Malmin Palloseuran ja Turun Weikkojen ensimmäinen kohtaaminen ilmeisesti kautta aikojen pelattiin tasaisissa merkeissä. Kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kertaalleen ja tällä erää Naisten Ykkösen kärkijoukkueiden oli tyytyminen pistejakoon lukemin 1-1 (1-0).
TuWen naiset pääsivät ottamaan Helsingin Tapanilassa tuntumaa luonnonnurmeen ensimmäisen kerran sitten viime syksyn. Ottelun alku meni hieman alustaan tutustumisessa. Melkoisen pian turkulaisvieraat saivat juonesta kiinni ja onnistuivat tarkalla puolustuspelillä pitämään kotijoukkueen nopeat hyökkäykset kurissa.
Vajaan puolen tunnin pelin jälkeen onnistui Iina Pesonen (28') puskemaan suoraan kulmapotkusta pallon TuWen maaliin. TuWella oli oiva tilaisuus tasoittaa ottelu Veronica Karlssonin päästyä kasvokkain MPS:n maalivahdin kanssa. Tila kävi kuitenkin liian vähiin maalivahdin kiertämiseen ja tilanne kuihtui kokoon.
Toisella puoliskolla TuWe oli ensimmäistä puoliskoa paremmin mukana pelissä MPS:n pelin muututtua hieman hermostuneemmaksi. Läpiajot ja laukaukset jäivät kuitenkin hieman liian löysiksi, eivätkä aiheuttaneet liiemmälti huolta tai murhetta kotijoukkueelle.
TuWella oli hyvällä sykkeellä mukana pelissä sen loppupuolella. Yritteliäisyys palkittiin pelikellon näyttäessä 80 minuuttia. Hyvällä itsetunnolla ja vahvalla tahdolla pelannut Taija Tomberg (80') harhautti tyylikkäästi MPS:n puolustajan ja heti perään myös vastustajan maalivahdin. Tarkka laukaus tasoitti ottelun ja laittoi päivän pistepotin jakoon.
Naisten 1 div ottelussa MPS - TuWe päädyttiin pistejakoon
Lauantaina aurinkoiselle Tapanilan nurmelle saapui vieraita Turusta. TuWe majailee sarjataulukossa vain kahden pisteen päässä sarjaa johtavasta kotijoukkue MPS:stä.
Ottelu lähti varsin hyvin käyntiin etenkin Malmin Kauniiden & Keltaisten osalta. Pallonhallinta oli hyvää ja hyökkäyksiä saatiin luotua, mutta maalinteossa ei vaan onnistuttu. Laukaukset suuntautuivat joko yli tai ohi, ja ne mitkä menivät tolppien väliin poimi vahvoja otteita esittänyt TuWe maalivahti Anna Tamminen.
Malmittarien vahva ote jatkui ja kun ottelua oli käyty noin puolituntia MPS:n kolmatta kulmapotkua asettui antamaan Karolina Hurmerinta. Tällä kertaa pallossa ei ollutkaan ensimmäisenä TuWe maalivahti, vaan vielä viime kaudella PK-35 B-SM:ssä pelannut Iina Pesonen, joka ponnisti korkeimmalle ja oikeaoppisesti puski pallon verkon perille ja tilanteeksi 1-0.
Ottelun jatkuessa alkoi myös turkulaisten pelaaminen kulkemaan paremmin ja paremmin. TuWe sai aika-ajoin luotua varsin hyvää painetta MPS:n maalille, mutta MPS:n maalia vartioinut Riikka Pehkonen teki turkulaisten yritykset tyhjiksi loistavilla torjunnoillaan. Ensimmäisen puoliajan viimeinen kymmenminuuttinen väännettiin tasaisesti, joskin totuuden nimissä ehkä lievässä turkulaiskomennossa. Lieneekö Malmittarien pohkeissa alkanut painamaan raskas peliviikko?
Toisen puoliajan alku ei tuonut juuri suuria muutoksia peliin. Kummatkin joukkueet jaksoivat yrittää ja pelasivat tarkasti. TuWe ei halunnut lähteä pisteittä kotimatkalle ja alkoi satsaamaan enemmän ja enemmän hyökkäykseen. Kun ottelun loppu alkoi häämöttämään, niin pienen MPS puolustuksen uinahduksen johdosta TuWen sähäkkä Taija Tomber pääsi riistämään paluupallon ja tasoittamaan tilanteeksi 1-1.
Ottelun viimeiset minuutit olivat varsinaista flipperiä. Kummatkin joukkueet hakivat raivokkaasti voittomaalia. Malmilaisista lähimpänä juuri ennen ottelun loppumista oli Riikka Hannula, mutta tällä kertaa TuWe maalivahti veti pidemmän korren.
Pistejaon myötä näytti siltä, että sarjan kärkipaikka olisi vaihtumassa. Vahvaa kevättä pelaava TiPS oli samaan aikaan Raumalla ja oli hyvinkin oletettavaa, että Tikkurilalaiset toisivat täydet pisteet tuliaisina Vantaalle. Raumalaiset olivat kuitenkin olleet toista mieltä ja myös Raumalla oli päädytty pisteiden jakoon.
Aurinkoiselle Tapanilan nurmelle oli saapunut mukavasti katsojia paikan päälle, toki enemmänkin vielä saisi tulla.
Malmin Kauniiden & Keltaisten ottelut jatkuvat 2.6., kun joukkue matkustaa Kemiöön KSF:n vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan 15.6. Tapanilan nurmella.
Kari Silfver
28' 1-0 Iina Pesonen
80' 1-1 Taija Tomberg
MPS: Karoliina Hurmerinta, Riikka Pehkonen, Jenna Brand -> 62' Jaana Hyttinen, Annika Nissinen -> 46' Kaisa Vuorela, Eeva Härkönen -> 79' Eriikka Lyytinen , Sanni Siltala, Anne Hirvasvuopio, Daisy-Maria Währn, Riikka Hannula, Iina Pesonen, Heidi Kaivonurmi, Saara Hurme, Ida Vironen, Johanna Liikala, Kia Sköld
TuWe: Anna Tamminen, Martina Lerche, Meri-Tuulia Reponen, Meri Tuomisto, Tiia Vaittinen, Petra Nurminen, Taija Tomberg, Veronica Karlsson, Tuula Siren, Susanna Ranta, Ann-Sofia Nyholm, Jenni Jokinen.
Tuomari: Timo Marin
Yleisöä: 50