Turun Weikkojen Naisten edustusjoukkue on rauhoittunut hetkeksi viettämään joulua kukin tahoillaan ja omia perinteitään noudattaen. Joukkue on harjoitellut reilun kuukauden ajan tiiviillä tahdilla valmentajiensa Marion Hällforsin ja Kari Raidan ohjauksessa. Pallollinen harjoittelu on näytellyt jonkin verran pienempää roolia treenaamisen painopisteen oltua uuden kauden alussa riittävän kuntopohjan rakentamisessa. Timo Viljasen vetämissä fysiikkatreeneissä on kiinnitetty erityistä huomiota ryhmän aerobisen kunnon kohottamiseen. Vuodenvaihteen jälkeen joukkuetta aletaan näkemään jälleen kentillä harjoitusotteluiden merkeissä.
Joukkueen runko valmiina
Joukkueen runkopelaajien sopimukset on saatu pääosin valmiiksi joulutauolle lähdettäessä, kertoo joukkueenjohtaja Ari Jalonen.
Olemme allekirjoittaneet sopimukset myös kahden uuden pelaajan Asta Valkaman ja Sanni Reinilän kanssa. Asta tulee meille Turun Pyrkivästä ja Sanni Seinäjoen Mimmiliigasta. Muutamien vanhojen ja uusien pelaajien kanssa ovat neuvottelut vielä hieman kesken, mutta vuodenvaihteen jälkeen lienee uusia sopimuksia jälleen julkistettavissa, jatkaa Jalonen.
Hyvät eväät uudelle kaudelle
Valmentaja Marion Hällfors iloitsee siitä, että joukkueen runko säilyy pitkälti edellisen kauden kaltaisena. Lopettaneita pelaajia on vain aivan muutama.
Edellisen kauden vaihtuessa joukkueessa tapahtui samalla kertaa paljon muutoksia usean ”konkaripelaajan” laitettua nappikset naulaan ja vastaavasti saimme iloksemme monta uutta pelaajaa liittymään joukkoomme. Uusiutuneen ryhmän sisäänajovaihe ottaa aikansa ja se suoritettiin viime kaudella. Joukkueen uusiutuessa maltillisesti, on paljon helpompaa jatkaa siitä, mihin syksyllä jäätiin suurimman osan pelaajista ollessa tuttuja, kertoo Hällfors.
Olemme saaneet kaksi uutta pelaajaa Astan ja Sannin joukkoomme. He tulevat vahvistamaan selkeästi ryhmäämme. Harjoitusringissämme on mukana vielä useita potentiaalisia pelaajia, joita saatamme nähdä joukkueessamme, lupailee Marion Hällfors.
Joukkueen uudet tulokkaat
Mitä mieltä sitten ovat joukkueen uudet tulokkaat? Millaisia odotuksia ja toiveita heillä on tulevasta itsensä ja joukkueen suhteen?
Asta Valkamaa uuteen porukkaan tuleminen tietty jännitti aluksi, mutta joukkueeseen pääsi tosi helposti mukaan ja kaikki pelaajat ovat tosi vastaanottavaisen oloisia uusia pelaajia kohtaan, hän kertoo.
Toiveena olisi tietty päästä pelaamaan hyviä pelejä, ja saada onnistumisia yksilönä, ja tietysti joukkueena. Parasta olisi, jos pystyisin olemaan koko kauden ilman loukkaantumisia, jatkaa Asta.
Hyvillä mielin kirjoitin sopimuksen TuWen kanssa, sillä joukkue on jo viime vuodelta tuttu ja olen viihtynyt hyvin, kertoo puolestaan Seinäjoelta Turkuun siirtynyt Sanni Reinilä.
Itseltäni odotan luonnollisesti onnistumisen tunteita sekä parempaa pärjäämistä ja vahvempia suorituksia matseissa, kuin pari vuotta sitten, kun viimeksi ykköstä pelasin.
Joukkueelta odotan myöskin ennen kaikkea onnistumisia ja sitä kautta tulevaa hyvää yhteisfiilistä. Toivottavasti ensi kausi sujuu vähintään yhtä hyvin kuin TuWen viime kausi, toivoo Sanni.
Joukkueen runko kaudelle 2014:
Jannica Finnberg-Harju |
Matilda Halm |
Sanja Ketola |
Eveliina Kivikoski |
Martina Lerche |
Petra Nurminen |
Ann-Sofie Nyholm |
Ona Pullinen |
Susanna Ranta |
Emmi Reinikainen |
Sanni Reinilä |
Meri-Tuulia Reponen |
Sanna Salonen |
Anna Tamminen |
Taija Tomberg |
Pauliina Tuloisela |
Tiia Vaittinen |
Asta Valkama |
Tiina Vatanen |