Lisäaika koitui jälleen kohtalokkaaksi

Kauden viimeisessä  kotipelissään TuWen naiset olivat hilkulla jakaa pisteet helsinkiläisvieraiden kesken. Pelaajien keskittyminen otteluun herpaantui loppuvihellystä odoteltaessa pieneksi hetkeksi, ja jälleen kerran pisteitä menetettiin erotuomarin pillin ollessa jo suussa loppuvihellystä varten MPS:n Riikka Hannulan onnistuttua laittamaan pallon maaliin ohi kerrassaan erinomaisia torjuntoja tänään esittäneen Jannica Finnberg-Harjun.

Ottelu oli kovasti tasaista vääntöä alusta loppuun lähinnä kentän keskialueella. TuWen parhaista tilanteista vastasi ensimmäisellä puoliajalla Veronica Karlsson maalinteossa kuitenkaan tänään onnistumatta. Puolustuspäässä työmyyränä häärinyt Paulina Nordström palkittiin kotijoukkueen parhaana.

TuWen kokoonpanosta puuttuivat tänään sairastupalaisina ottelua seuraamaan joutuneet Sanja Ketola, Meri Tuomisto ja Tiina Vatanen.

Kauden viimeistä viedään ensi viikonloppuna Jyväskylässä, jonne turkulaiset matkaavat JYPK:in naisten vieraiksi.

TuWe-MPS 0-1 (0-0)

91' 0-1 Riikka Hannula

TuWe: Jannica Finnberg-Harju (C), Matilda Halm -> 53' Tiia Vaittinen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Veronica Karlsson -> 81' Ona Pullinen, Paulina Nordström, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm -> 18' Petra Nurminen.

MPS: Karoliina Hurmerinta, Sanni Siltala, Anne Hirvasvuopio, Jaana Hyttinen -> 73' Johanna Liikala, Karla Makkonen -> 57' Daisy-Maria Währn, Kaisa Vuorela, Krista Huhtamäki -> 79' Saara Hurme, Riikka Hannula, Iina Pesonen, Krista Dahlberg -> 79' Heidi Kaivonurmi, Minja Lahdelma, (Jenna Brand, Ida Vironen, Riikka Pehkonen)

Erotuomari: Nora Tammi

Yleisöä: 37

Turun Sanomat

Turun Weikkojen naiset tarjosivat lauantaina jalkapalloilua Raunistulan kotiyleisölle viimeistä kertaa tällä kaudella. Tiukka ykkösen yläloppusarjan taistelu Malmin Palloseuran kanssa päättyi lopulta helsinkiläisten niukkaan voittoon 0-1.

Aivan ottelun loppuun asti mentiin tasaisissa ja maalittomissa merkeissä. Ratkaisu vieraiden eduski tuli erotuomari Nora Tammen antamalla lisäajalla, kun Malmin Riikka Hannula onnistui 91. minuutilla pistämään pallon maalivahti Jannica Finnberg-Harjun vartioimaan Weikkojen maaliin.

Turkuliasten liigavahvistus Tiina Vatanen ei ollut mukana joukkueen viimeisen kotiottelun kokoonpanossa.

Vielä kerran tällä kaudella Weikkojen naiset pukevat punapaidan päälleen, kun se kauden viimeisessä ottelussa kohtaa ensi viikonloppuna Jyväskylän Pallokerhon.

PISTEET KOTIIN TURUSTA

Malmin Kauniit & Keltaiset starttasivat lauantaina kohti Turkua vatsat täynnä kun yhteistyö kumppani

http://kaari18.fi/  oli pelaajat ja taustat muonittanut .

Lieneekö rento matka ja kylläinen olo vaikuttanut peliin, mutta vaikeaa oli. Toki hieman lyhyt ja kapea tekonurmikin teki omat haasteensa.

Pelin hallinta oli vierasjoukkueen, mutta Tuwe  saadessaan pallon lähti se ärhäkästi vastahyökkäyksiin , etenkin Turkulaisten Veronica Karlsson aiheutti aggressiivisella pelaamisellaan muutamia kertoja harmaita hiuksia.

Ensimmäinen puoliaika tahkottiin ja väännettiin kuitenkin suurimmaksi osaksi keskialueella . Ne muutamat tilanteet joita saatiin luotua kuivuivat kasaan juuri siihen tärkeimpään eli viimeiseen syöttöön. Niinpä puoliajalle mentiin tilanteessa 0-0.

Toinen puoliaika näytti alkavan kuten ensimmäinen loppui, mutta pelin edetessä Malmittarien ylpeys alkoi nostamaan päätään ja tilanteita alkoi syntymaan Tuwen  maalia kohti. Samaan aikaan kun pelin painopiste siirtyi Tuwe;n maalille alkoivat Turkulaiset pelaamaan tasapeliä ja aika-ajoin kentällä nähtiin muutamia melkoisen rumia jälkipeli tilanteita jotka jäi valitettavasti aika usein tuomarilta näkemättä. Onneksi mitään vakavampaa ei kuitenkaan sattunut.

Ottelun lopputulos ratkesi yliajalla kun Malmittaret riistivät Daisy Währnin johdolla pallon keskialueella . Iso D riisti pallon ja pelasi sen Riikka Hannulalle . Hannula pelasi pallon nopeasti takaisin Daisylle ja Riksu pyyhälsi itse maalille. Daisyn keskitys löysi kuin löysikin Riksun joka napautti pallon verkkoon kun ottelua oli pelattu 91 mnuuttia. Pallo keskelle , loppuvihellys ja pisteet Malmille.

Montaa päivää ei MPS naiset ehdi huilaamaan kun taas  pelataan .Sillä  Suomen Cup pikkufinaalin johdosta siirretty peli Jypk :ä vasta pelataan jo tulevana keskiviikkona 9.10 Myllypuron Pallomyllyssä alkaen klo 19:00.

Kari Sifver

Lähde: Malmin Palloseuran kotisivut

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377