PK Keski-Uusimaa vei pisteet toistamiseen

m pkku-tuwe 08082013 14

Tämän kesän hellepelit saivat jatkoa, kun TuWe saapui PKKU:n vieraaksi Tuusulaan. Ottelussa taisteltiin tärkeistä sarjapisteistä, mikä näkyikin kovana yrittämisenä molemmin puolin.

PKKU aloitti vahvasti, vaikka TuWe kotijoukkueen pienestä nukahduksesta tekikin ottelun ensimmäisen maalin. TuWe sai kulmapotkun, kun peliaikaa oli kulunut 14 minuuttia. Kulmapotkua asettui antamaan Susanna Ranta. Maalilla Viivi sai iskun kasvoihinsa ja PKKU:n pelaajat lopettivat pelaamisen ja  jäivät odottelemaan vihellystä, jolloin Emmi Reinikainen onnistui toimittamaan pallon maaliin ja TuWe siirtyi 0-1 johtoon.

Nopeasti kotijoukkue kuitenkin kokosi rivinsä ja PKKU:n maali oli todella lähellä heti seuraavalla minuutilla, kun Viivi pääsi laukomaan Aakoon ja Suskin juonimasta vapaapotkusta vapaasti kohti maalia. TuWen Anna Tamminen onnistui kuitenkin venyttämään näppinsä ja torjui pallon yläriman kautta kulmaksi.

Tappiotilanteesta huolimatta PKKU onnistui pyörittämään omaa peliään ja se palkittiinkin kotijoukkueen tasoitusmaalilla ottelun 19. minuutilla. Aakoo löysi hyvällä syötöllä nopeasti etenevän Monan laidaltaan. Mona syötti pallon maalin edustalla olleelle Jonnalle, eikä Jonna erehtynyt, vaan laittoi pallon varmasti Anna Tammisen ohi maalin perukoille.

Kotijoukkueen toinen maali lähti liikkeeelle hyvin samankaltaisesti kuin ensimmäinenkin. Aakoo antoi pitkän syötön laidalla juoksevalle Monalle, joka tällä kertaa päättikin itse edetä maalile ja viimeisteli hienosti 2-1 voittolukemat jo ottelun 28. minuutilla.

Ensimmäisen puoliajan loppu sujui kotijoukkueelta edelleen hyvin ja pallon hallinta pysyi selvästi PKKU:lla, mutta toiselle puoliajalle tultaessa TuWe:n kova hyökkäysinto aiheutti useaan otteeseen kotijoukkueelle ongelmia. Rehellisyyden nimissä on myös sanottava, että TuWe:lla oli pari todella hyvääkin maalipaikkaa, mutta kotijoukkueen kannalta onnekkaasti viimeistelyt viuhuivat ohi maalin.

Toki PKKU:llakin oli vielä mahdollisuudet lisätä johtoaan. Paras paikka taisi tulla jälleen Monalle, joka pääsi ottelun 76. minuutilla jo TuWe:n puolustukselta karkuun, mutta viimeistely meni hiuksen hienosti ohi maalin.

Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 2-1 voittoon ja tärkeät sarjapisteet jäivät Tuusulaan. Naisilla on jäljellä vielä yksi ottelu alkusarjaa. PKKU lähtee sunnuntaina 18.8. KSF:n vieraaksi Kemiöön. Ottelu pelataan Aamospuiston kentällä alkaen klo 16.00.

Lähde: PKKU:n kotisivut

PK Keski-Uusimaa-TuWe 2-1 (2-1)

14'  0-1 Emmi Reinikainen (Petra Nurminen)

19'  1-1 Jonna Front

28'  2-1 Mona Blom

PKKU:

TuWe:

Tuomari:

Yleisöä: 60

Kuvat: TuWe/AJ

Turun Weikot Jalkapallo ry

Osoite: Mikonkatu 2, 20100 TURKU
S-posti: jalkapallo turunweikot.fi
Y-tunnus: 2389129-9
Ari Jalonen Puheenjohtaja +358 50 052 1625
Veera Normasto Varapuheenjohtaja +358 40 355 7332
Jannica Finnberg-Harju Sihteeri
Toni Laine Johtokunnan jäsen
Susanna Ranta Johtokunnan jäsen
Miska Rantamäki Johtokunnan jäsen
Janette Lehto Johtokunnan jäsen
Kalle Mäkinen Johtokunnan jäsen
Tomi Plit Johtokunnan jäsen
Timo Viljanen Kentänhoitaja, telttavuokraus +358 50 448 4727
Niclas Forss Junioripäällikkö +358 40 095 1377