari kautta sitten pelanneet Taija Tomberg ja Emmi Reinikainen, sekä maalienteon ja syöttötaidon omaava Susanna Ranta voidaan nimetä joukkueen luottopelaajiin.

VEIJO HEIKKILÄ

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377