TuWen naiset avasivat maalitilinsä Kemissä

m merilappiunited-tuwe 08092013 7

TuWen naiset onnistuvat avaamaan maalitilinsä Naisten Ykkösen ylemmän loppusarjan ottelussa Kemissä. Tilastollisesti muuta vierasjoukkuetta mairittelevaa ei aikakirjoihin jäänyt ottelun loppulukemien ollessa 7-1 kotijoukkueen hyväksi.

Tylyt lukemat eivät kuitenkaan aivan täysin kerro koko kuvaa ottelun kulusta. TuWe oli erittäin hyvin latautunut ja motivoitunut päivän otteluun. Matkaan oli lähdetty edellisenä päivänä ja Oulussa hyvin levätyn yön jälkeen joukkue oli täynnä virtaa astellessaan Kemin City Sport Areenan jalkapallonurmelle.

Vaikka Merilappi sai lentävän lähdön otteluun Giuleana Lopezin tehdessä ottelun avausmaalin ottelun toisella minuutilla, niin aivan niin epätasapainossa voimasuhteet eivät olleet, mitä paikalliset raportoija antavat ymmärtää.

TuWe oli ensimmäisellä puoliajalla erittäin hyvin pelissä mukana ja maalintekoa pääsivät yrittämään ainakin Susanna Ranta sekä Tiina Vatanen.

Toinen puoliaika alkoi TuWen kannalta murheellisissa merkeissä Merilapin paukuttaessa reilussa vartissa kuusi maalia TuWen verkkoihin. Peli oli tuon ajanjakson aikana melkoisen sekavaa ja katkonaista ottelun erotuomarin otettua suurta roolia itse tapahtumiin molempien joukkueiden pelaajien kummastellessa tuomioita. Kortteja tarjottiin täysin väärille pelaajille ja katsomosta sekä vaihtopenkiltä tulleista kommenteista haluttiin antaa kortti pelaajalle, joka ei tilanteessa ollut sanonut sanaakaan. Jotenkin kuvaavaa toiminnasta on se, että tuomari kesken pelin kyseli vierasjoukkueen palaajilta, pitäisikö hänenkin alkaa pikku hiljaa keskittymään tähän otteluun. Tuomituista rangaistuslaukauksista tuntui myös olevan varsinkin katsomossa kovasti erilaisia mielipiteitä.

Tuomarointi ei mitenkään ratkaissut tälläkään kertaa ottelua, mutta se pääsi sekoittamaan TuWen ensimmäisen puoliskolla hyvin kulkeneen pelin. Vastustaja pääsi rankaisemaan kovalla kädellä vieraiden pulssin ollessa korkealla tuomaroinnin näkemyseroista.

Vaikka verkot heiluivat, niin kotijoukkueen Giuleanan ja Natalian tehokasta pelia oli ilo seurata.

Hienoa oli nähdä, että turkulaisjoukkue useista takaiskuista huolimatta pelasi koko ottelun pää pystyssä ja sitkästi kavennusta yrittäen. Paikallinen yleisö arvosti suoritusta reiluin kannustuksin ja onnistumisia palkittiin reiluin aplodein. Hyvä yritys palkittiinkin ottelun loppuminuuteilla Emmi Reinikaisen komean vedon upotessa Merilapin maaliverkkoihin.

TuWelaisista hyvän ottelun pelasivat omaa joukkuettaan koko ottelun ajan tsempata jaksanut Susanna Ranta, hyviä nousuja ja tarkkaa, vahvaa peliä pelannut Tiina Vatanen sekä pirteitä otteita esittänyt Matilda Halm.

Katso ottelun maalit tästä: Ottelun maalikooste

Merilappi United-TuWe 7-1 (2-0)

 2'  1-0 Giuleana Lopez

17 ' 2-0 Natalia Kuikka        rp

46'  3-0 Natalia Kuikka

49'  4-0 Natalia Kuikka

51'  5-0 Giuleana Lopez

57'  6-0 Giuleana Lopez       rp

63'  7-0 Giuleana Lopez

88'  7-1 Emmi Reinikainen

Merilappi United: Marjut Palonen -> 69' Iida Ruokanen, Giuleana Lopez, Camilla Kari -> 52' Pinja Spets, Larissa Kuikka, Iida Jaako -> 52' Tanja Miettunen,  Emma Heikkilä, Natalia Kuikka, Joy Okwodua -> 69' Pinja Keskitalo, Esther Edem, Grace Adisa -> 55' Emmi Liias, Ida Sofia Helppikangas, (Laura Tolonen, Veera Virkkala).

TuWe: Jannica Finnberg-Harju, Matilda Halm, Martina Lerche -> 46' Paulina Nordström , Tiina Vatanen, Meri-Tuulia Reponen, Tuula Siren, Tiia Vaittinen, Taija Tomberg, Emmi Reinikainen, Susanna Ranta, Ann-Sofie Nyholm -> 55' Veronica Karlsson

Erotuomari: Pasi Rauta

MelU murjoi turkulaisia

Sunnuntaina 8.9.2013 Karihaaran tekonurmella käytiin Naisten Ykkösen Yläloppusarjan kamppailu Merilappi Unitedin ja Turun Weikkojen välillä.

Kotijoukkue aloitti ottelun väkevästi, sillä vartin pelaamisen jälkeen tulostaululla oli jo 2-0 lukemat. Vierailijat saivat kuitenkin otetta pelistä ensimmäisen puoliajan edetessä, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei juurikaan nähty ja tauolle suunnattiiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa. Toisella puoliajalla kotijoukkue otti ohjat heti alussa käsiinsä ja tunnin pelin jälkeen tulostaululla oli jo murskaavat 7-0 lukemat. Merilappi United hallitsi toista puoliaikaa totaalisesti eikä turkulaisilla ollut asiaa kotijoukkueen maalille. Lopussa kotijoukkueen löysäily kuitenkin kostautui, kun vierailijat pääsivät kaunistelemaan lukemat aivan ottelun viime hetkillä lopulliseen muotoonsa 7-1.

Lähde: Merilappi United kotisivut

MelU vietti maalijuhlaa

Kuva: Pentti Vuosaari
alt
Merilappi Unitedin maajoukkuepelaaja Natalia Kuikka (vas.) karkasi tuon tuosta Turun Weikkojen puolustukselta. "Natu" teki joukkueensa seitsemästä maalista kolme.

Merilappi Unitedin voittokulku naisten jalkapallon Ykkösen yläloppusarjassa jatkui maalijuhlan merkeissä, kun Turun Weikot kukistui Karihaarassa 7-1 (2-0).

Kotijoukkueella oli tutut maalitykit, sillä Giuleana Lopez teki neljä osumaa ja Natalia Kuikka kolme.

MelU jatkaa täyden pistepotin myötä yläloppusarjan kärjessä.

Joukkue kohtaa ensi sunnuntaina vieraissa Jyväskylän Pallokerhon. Sitten joukkueella on reilun parin viikon tauko sarjapeleistä, jotka jatkuvat keskiviikkona 2. lokakuuta kotiottelulla Vaasan IFK:ta vastaan.

Lähde: Pohjolan Sanomat

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377