Lauantaina Turkkuseen
Ykkösen yläloppusarjassa on tulevana viikonloppuna edessä sarjakierros numero kaksi. Lauantain ainoa ottelu mitellään Turussa Raunistulan tekonurmella, jonne Ilves-naiset matkaavat Turun Weikkojen vieraaksi. Kello 13.00 starttaava ottelu on joukkueiden kauden toinen kohtaaminen, sillä aivan sarjakauden kynnyksellä TuWe ja Ilves pelasivat Kupittaalla maalittoman tasapelin.
Marion Hällforsin käskemä Weikot on jo vakiovieras Ykkösen yläloppusarjassa. Kaudella 2011 se sijottui sarjassa seitsemänneksi, mutta viime kaudella sijoitus parani pari pykälää viidenneksi, joskin kärkikolmikko karkasi melko kauas. Tällä sesongilla turkulaiset lunastivat menolippunsa nousukarkeloihin sijoittumalla eteläisessä lohkossa neljänneksi. Alkukausi oli TuWe:lta erittäin vahva ja se taisteli aivan kärkisijoista, mutta perussarjan loppua kohti tahti hiipui ja lopulta neljän joukkoon selviytyminen jäi viimeisen kierroksen varaan. Kuntopuntari ei tällä hetkellä turkulaisia varsinaisesti mairittele, sillä kuuden viimeisen ottelun saldo kirjataan muotoon kolme tasapeliä ja kolme tappiota. Laatua joukkueesta kuitenkin löytyy niin paljon, että mitään ei Ilves tule TuWe:n ikiomalla keinoalustalla saamaan lauantaina ilmaiseksi. Porista kesken kauden siirtynyt Tiina Vatanen on todella kovan luokan vahvistus tällä tasolla ja lisäksi ryhmästä runsaasti kokemusta näistä peleistä tyyliin Susanna Ranta, Martina Lerche ja kumppanit. Ryhmän kirkkain tähti lienee kuitenkin maalivahti Anna Tamminen, joka kuului Walesissa loistavasti suoriutuneeseen TU19-maajoukkueeseen, mutta joutui jättämään reissun hieman kesken käsivamman vuoksi. Nähtäväksi jääkin pystyykö Tamminen lauantaina asettumaan tolppien väliin vai jatkaako kenttäpelaaja Jannica Finnberg-Harju TuWe:n maalin vartioimista tässäkin ottelussa. Turkulaiset avasivat yläloppusarjansa viime sunnuntaina Vaasassa, jossa VIFK karkasi ensimmäisellä puoliajalla 3-0-johtoon ja tämä jäi myöskin ottelun lopputulemaksi.
Ilves lähtee TuWe:n kaatoon tärkeä ja helpottava avausvoitto takataskussaan. JyPK-peli jätti jonkin verran parantamisen varaa, mutta toisaalta oman pelaamisen rakenteet ovat sen verran hyvässä kuosissa, että mitään hokkus pokkus-temppuja ei vaadita, vaan omalle hyvälle tasolle pääsemistä ja mahdollisimman ehjän 90-minuuttisen aikaan saamista. Tekonurmi luo omat haasteensa, sillä kyseisellä alustalla ei ole kesällä pelattu kuin Kemissä, mutta tämäkin haittatekijä pyritään minimoimaan harjoitellen loppuviikko Kaupin kokolattiamatoilla. Myös terveystilanne on nousemassa hienoiseksi huolenaiheeksi tärkeimpien pelien alettua, sillä useampikin pelaaja on joutunut parantelemaan alkuviikon edellisessä ottelussa saamiaan iskuja. Varmuudella Turun reissun ja samalla koko loppukauden missaavat kuitenkin vain Katariina Henriksson, Johanna Salmijärvi ja Nelli Väntti. Täysin iskukykyinen ryhmä jalkeille siis lauantaina saadaan ja onneksi on vielä reservissä lukuisia päteviä junnuja, joista tarpeen vaatiessa ammentaa.
Lähde: Ilves Naisten kotisivut